Nytkö se jo loppui!?

Teksti ja kuva © Tomi Kaikkonen

Paljon oli suuria suunnitelmia, kun suuntasin kansainväliselle työssäoppimisjaksolle Sveitsin Alpeille Weeseniin. Osa suunnitelmista liittyi töihin, mutta paljon myös päiviin työpäivien välissä, ja niinhän siinä vain kävi, että loistavan työporukan ansiosta päivät töissä olivat mieluisempia kuin vapaalla.

Uutta oppi jatkuvasti, sillä suurelta listalta löytyi aina annos, jota ei ollut aikaisempina päivinä tullut vastaan – onneksi keittiömestari sentään muisti mikä oli tämä kyseinen annos 😉 sillä annoskortit eivät olleet esillä. Tuotteiden säilömisestä oppi myös jatkuvasti lisää, sillä kaikkea täytyi misattiin valmiiksi, vaikkei menekki olisikaan ollut päivittäistä. Raaka-aineiden tuli kuitenkin säilyä laadukkaina.

Suomi-menu oli tosi kovassa huudossa, joka tietysti hieman ihmetyttää, koska Suomessakaan ei ole kovin montaa nimenomaan suomalaiseen ruokaan erikoistunutta ravintolaa. Suomi-tuotteiden kanssa sattui välissä pieniä kommelluksiakin. Mistä turkinpippurivodkaa kertaakaan maistamaton tarjoilija saattoi tietää, että ei sitä nyt kahviin sekoiteta, ja mistä asiakas tietää, ettei se nyt aivan tavalliselta ”Suomikahvilta” maistu 😉

Annoskoot Sveitsissä oli muotoiltu niin, että isommallekaan hepulla ei jää nälkä. Se oli tietysti hyvä, sillä kyllä annoksien hinnoilla täytyy saada maha täyteen. Annoksien tyyli vaihteli kovasti. Esimerkiksi alkusalaatteina olivat vaihtoehdot joista toisessa oli pelkkää vihreää salaattia, kun taas toisessa oli kuusitoista eri ainesosaa. Ruokaa oli usein myös kupeissa lautasella. Lautasella oli monesti kaksi kuppia, joissa toisessa oli päälisäke ja toisessa sivulisäke, ja kastike oli koko lautasen alueelle. Ideana oli, että nimeä antava aine on aina lautasella. Kaikella oli siis oma tilansa ja usein mitään ei sotkettu keskenään.

Töissä oli erittäin mukavaa nähdä itsensä kehittyvän, samalla kun sai jatkuvasti enemmän vastuuta ja tuli osaksi työtiimiä. Siitä alun hämmästelystä pääsi eroon ja itselleen tuntui löytyvän enemmän tekemistä kuin olisi aikaa. Hiljaisemmat päivät loppusiivouksen ja asiakkaiden suhteen alkoivat ollakin siunaus, sillä paikka täytyy saada kuntoon ennen keittiöhenkilöstön lomille lähtöä. Ovat muuten lomalla juuri nyt.

Sveitsiin lähtiessä jännitin sitä, että kuinka erilaista on työskennellä ulkomailla. No, keittiössä puhuttiin pääasiassa suomea ja listalla oli suomalaisia annoksia, joten eipä se perustekeminen ollut juurikaan sen kummallisempaa kuin kotopuolessa. Eikö joku ole sanonut, että keittäminen on keittämistä, menit sitten minne tahansa. Tästä heräsikin suuri into päästä tulevaisuudessa myös muihin maihin työskentelemään – joissain paikoissa palkat ovat parempia, joissain ilmat. Työkavereista löytyi kokeneita maailmalla kymmeniä vuosia työskennelleitä ihmisiä, jotka vain vahvistivat epäilystäni siitä, että joka paikassa tulee pärjäämään hyvällä työmotivaatiolla ja nopealla oppimiskyvyllä. Englannin kielellä pärjää useimmissa paikoissa, mutta maailmalle etsitään myös paljon suomea puhuvia ihmisiä. Opiskelkaa ihmiset kieliä. Kyllä siitä olisi ollut suuri apu jos olisi edes tajunnut muutaman sanan saksaa.

Kokemuksena reissu oli erittäin avartava. Monen asian pystyy tekemään erittäin monella tavalla, mutta se aikaisemmin opittu tapa ei kaikkialla olekaan se oikea tapa. Monessa asiassa pitää myös joustaa ja tehdä asiat sen hetkisen työpaikan pelisääntöjen työkulttuurin mukaan. Esimerkiksi lause: ”Ei sitä muusia kannata tehdä yleiskoneella, kun sehän tulee paljon helpommin käsin veivaamalla” painui kyllä mieleeni.

Kiitos mahtavasta kokemuksesta Antti ja muu porukka,

-Tomi

Kv-kommentaattorin koordinaatit

Siinä se nuori Herra Kaikkonen seisoi vitoskerroksessa ja antoi selkeän raportin Sveitsin reissusta ammatillisen näkemyksen kera. Pikkasen totisena aikanaan lähti, mutta hymyssä suin palasi. Taisi kipinä syttyä ulkomaiden suhteen 😉

Vastaa