Taitaja2012 ”tuomarin silmin”

Taitaja2012 ”tuomarin silmin”

Olen ollut nyt neljänä vuonna peräkkäin Taitaja -finaalin tarjoilijalajissa baarituomarina. Niin tänäkin vuonna.  Ari kirjoittelikin jo Jessin ja muiden Lapin kilpailijoiden loistavasta menestyksestä. Onnea! Tarjoilijoiden kisassa sattui ja tapahtui kaikenlaista, mutta jälleen kerran joutui ihan ääneen ihmettelemään, kuinka niin nuorista ihmisistä voi löytyä niin valtavat määrät taitoa ja asennetta. Jos olet kiinnostunut baarituomarin näkökulmasta Taitaja2012 -finalistien tekemisiä koskien, niin lue lisää…

Baariosaaminenhan ei ole  Taitajien tarjoilijalajin tärkein osa, mutta silti tärkeä osa tarjoilijan ammattitaitoa. Joka vuosi tilanne kilpailijoiden kesken baaritoiminnan saralla on ollut samansuuntainen: 3-4 kilpailijaa ovat baariosaamisessa aavistuksen, mutta kuitenkin näkyvästi, edellä koko muuta ryhmää. Joka vuosi kyseiset kilpailijat ovat myös kisan kärjessä. Sitoutuneisuus, intohimo ja valtava halu oppia kaikki omasta ammatistaan on tehnyt heistä parhaita kaikilla osa-alueilla. Tismalleen sama on muuten tilanne työelämässäkin.

Joka vuosi olen sanonut samaa kolmen parhaan finalistin baariosaamisesta: Heidät voisi huoletta heittää baarimestareiden tekniikkakilpailuun ja he pärjäisivät sielläkin vallan mainiosti. Niin kovalla tasolla on parhaiden tarjoilijaopiskelijoiden osaaminen.

Olen koko ajan pyrkinyt  tuomaroimaan kilpailua niin, että asiat, joilla on oikeasti merkitystä juoman lopputuloksen tai asiakkaan kokemuksen kannalta ovat tarkassa syynissä ja muutoin toimintaa tarkastellaan kokonaisuuden ja yleisvaikutelman kannalta. Tämä poikkeaa FBSK:n tekniikkatuomaroinnista hieman siinä suhteessa, että siellä tuomarin tehtävänä on etsiä virheitä ja rokottaa jokaisesta pienimmästäkin poikkeamasta toivotussa ”mallisuorituksessa”. Tästäkin huolimatta parhaat baarisuoritukset olivat Taitaja -finaalissa tänäkin vuonna sellaisia, että kehittämiskohteita löytääkseen joutui todella ottamaan suurennuslasin käteen ja tarttumaan pienen pieniin yksityiskohtiin.

Tässä kohtaa herää varmasti kysymys, että mitä ne yksityiskohdat ovat tai millä alueilla suurimmalla osalla kisaajista olisi kehitettävää. Minäpä kerron. Parhaimpien kisaajien kohdalla kehittäminen kohdistuu lähinnä huolellisuuteen jäämurskan käsittelyssä (pieniä murusia pöydällä ajoittain) ja mittaamisessa (kuinka saada mitta tasan viivaan joka kerta tärisevillä käsillä). Siis pientäkin pienempiin yksityiskohtiin. Samoihin asioihin, joista FBSK:n SM-tekniikkafinaaleissakin pudotetaan ne muutamat ”pakolliset” pisteet.

Kisaajien ”pääjoukolla” eniten kehittämistä olisi suorituksen kokonaiskuvan hahmottamisessa. Siis yksinkertaisesti siinä, että malttaisi juuri ennen suoritusta käydä mentaaliharjoitteluna eri vaiheet läpi, jotta synkronointi ja valmistusjärjestys olisivat selkeänä mielessä ennen aloittamista. Tätä asiaa edesauttaa tosin valtavasti myös rutiini, jota monella kilpailijoista ei voi vielä olla, varsinkaan baaripuolelta.

Lisäksi olen kuullut, että joissain kilpailuissa tuomarit ovat kommentoineet, että olisi parempi valmistaa jokainen juoma erillisenä suorituksena, kuin pyrkiä etenemään vaihe vaiheelta, koska ”niin homma pysyy helpommin hanskassa”. Melkoista hölynpölyä sanon minä. Minkään kilpailun ei pitäisi pyrkiä edistämään toimintaa, josta ei ”oikeassa elämässä” ole mitään hyötyä. Kuinka monella baaritiskillä on oikeasti aikaa nostaa tilauksia juoma kerrallaan? Minä olen jopa sitä mieltä, että on virhe hyväksyä suorituksia, joissa juomat valmistetaan yksi kerrallaan valmiiksi. FBSK ja ilmeisesti myös IBA näin kuitenkin tekevät, joten mielipiteeni on varmasti väärä.

Pitkään mietittyäni mieleeni tulee yksi ainoa tekijä, joka erottaa baarimestarit ja parhaatkin tarjoilijat toisistaan: Kaatotaidot. Itse asiassa kyseessä on tekijä, joka erottaa myös baarimestareiden parhaimmiston ns. pääjoukosta. Jos haluaa antaa kilpailussa tuomarille ja työelämässä asiakkaalle hyvän ensivaikutelman ammattitaidostaan niin kannattaa harjoitella kaatotaitoja siihen pisteeseen asti, että syntyy oma, luonnollinen mutta näyttävä tyyli joka on myös tarkka.

Tietysti tuo sama pätee ihan kaikkeen, eli jos haluaa olla paras, ei auta kun treenata, treenata ja treenata. Mikäli on mahdollisuus päästä harjoittelemaan baariin, jossa valmistetaan cocktaileja jatkuvalla syötöllä, on se aina hyvä asia kilpailumenestystä silmällä pitäen. Sitä kautta syntyy rutiini yksittäisiin valmistustapoihin ja kilpailussa tarvitsee vain miettiä mikä on juomien oikea valmistusjärjestys.

Vielä kerran onnittelut kaikille finalisteille ja erityisesti palkintosijoille yltäneille kilpailijoille. Onnea! Olette uskomattoman taitavia!

-Mikael

Vastaa