Onko pakko?

Aina ei ravintolassa käynti ole yhtä onnistunut tapahtuma kuin Mikaelin kokema elämyksellinen hetki Italiassa. Mitä jos törmäät ravintolassa palvelualojen ammattilaiseen joka ei halua joustaa – mitä jos hänen edustamansa yrityksen palvelukulttuuri ja liikeidea eivät pysty joustamaan?

Ja näin se meni. Istuin seurueeni kanssa oluella mukavan oloisessa suuren majoitusliikkeen katutason baarissa. Eteen avautui kansainvälisenä kuhiseva suuren kaupungin katuvilinä. Aurinko paistoi ja seura oli mukavaa – siinä oli kiva olla, lähes täydellistä. Oli kuitenkin nälkä eikä kyseisen baarin oma ruokatuote, vitriinissä makaavat eväspusseihin pakatut voileivät sekä jo kuivahtaneet leivonnaiset, pystynyt tällä kertaa vastaamaan huutoon. Eipä hätää, sillä samassa tilassa, parilla hengittävällä väliseinällä pikkaisen baarista rajattuna, oli hyväksi ja luotettavaksi aikojen kuluessa havaittu ruokaravintola, ketju sellainen. Kyseisen ruokapaikan väsähtänyt maalaisilme ei nyt kuitenkaan houkutellut luokseen, joten ei muuta kuin kaupantekoon ja tiedustelemaan ruokaa baarin puolelle. Ei pitäisi olla ongelma, saman majoitusliikkeen tilakokonaisuudessa kun olimme.

”Olen seurueeni kanssa tuossa muutaman metrin päässä baarin puolella, tuolla pöydässä, ja meillä olisi pikkaisen nälkä. Olisiko mahdollista saada sinne jonkin sortin dippailulautanen pahimpaan nälkään; ranskalaisia ja vaikka kanapaloja?” Vastaukseksi sain seuraavanlaisen toteamuksen: ”Ei mielellään, jos ei ole ihan pakko!” Se oli nopein koskaan nauttimani ateria. Maistuiko – ei maistunut!

Mitä tapahtui? Keneen törmäsin – myyjäänkö? Tuskin, sillä tarjosin hänelle rahaa, mutta hän ei halunnut ottaa sitä vastaan.

Tykkäsikö vastapelurini työstään? Tuskin, sillä jo pelkkä ajatus, että henkilö jolle maksetaan palkkaa muiden passaamisesta kokee työnsä pakottamiseksi, ja vielä kertoo sen asiakkaalleen ääneen, on suorastaan vastenmielinen.

Törmäsinkö palvelukulttuuriin ja liikeideaan joka ei mahdollistanut hurjaa joustamista (tavaran toimittamista) kokonaisuuden sisällä? Jos näin kävi, niin ainakin tässä tapauksessa kansainvälisyys lienee inflaation kokenutta sanahelinää ja väittämä suomalaisen palvelun jäykkyydestä ja joustamattomuudesta täyttä totta.

Sen tiedän, että törmäsin henkilöön joka ei viitsinyt; haluttomuuteen jonka luulin alallamme jo olevan taakse jäänyttä, sanaan jonka en enää uskonut olevan olemassa.

Törmäsin myös henkilöön joka ei välttämättä ymmärtänyt omaa rooliaan. Miksi olen täällä, mikä on tehtäväni, mistä minulle maksetaan palkkaa – myymisestäkö?

Kokemus oli hämmentävä ja kuva jonka yritys itsestään antoi (jätti), tuon yhden henkilön (toivottavasti hän on yrityksessään ainoa joka toimii noin) toimesta, masentava. Vaan jaloillaanhan voi (ja pitää) äänestää.

…Ja sitä erinomaista ja mugava alan palveluakin löytyi, korvausta vastaan, heti siitä kulmalta 🙂

 

Vastaa