Aina silloin tällöin vastaan tulee helmiä, tällä kertaa M. Hassisen 1970-luvulla toimittaman suomenkielisen baariaiheisen minipokkarin muodossa. Baarimestarin parhaat on jo nimenä niin paljon lupaava, että sisältö ei voi olla huono – eihän? Kyseessä on vuonna 1972 julkaistuun ruotsinkieliseen ”Barmäns bästä” pohjaava (suora suomennos?), ja paikoin nerokkuudessaan Sudenpentujen käsikirjaan verrattavissa oleva, ”Cocktailien, long drinkien ynnä muiden juomien sekoitusohjeita” sisältävä kirjanen. Vaikea pukea hauskan ”kirjan” sisältöä sanoiksi, joten lähdetään ravistelemaan reippaasti ja puristelemaan sitruunankuoresta aromia kimaramarjan kera.
Baarityöskentelyä parhaimmillaan – vaarallisen ihanaa!
Ravistelua ja sihdin läpi kaatamista – ohuita siivuja siis!
Ikuisia kysymyksiä ja väittelyn aiheita – kuka keksi, missä ja milloin? Millainen oli alkuperäinen? Kenelle kuuluu kunnia?
Polarin Baari Rovaniemellä – aikansa Lappilainen legenda ja ”Karhunkaatajan” luoja? Menneiden vuosikymmenten reseptejä kun selailee, niin tuolloin käytettiin paljon marjaliköörejä esim. lakka-, karpalo- ja mesimarjaliköörejä. Nykyisinhän nuo tuotteet on korvattu eksoottisilla hedelmälikööreillä ja esim. lakkalikööriä ei resepteissä tule vastaan juuri missään – eikö esim. lakkalikööriä mielletä käyttämisen arvoiseksi, vai eikö sitä yksinkertaisesti vain osata käyttää? Minkä ihmeen takia tarjota ulkomaan elävälle, jota turistiksi kutsutaan, banaanilikööriä Paratiisi Saarilta kun selän takana on laadukkaita, eksoottisia ja erilaisia kotimaisia tuotteita ja makumaailmoja.
Seuraavat helmet: appelsiinituoremehua kananmunan keltuaisen kera ja suorastaan järisyttävä ammatillinen havainto liittyen cocktailmarjoihin – lisää tällaista 😉
Mistä se muuten johtuu, että nykyiset suomalaiset baarikirjat – ja niitähän ilmestyy todella tiuhaan – ovat aina edeltäjänsä kopioita: jo kuultu alkupuhe, esitellään pintapuolisesti maailman kaikki alkoholit, työvälineet ja valmistustekniikat (tätähän ei vielä kukaan ollut aiemmin tehnyt), suomennetaan cocktail-sana, ympätään sekaan pari sivua kiinnostavaa omaa ammatillista tuotosta näkemyksellä (asiaa josta minä haluaisin lukea, josta mielelläni maksaisin), ja loppuhuipennukseksi sata sivua ja tuhat ennestään tuttua reseptiä, muutaman ei niin loppuun asti mietityn valokuvan kera – ja meillä on jälleen yksi drinkkikirja. Tai sittenhän se on vain suora käännös jostain ulkomaisesta teoksesta – mitäpä sitä omaa kulttuuri-identiteettiä vahvistamaan tai luomaan.
Jos ei tällä sapluunalla onnistu, niin ei sitten millään – toimii myös isäntien kohdalla
Tieteellisesti todistettu joten uskottava on – se kuuluisa balanssi
Tuota ei tarvinne kommentoida 😉 Jos se konjakki ei kuitenkaan jäänyt illan viimeiseksi alkoholiannokseksi, niin…
…jatketaan ravistelua järeämmillä välineillä esim. sähkövatkaimella