Vau mikä ”punchline” tuosta otsikosta tulikaan. Se olisi voinut olla myös ”small talk, taitolaji”, jolloin olisin potkaissut itseäni oikein kunnolla koipeen, ehkä jopa nivusiin. Entäpä katu-uskottavuuden kannalta räyhäkkä ”jauhetaan pxxxaa”, varsinkin jos olisin uskaltanut kirjoittaa sen selkeällä suomenkielellä kaikkia kirjaimia käyttäen. ”GP2” olisi jo ollut sitä kuuluisaa hifistelyä joka ei olisi auennut. Tuntuu, että nykyään meidän alalla ei ole mielipiteitä ja jos on, niin niitä ei sanota ääneen, ainakaan koulutuksellisia sellaisia. Näinhän se opetetaan, nuoria myöten, että sinulla ei sitten ole mielipidettä siitä, siitä ja siitä. Kamalaa jos joku käsittää väärin ja vielä kamalampaa jos joku käsittää aivan oikein ja ehkäpä jopa loukkaantuu. Ne jotka oleellisista asioista ääneen huutelevat, alkavat pian toistaa itseään ja heidän sanoma menettää arvonsa hukkuen harmaaseen välinpitämättömyyteen. No mikä sitten punchlineksi ja yllättäväksi lopuksi? Muistanpa muinoin, kerran sateisena tiistaina, kun tiskille tuli kaveri ja ennen kuin huomasinkaan, oli keskustelu kääntynyt…
…ravintola-alan palkkaukseen. Taisin todeta, että alalla on yleisesti huono palkkaus. Tyyppi joi oluensa loppuun ja antoi (säälistä?) tippiä kompensoidakseen huonoa tulotasoani. Vaihtoi baaria, törmäsi palkanmaksajaani ja haukkui hänet kovaäänisesti pystyyn kun ”maksaa pojalle niin huonoa palkkaa”. Tuliko sanomista? Tuli – ymmärsikö joku väärin, menikö joku pieleen?
Lopetinpa aikanaan yhtenä sateisena yönä anniskelun (vastuullisesti?) eräältä Sööriltä. Taisin ilmoittaa sen pikkaisen liian tylysti ”sheriffin” roolissani ja sain osakseni kipakkaa asiakaspalautetta. Tartuin siihen ja ilkeilin takaisin. Hetkellisen rakentavan palautteen vaihdon jälkeen alkoi ihan oikeasti pelottaa – mikä meni pieleen?
Kerran aurinkoisena päivänä valistin asiakasta yleisistä käytöstavoista ja niiden puutteesta. En edes yrittänyt naamioida viestiäni ohjaamiseksi ja opettamiseksi vaan aloin kylmästi opettaa. Lopputulemana oli, että minulla on jotain hampaankolossa kaikkia asiakkaita vastaan. Niinpä niin – miksi se meni pieleen?
Kohti punchlinea
Minulla ei ole, alan tyyppinä ja tiskillä asioita jauhavana, mielipidettä politiikasta ja uskonnosta, mutta urheilusta on. Yritin olla mukava ja tartuin kaukaa tulleiden matkailijoiden virittämään keskustelukoukkuun koskien jalkapalloa, maailman suurinta uskontoa (näin sanovat). Tunnistin väriä, myötäelin ja kerroin myös mielipiteeni heidän kannattamasta joukkueesta. Vieraakseni tulleet asiakkaat äänestivät jaloillaan. Perhana – asiakashan on aina oikeassa. Olisi pitänyt muistaa. Säästä ei olisi kannattanut puhua, sillä se oli pxxxa.
Lähempänä punchlinea
Nousin barrikadeille (ja baaritiskille) Baarimestarin erikoisammattitutkinnon ja laadukkaan erikoisosaamiseen tähtäävän ammatillisen koulutuksen puolesta, kerran jos toisenkin (edelleen). Ihmisiä lähti mukaan ja myöhemmin pakon (alan sisäisen paineen myötä?) edessä tovereita tuli mukaan lisää – ei kuitenkaan kaikkien tunteman lastenlaulun hengessä. Viimeinen niitti taisi olla kun minun annettiin korkealta tasolta hyvin suoraan ymmärtää, että ”ei sinun yksittäisen alan toimijan mielipiteellä ole merkitystä”. Jaksanko nousta vielä uudestaan? Eikö kanveesin lyödyn ole joskus hyvä pysyä kanveesissa? Kiva olisi kuitenkin jos joku kertoisi missä mennään. Toivottavasti ne, joiden mielipiteellä olisi ollut painoarvoa, lähtivät mukaan – en tiedä. Kuulemma viimeisiä viedään. Lohduttavaa kuitenkin on, että tämäkin tutkinto keksitään vielä joku päivä uudestaan, sillä maa kiertää aurinkoa – niin se vaan menee 😉
Miksi alaa ja erikoisosaamista ei enää koeta kiinnostavaksi? Kuka on epäonnistunut? Jättikö ala ja alalla toimivat markkinoinnin ammattilaiset ihan itse markkinoinnin hoitamatta vai laitetaanko tämäkin jonkun muun piikkiin – tässä kohtaa tekisi mieli heittää ääneen vanha suomalainen sananlasku siitä kun housuissa on jo jotakin, mutta annetaan olla.
