Mitä jos sitä jäisikin Rovikseen

Teksti: Väinö Niemi

Työssäoppimisjakson alku lähestyi, paperihommat oli hoidettu ja viimeisiä miittinkejä pidettiin opettajamme Ari Mannisen kanssa, ja kaikesta huolimatta oli vielä pieni varjon häivähdys mielessä siitä, että mitä jos sitä jäisikin Rovikseen. Sitä seuraavat kaksi kuukautta kuitenkin muuttivat tämän alkulamaannuksen kovaksi mielenkiinnoksi uutta kulttuuria, ruokaa, juomaa, ihmisiä sekä paikkoja kohtaan.

KV-toppi Ranskassa, n.300 työtuntia takana ja muutaman viikon kotiutumisen jälkeen kokemus on kultautunut mieleen yhtenä elämäni parhaista. Oma kiinnostus uutta, ja varsinkin Ranskan, ruoka- ja juomakulttuuria kohtaan sai minut kiinnittämään heti huomioni kyseiseen toppipaikkaan, kun niistä syksyllä ilmoitettiin. Puitteet olivat kaikki jo valmiina tiedossa; olisi asunto, ruokaa, töitä riittäisi ja vapaatakin ehtisi viettää tutustuen uuteen maahan. Ranskassa sain tuntea, kuinka molempien ravintoloiden keittiömestarit olivat elämänsä kanssa sidoksissa ruokaan niin kovalla tunnetasolla, että se kosketti itseäkin, ja innosti yhä lisää. Kokemus herätti uusia tapoja ajatella, ja kasvavaa mielenkiintoa ruokatuotetta kohtaan. Työpaikan ja -yhteisön ollessa paras tähänastisista rakastuin samalla maahan yleisellä tasolla: maalla on niin monimuotoinen kulttuuri ja historia että sieltä voi ammentaa tietoa äärettömästi kyllästymättä. Ehdottomasti parhaita kokemuksia olivat isot illalliset Le Petitissä, joita olimme tekemässä, eritoten tämä Suomi-menu. Oli mahtavaa saada tehdä suomalaisista raaka-aineista illallinen ranskalaisille ruoan ystäville; saimmepahan vieraaksemme myös kyseisen kylän kaupunginjohtajankin, joka oli todella hienoa.

Le Petitin Suomi-illalisen alkuruoan kimpussa yhdessä Jannen kanssa

Pitkälti ennakkoluulottomana nuorena, kielitaidon ollessa hallussa, halusin lähteä kokeilemaan miltä tuntuu toisen maailman meno ja pauke, ja varsinkin se ruoka kiinnosti. Motivaatiota sain koko ajan uusista asioista mitä matkalla oppi, ja alussa se motivaatio koostui lähinnä halusta oppia uutta. Kielitaito karsi meitä lähtijöitä alussa urakalla, sillä ihmiset olivat epävarmoja sen suhteen, että pärjäisivätkö tuolla työelämässä kielitaidollaan. No, alussa sen jo huomasi että ei keittiössä olla niin tarkkoja sen kielen suhteen, koska kaiken pystyi näyttämään kädestä pitäen, ja virheiden sattuessa ne pystyttiin korjaamaan samalla tavalla. Pikkuhiljaa työkavereiden kielitaitokin kohentui, ja hommat helpottuivat tätä kautta.

Työporukan ja muutenkin ravintolan toiminnan sisään pääseminen ei ollut vaikeaa, sillä heti kun saavuimme paikalle, meidät otettiin kainaloon ja opastettiin talon tavoille, näytettiin kaikki tarpeellinen tiedettävä ja opetettiin tekemään uudet asiat tarpeeksi hitaalla tahdilla: Täydellinen työympäristö harjoittelua ajatellen. Jakson kuluessa alkoi muodostua sitä työrutiinia, ja asiat alkoivat painua tajuntaan. Suuri plussa oli myös se, että matkalla oppi ranskan keittiökieltä mukavasti. Ei silti, eipä voi sanoa että sitä ranskan kieltä osaisi puhua ollenkaan, pohjaa nimittäin ei lähtökohtaisesti kielelle ollut.

Uusia ystäviä – Nicolas x 2, niin ylä- kuin alakuvassakin

Kotiinlähtöviikon aikana meille tarjottiin ideaa siitä, että armeijan jälkeen olisi mahdollisia töitä tarjolla Ranskassa: keittiömestarit auttaisivat töiden etsimisessä. Tämä oli itselle mahtavia uutisia, taas uusia ovia auki: Tuntuu siltä että hetki hetkeltä maailma aukenee enemmän ja enemmän, ja toivon mukaan näin käykin. Tälle kesälle meitä on haluttu mahdollisuuksien mukaan käymään Vendéessä.

Tämä mahdollisuus työssäoppimiseen ulkomailla oli mahtava, ja olen äärettömän tyytyväinen siihen että otin sen, sillä kuten Janne jo mainitsikin, koko tilaisuus tuli meille kuin tarjottimella. Ei näin hyviä tilaisuuksia usein tule, joten jos tämmöinen tulee eteen, niin ottakaa se! Jos itselle urkenee toinen tälläinen mahdollisuus, ei ole epäilystäkään mitä tekisin sillä.

Kiitos ja kumarrus,

Väinö

Vastaa