Joukkovalaistumista odotellessa (Mikä maksaa, osa 2)

Lönnin ja Jussin blogeja lukiessani aloin miettimään, onko jotain yhteisiä nimittäjiä, jotka voisivat vaikuttaa sekä hyvään, persoonalliseen palveluun että hyvään, persoonalliseen juomatuotteeseen. Oikeastaan pohdiskelin kaiken kaikkiaan tekijöitä, jotka omatessaan ravintola-alan ammattilainen luonnostaan toimii niin, että homma toimii, asiakkailla on kivaa, itsellä on kivaa ja kassa kilahtelee. Siinä pohdiskellessa tuli sitten mieleen jakamisen arvoinen ravintolakokemus Italian matkaltani, joka liittyy vahvasti aiheeseen ja joka herätti mielenkiintoisia ajatuksia.

Salernossa osuimme paremman puoliskoni kanssa aivan vahingossa illalliselle ravintolaan, jossa työntekijöinä olivat ainoastaan omistavan perheen jäsenet. Meidän tarjoilustamme vastasivat pääosin perheen 15-vuotias poika ja hänen äitinsä. Jonkinasteisesta kielimuurista huolimatta meidät toivotettiin erittäin sydämellisesti tervetulleeksi, eikä siitä hetkestä lähtien n. kolmeen tuntiin kummankaan tarvinnut kantaa huolta mistään tässä maailmassa. Poika oli kaikesta päätellen viettänyt koko pienen ikänsä ravintolasalissa ja suositteli viinejä ja ruokia kuin kokenutkin ammattilainen. Vasta kun selvitimme, että avovaimoni on kasvissyöjä, kutsui hän paikalle äitinsä, joka rennolla tyylillä suositteli lonkalta (listan ulkopuolelta) kasvisruoat, joista ei voinut kieltäytyä. Ruoka oli taivaallista, aitoa italialaista kotiruokaa, jonka maistuvuutta keittiömestarina toiminut perheen pää – miehen kokoinen mies – saapui tiedustelemaan pääruokia nauttiessamme. Kaikesta näki, että jokainen perheen jäsen rakasti omaa osaansa palveluketjussa ja koki kunnia-asiaksi kirvoittaa hymyn asiakkaan huulille.

Tätä kokemusta jälkikäteen punnitessani, tulin ajatelleeksi, että olisiko jollain konstilla mahdollista luoda mihin tahansa ravintolaan sellaiset olosuhteet, että jokainen työntekijä kokisi olevansa osa perhettä. Kuitenkin luonnollisen persoonallinen palvelu ja kaikki muukin toiminta ravintolassa tai baarissa saa voimansa juuri niistä tunnemaailman tekijöistä, jotka perheyritystä pyörittävät saavat jo äidinmaidossa. Kyseessä ovat seuraavanlaiset asiat:
– oman työn ja yrityksen kunnioitus
– ymmärrys siitä, että asiakkaalla on taskussaan ne rahat, joista yritys elää, mistä syntyy jokaisen asiakkaan kunnioitus ja halu ”myydä asiakkaat onnellisiksi”
– rohkeus antaa oma, luonnollinen persoonansa asiakkaan käyttöön, mistä syntyy luottamus asiakkaisiin ja millä myös asiakkaan luottamus voitetaan
– ymmärrys siitä, että yrityksen täytyy tarjota asiakkaille jotain, mitä kilpailijat eivät tarjoa, mistä syntyy luovuus
– luottamus omaan osaamiseen ja ymmärrys siitä, että ravintolaan tullessaan asiakkaat kokevat astuneensa sisään tuntemattomaan elämysten maailmaan, jonka oppaana he odottavat henkilökunnan toimivan
– ymmärrys siitä, että työ on niin suuri osa elämää, että olisi hullua olla tekemättä omasta työstä itselleen hauskaa. Eläkkeellä on varsin ikävää huomata, että koko työelämä oli ihan syvältä.

Lista ei ole suinkaan täydellinen, mutta ymmärrätte varmasti mitä ajan takaa. En ole vielä päässyt niin pitkälle, että olisin onnistunut muodostamaan täydellisen oppaan siitä, kuinka kaikki nämä tuntemukset saadaan istutettua jokaiseen työntekijään missä tahansa yrityksessä, mutta kunhan pääsen sinne asti, julkaisen sen aivan varmasti 🙂

Kaiken kaikkiaan minulla on sellainen tunne, että kaikkien perehdytyksestä ja koulutuksesta vastaavien tässä maassa tulisi siirtää ajatusmaailman painopistettä teknisestä suorittamisesta tunnemaailmaan. Sellaiset suuret sanat kuin, kunnioitus (myös itsekunnioitus) luottamus (myös itseluottamus), hauskuus (omaa kivaa unohtamatta), rohkeus ja luovuus ovat avainasemassa kun optimaalisesti toimivaa ravintola-ammattilaista ”rakennetaan”, mikäli tällainen tunteeton ilmaisu sallitaan.

Mukavaa ja kiireistä viikkoa kaikille. Pitäkää hauskaa ja nauttikaa työstänne!

-Mikael

 

Vastaa