Kohta punchline
Vuodesta 2011 lähtien. Parhaimmillaan tämän blogin postaukset tavoittavat reilusti yli 10.000 henkilöä, mutta kuinka moni sitten kuitenkaan lukee ja ketä oikeasti kiinnostaa.
Itse olen aina tykännyt kirjoittaa ja sitä kautta reflektoida ja oppia – ei tässä turhaan ole suoritettu kasvatustieteiden opintoja ja istuttu ympyrässä ratkaisemassa ongelmia. Opettajuuden muuttuessa pääsen nykyisin toteuttamaan lempiharrastustani – kirjoittaminen – yhä enemmän ja enemmän valtakunnan huumanneen digibuumin hengessä (käsityöläisammattia opettaen). Kaikenko muka pitää olla digiä – kaikenko pitää olla verkossa ja sähköisessä muodossa? Media-alako tämä(kin) oli? Tekisi mieli tarttua tähän, mutta annetaanpa taaskin olla, ettei vaan tule möläytettyä samalla tavalla kuin silloin joskus (nuorena). Ehkäpä joskus baareihin tosiaan ”lähdetään” virtuaalisesti, huonosti istuvat ”puikkalasit päässä” ja koetaan aistinvaraisesti ihan kaikki. Epäilen suuresti, mutta se se olisi vähintäänkin elämyksellistä. Ehkäpä joskus kaikki ja kaikkialta haluavat virtuaalisesti hypätä juuri minun oppitunneille kadonneen aikakäsityksen ja vapaan liikkuvuuden hengessä – sehän olisi aivan mahtavaa. Olisiko? ”Aistinvaraisesti” sähköisessä verkossa surfaillen ja tasapäistäen kaikille jotain? Kuka opetti porukan tekemään hyvää ruokaa ja hauskoja cocktaileja iPadilla? Kuka opetti porukan nauttimaan ne älypuhelimella kotona ja somessa? Kuka uskaltaa väittää, että älypuhelimella välitetyt ”Hyvät huomenet” ovat parempia kuin livenä toivotetut? Kenen mielestä muka tekstiviesti-Kiitos on parempi kuin kasvotusten kerrottu? Kuka, kuka, kuka? Miksi, miksi, miksi ja miten niin? Ja vielä tämä. Nuori aikuisuus koetaan nykyään sosiaalisena riskinä – milloin tämä appi on tullut ja kenen toimesta? Mitä seuraavaksi?
Ja nyt se (muka) punchline
Suora lainaus taannoisesta iltapäivälehdestä, joita on kiva lukea paperille painettuna. ”Minulla on niin paljon muita kiireitä ja asioita mielessäni, etten ehdi istua kirjoitelemassa sosiaaliseen mediaan.” Ja kuka sen sanoi puolestani? Tänks Robert De Niro.
…For that reason I´m out.
ps. Huomenna baarimestareille oppiaan jakamaan saapuu Nikkasen Jarkko – ihan varmasti kirjoitan hänen päivästään postauksen ja ehkä toisenkin. Viikolla 46 kylään tulee Karttusen Mikael Altia Akatemiasta ja hänen imussa Interbrands Juhon johtamana – heistä kirjoitan ihan varmasti. Ensi keväänäkin porukkaa kouluttamaan saapuu makeita alan huippuosaajia – myös heistä kirjoitan ihan varmasti. Pari erinomaista oppimisympäristöcasea ja keikkaakin on baarimesujen kanssa työn alla – niistä postaan satavarmasti. Porukka valmistuu aikanaan – ihan varmasti kuulutan sen koko maailmalle, mutta siinäpä se sitten taitaakin olla, ihan kuten kansallinen Baarimestarin erikoisammattitutkintokin? Hiljaista on tutkinnon suhteen ollut. Vieläköhän homma jatkuu paikan päällä livenä, hyvällä vireellä inspiroituen ja innostuen. Ottaakohan joku muu tämänkin (koulutuksen) haltuun (y)