Matkalla loma-Suomessa osa2
Aurinkoa, lämmin, ihmisillä hymy huulilla ja laiska askel, toinen toistaan kutsuvampia terasseja ja ravintoloita, väenpaljoudessa rauhallisesti liplatteleva satama, outoa puheensorinaa, kansainvälinen meininki – ulkomailleko me tultiin? Ei, Savonlinnaan. Kesäkaupunkiin joka ainakin Oopperajuhlien aikaan näyttää, tuntuu, maistuu ja tuoksuu hyvältä.
Kävelymatkalla Olavinlinnalle tulee vastaan toinen toistaan mukavamman oloisia terasseja jotka suorastaan kutsuvat nauttimaan virvokkeita. Terassien yleisilmeet ovat huoliteltuja ja viihtyisiä kokonaisuuksia – niihin on panostettu muutenkin kuin vain vaihtamalla muoviset ulkokalusteet rottinkisiin.
Tässä yksi viihtyisimmistä, jos ei jopa viihtyisin – säävarauksella päivittäin auki oleva Ravintola Valo Linnankadun varrella
Erilaisia kokonaisuuksia: pystypöytiä, lunkeja lötköttelynurkkauksia jne. Tilaa, ja siten myös omaa rauhaa ympärillä – seikka joka niin monelta ulkotarjoilualueelta, jotka myös terasseina tunnetaan, puuttuu. Kyllä se vain niin on, että tämänkaltaisessa ympäristössä asiat maistuvat, tuoksuvat ja tuntuvat paremmalle.
Ja jokaisella linnalla on kummituksensa, niin myös Kyrönsalmen mustan veden, kalatkin ovat kuulemma mustia, keskellä ylväänä kohoavalla Olavinlinnalla joka nimettiin kaikkien ritarien suojelijan Pyhän Olavin mukaan.
Tunnetko tarinan linnan muuriin elävänä haudatusta linnanneidosta, jonka hautapaikasta versosi pihlaja joka itki viattoman neidon verta marjoinaan vielä 1950-luvulle asti. Entäpä tarinat vartiossa nukkuneista sotilaista jotka heitettiin virtaan hukkumaan, tai linnan mustista oinaista eli Linnanpässeistä jotka vuorollaan päätyivät Pyhän Olavin päivän juhlapöytään ateriaksi – ja tarinahan ei olisi täydellinen jos linnan viimeinen pässi ei olisi vuonna 1728 tipahtanut muurilta virtaan ja hukkunut, ja siten välttänyt juhlapöydän.
Maailma on täynnä rauniokasoja ja kartanoita jotka väittävät olevansa linnoja, mutta harva pärjää majesteettiselle Olavinlinnalle jonka rakentaminen aloitettiin vuonna 1475 (valmistui vuoden 1483 tietämissä) – Worth of visit!
Lossi, ja vielä ilman vaijeria kulkeva pieni avoveden sellainen – aivan mahtavaa katoavaa kansanperinnettä Suomen suvessa. Kts. lossin tornin katolle; ei voida edes puhua pummilla matkustamisesta, sillä kyydithän ovat ilmaisia 😉
Mestari puikoissa kahdenkymmenenkahden vuoden rautaisella kokemuksella – Rovaniemelläkin oli joskus tullut piipahdettua, Kiitos kyydistä! Kaikkiaan losseja on Suomessa vielä liikenteessä reilu kolmekymmentä.
Miten näistä Pihlajaveden maisemista ei voisi olla tykkäämättä – miten näissä maisemissa ei muka rentoutuisi. Täällä voit jopa törmätä Savon panttereihin, nalleihin, tansseihin meneviin discokuoriaisiin ja ihan varmasti paarmoihin – Kiitos Isännälle, että saimme tulla.
Taas lossi, ja isompi kuin edellinen – ”autoilu” näillä kulmilla on enemmän kuin hauskaa 🙂 Mutta myö lähtään kohti Etelä-Savoa ja Mummilaa. Savumuikkuja siellä on aina pöydässä, mutta olisiko sahtiakin!?