Yllä on tenttitehtävä juomatietouden perusteisiin liittyen. ”Enkeleiden osuus-termi kuuluu olennaisesti tiettyjen alkoholien ja tuotteiden valmistukseen. Piirrä kyseinen termi.” Yllä yksi toisen asteen nuorten vastauksista – täydellinen vastaus, 10 pistettä ja se perinteinen papukaijamerkki.
Tämä kuva kertoo kaiken oleellisen syyslukukaudesta 2012 ja alkutalvesta – eräskin tunti on ”väännetty” toisen asteen nuorten kanssa, niin valmistuvien kuin vielä jatkavien, alkoholiryhmien ja baarityöskentelyn perusteiden parissa. Mikä tuosta kuvasta tekee niin erikoisen? Se on tuo ilme ja olemus jotka viestittävät osaamisesta ja tietämyksestä. Ei vielä ihan asiantuntijuudesta, mutta ammattilaisuudesta kyllä. Helposti tähän ei ole missään nimessä päästy – ammatillisen opettajuuden synnit syvät vaatisivat oman postauksen jos toisenkin – mutta tätä se on parhaimmillaan. Kyllä tuohon kuvan osaamiseen päästään halutessa, ja vielä yllättävän helposti jos se kuuluisa asenne on kohdillaan. Yhtälö on yksinkertaisuudessaan = oppilaitoksessa omaksuttu toisinaan tylsäkin teoria, mutta niin kovin oleellinen + mielekäs tekeminen, jonka elinkeino oikealla tavalla työssäoppimisjaksojen ja ammattitaitoisten työpaikkaohjaajien muodossa jalostaa laadukkaaksi toiminnaksi. Vielä jos opiskelijan ”ajatus pysyy mukana” ja oma näkemys kehittyy kykynä suodataa asioita, nähtyä ja kuultua joista totuuksina puhutaan, niin sehän kaiken järjen mukaan on siinä. Tuloksena on tervepäinen työstään nauttiva majoitus- ja ravitsemisalan ammattilainen joka tykkää työstään ja työllistyy – ainakin teoriassa todella simppeliä.
Ja tätä se parhaimmillaan – edelleen. Yllä olevasta kupongista olisi moni jo elinkeinossa toimiva rautainen juomatuoteammattilainenkin ylpeä, saati sitten asiat paperille raapustanut toisen vuoden tarjoilija-opiskelija. Kauas on tultu kun ajatellaan mistä matkaan lähdettiin ja milloin – tuosta kulmalta ja ihan vasta.
Haasta itsesi – muutenhan se olisi ollut ihan liian helppoa, ja jossain vaiheessa todella tylsää!?
Kun tehdään, niin tehdään kunnolla, tai ollaan tekemättä. Ammattilaisuus ja intohimo kyllä välittyvät pyytämättäkin, niiden pitää välittyä. Harmi vain, että alalla on vieläkin ihan liian paljon huonoa tekemistä, joka toisinaan suorastaan aliarvioi asiakasta. Toista itseäni, mutta kysyn jälleen ääneen. Muuttuuko mikään ennen kuin asiakkaat ihan oikeasti alkavat vaatia, eivätkä tyydy sinne päin tehtyihin asioihin joiden taustalla on lähes aina, ainakin turhan usein, jokin ihana tekosyy, kuten huono tuotevalikoima, kiire, jonkin vempaimen puuttuminen, puutteellinen tiedonkulku, vääränlainen pullonavaaja, huono tiskikone, harkkari…
Harjoitus tekee mestarin, kokeilemalla oppii yritysten, erehdysten ja onnistumisten kautta, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Haluaako tämän päivän asiakas todellakin, että hänen kanssaan harjoitellaan kerta toisensa jälkeen?
Jälleen se ilme jolla pärjää
Jossain vaiheessa tietynlainen ”ammatillinen ujous” muuttuu ihan varmasti ammattiylpeydeksi jo pelkästään osaamisen lisääntyessä, ja hyvä niin, sillä ”turha yrittää kotona, ei tule onnistumaan.” Jos onnistuu, ja vielä paremmin, niin meillähän on jälleen yksi syy vähemmän lähteä ravintolaan?
Sama kaveri – työskentelyssä on jo omia ammatillisia nyansseja, vaikka työergonomia näyttäisi olevan (vielä) tuntematon käsite. Toisaalta, voihan olla, että kyseessä on poseeraus kuvaajalle 😉
Hymyile ja asiakkaasi hymyilevät – ei tämä sen vaikeampaa ole. Perusteet on omaksuttu. Nyt se on jälleen kerran itsestä kiinni – vaikka olisitkin oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Enkeleitä on ihan varmasti olemassa, aaveitakin – ainakin Karibialla 😉