Tekijä: <span>Vierailijat</span>

toista päivää tiskin takana, huomenna jo esimiehenä

Olen ollut pitkään töissä suuressa työyhteisössä, ainoana baarimestarin tittelin omaavana työntekijänä. Työpaikkani toiminta perustuu tasapuolisuuteen ja tasa-arvoiseen toimintaan, jossa yrityksen työntekijät kiertävät luonteeltaan erilaisissa työpisteissä omaan erikoisammattitaitoon ja osaamiseen peilaten. Ongelmia? Kyllä vain – työpisteiden, lisämyynnin ja perusbaaritoiminnan täydellinen ontuminen.

miksi poistaa päivittämisen sijaan?

Valtiovallan muuttaessa lainsäädäntöä, verotusta ja politiikkaa entistä tiukempaan suuntaan anniskelua ajatellen, luulisi olevan erityisen tärkeää säilyttää alan erikoiskoulutus. Erityiskoulutettu henkilökunta on vastuullisille anniskeluravintoloille, jotka haluavat houkutella asiakkaita muutenkin kuin edullisella oluella, erityisen tärkeää. Jos asiakkaita halutaan ravintoloihin aikaisemmin, ja sitä kautta lyhentää anniskeluravintoloiden aukioloaikoja, on osaava henkilökunta tähän liittyen tärkeässä …

Baarimikkona 2013

Baarimikko 2013 tapahtuma – tätä on odotettu. Kun me Jyväskylän ammattikorkeakoulun restonomi-opiskelijat kuulimme mahdollisuudesta päästä hoitamaan tapahtuman tuotesuunnittelua ja tarjoilua, syntyi konsensus haasteen vastaanottamisesta noin nanosekunnissa. Vaikka monella meistä onkin jonkin sortin kokemusta baarityöskentelystä, ei porukassa ole yhtään ”ammattimikkoa”. Nyt eteen lyötiin oiva mahdollisuus tutustua cocktailien maailmaan sekä verkostoitua alan …

liekki palaa

Morjens! Viimeiset terveiset täältä valoisasta ja lämpimästä, joskin sateisesta Ranskan Vendéestä. Työssäoppimisjakso on nyt lähtöä vaille valmis ja fiilikset ovat sen mukaiset. Rankkaa täällä kyllä on ollut, mutta kaikki työ on ollut sen arvoista. Pitkä matka on kuljettu siitä kun Ranskaan lähtöä alettiin tosissaan suunnitella. Ison paperisodan ja muutaman takapakin …

Keittäminen on keittämistä!?

Viimeiset terveiset täältä Ranskasta ja Vendéestä. Kansainvälinen työssäoppimisjakso on nyt takana ja aika paljon on tullut tehtyä viimeisen kahden ja puolen kuukauden aikana. Kyllä sitä nyt jo ymmärtää jotain paikallisesta työskentelymoraalista, jos normiviikossa on vähintään kahdeksan vuoroa. Kotoa lähtiessä mietin että keittäminen on keittämistä, ihan sama mihin menit. Ei sitä …

Bonne Année!

Teksti ja kuvat © Jussi & Ville Terveiset Vendéesta. Paljon on kerennyt viime tekstin jälkeen tapahtua. Olivat Joulut ja Uudet vuodet ym. – kokonaisuudessaan paljon tekemistä, vauhtia ja onnistumisia.

Nytkö se jo loppui!?

Teksti ja kuva © Tomi Kaikkonen Paljon oli suuria suunnitelmia, kun suuntasin kansainväliselle työssäoppimisjaksolle Sveitsin Alpeille Weeseniin. Osa suunnitelmista liittyi töihin, mutta paljon myös päiviin työpäivien välissä, ja niinhän siinä vain kävi, että loistavan työporukan ansiosta päivät töissä olivat mieluisempia kuin vapaalla.

Gekko is in the moon

Teksti ja kuvat © Anne Saahkari Thaimaan reissulta ja kansainväliseltä työssäoppimisjaksolta kotiuduttu yhtenä kappaleena. Nyt ois taas muutaman kuukauden verran tarkoituksena kulutella lukionpenkkejä ja koittaa saada sitä juhlimisen aihetta sitte loppukeväälle. Letkeistä reissukuvista huolimatta on siellä Phuketissa töitäkin tehty, ja todeta sai taas, miten olennaisia nämä harjoittelujaksot on sen ammatillisen …