kun baarimestari alkaa leijua

Tämähän tapahtuu ennemmin tai myöhemmin – vai tapahtuuko? Ammatillisen osaamisen (ymmärtämyksen?) räjähdysmäisen lisääntymisen mukanaan tuoma pikku leuhottaminen sallittaneen – kukapa siihen ei olisi ”syyllistynyt” – mutta mitä sitten kun vauhtisokeus yllättää ja jalat ihan oikeasti irtoavat maasta. Miksi niin moni alkaa leijua – ennen muuten todettiin, että jotain on noussut jonnekin – ja osa jopa lentää pois? Miksi niin moni tietyllä tavalla pilaa, jättäen käyttämättä, oman ammatillisen kehittymisensä mukanaan tuomat mahdollisuudet? Miksi ne kuuluisat nöyryys ja ammattiylpeys (meidän alan perusjargonia?) jälleen muuttuivat ylimielisyydeksi? Taitaa olla ajan henki joten tällä mennään.

Onko baaritiskillä mitään pahempaa kuin ylimielinen baarimestari? Henkilö, joka ei vain pysty (halua) peittämään omaa ylemmyyttään, joka perustuu ylivertaisen ammatilliseen osaamiseen (pariin mageeseen juttuun?), joka aika usein on sittenkin vain rehvakkaa itsevarmaa käytöstä jolla peitetään olemassa olevat ammatilliset puutteet, ainakin sosiaaliset. Henkilö, joka suhtautuu väheksyen asiakkaisiin ja kollegoihin, ollen samalla kuitenkin pienien piirien sankari saaden kaiken anteeksi, koska hän… Niin, koska hän? Mitä? Miksi ylimielisyys tuntuu aina saavan erikoiskohtelun?

Onko mitään ikävämpää kuin ammatillinen kateus? Jos joku on jotain luonut ja omalla sarallaan menestynyt – joka lähes järkiään perustuu vain ja ainoastaan kovaan työhön, todelliseen osaamiseen näkemyksen kera – niin miksi olla siitä kateellinen? Miksi aina pitää yrittää kampittaa ja häiritä kun voisi vain iloita mukana. Heittäytyä mukaan ja haastaa itsensä ammatillisesti, pyrkiä samaan ”fair play”-hengessä. Laadukkaamminhan oli alan osaajien yhteinen teema? Kuka tietää parhaiten ei liene tarpeellista yhteispeliä?

Leijuva ylimielinen baarimestari tietää kaikesta kaiken ja aina – ammatillinen tökkiminen, kyseenalaistaminen ja ajattelemaan herättely, toisinaan pieni ilkeilykin, eivät muuten ole ylimielisyyttä. Suomalainen luonne vaan tuntuu turhan usein olevan sellainen, että asioita alkaa tapahtua vasta kun aletaan rehellisesti ”kettuilemaan”. Tuo ammatillinen haastaminen saattaa sitten näyttää ulospäin ylimielisyydeltä, varsinkin jos ”kettuilun kohde” ei omaa ammatillista näkemystä, vaikka niin kuvittelee – ylimielisyys ei muuten pysty vastaanottamaan palautetta?

Miten ylimielisyyden tunnistaa? Aika helposti jos minulta kysytään, mutta pari asiantuntijoilta pöllittyä pointtia. Ylimielisyys ujostelee tilanteessa jossa ei tunne muita ihmisiä, ylimielisyys katselee pitkin nenänvartta, ylimielisyys kammoksuu virheitä, ylimielisyys haluaa herättää huomiota… Ja pari omaakin huomiota aiheeseen liittyen. Ylimielisyys on kaikkialla ja kaikessa mukana jättäen asiat kesken. Ylimielisyys tempaa toisinaan (liian usein) mukaansa ja tekee kaltaisekseen. Ja niistä asiakkaiden näkemyksistä ylimielisyyteen liittyen en tällä kertaa sano mitään. Mistä se muuten johtuu, että ammatillisesti pätevien tyyppien on niin kovin usein ylivoimaisen hankalaa ottaa ”sosiaalisia riskejä”!?

Ei pitänyt sanoa tätä ääneen, mutta sanon kuitenkin. Ammatillinen egoni sai tänään pienen kolhun. Baariluokan jääpalakone oli jo hetken tehnyt jäitä ihan liian hitaasti ja ihan liian huonolaatuisia. Laitteessa oli selkeästi jotain vikaa, joten ei muuta kuin ammattihuolto paikalle. Mikä vikana, mistä johtuu laitteen tekemisen huono laatu? Taitaa olla menossa rikki!? ”Täältä karkaa vesi. Tuo etupaneeli on laitettu väärin päin paikalleen viime puhdistuksen yhteydessä. Käänsin sen oikein päin.” Tä? Auts! Niinpä. Tunnustan, mutta en myönnä 😉

Vastaa