Sepä on taas baarimestariporukka back in business. Taivas on sininen ja kevätaurinko loimottaa. Hymykin on jälleen havaittavissa, kun akut alkavat latautua. Koossa on taas niin erilainen porukka, joka jälleen kerran tekee samoja opintoihin liittyviä asioita eri lailla kuin edeltänsä. Tämän tutkinnon aikaiseen ammatilliseen kasvuun on aina kuulunut ns. ”ammatillinen kipuilu”, mutta nyt tuo kipuilu on muuttanut ympärillä olevasta johtuen muotoaan. Perinteiset tekniset ja liikeidealliset nyanssit ovat muuttuneet sitoutumiseksi, jaksamiseksi ja arvostukseksi. Koskaan aiemmin ei opintojen aikana ole esim. esimiestyön merkitys ja sen ruotiminen nousseet näin merkittävään rooliin. Asioita, jotka tekevät jo ennestään kohtuullisen haastavista sisällöistä vielä haastavimpia, toisinaan raskaitakin. Eikä se oleminen helpottunut, kun vieraaksi Jokiväylän baariluokkaan saapui pari baarimestariraskassarjalaista pöllyttämään porukan ajatusmaailmaa. Ensin ovesta sisään astui Lahden Henu helkkarin painava hiilihappopullo kainalossaan. Tervetuloa Henu ja Pernod Ricard Finland. Vihdoinkin tapaamme näissä merkeissä – Stage is yours!
Alkaa olla peruskampe (työväline) meidänkin baariluokassa…
Täysin selekiää 😉
No niin…
Ja olihan päivä. Asiaa makujen ihmeellisestä maailmasta, baarimestarin sielunmaisemasta, kuplien merkityksestä, yksinkertaisuudesta, odottamattomuudesta, konkretiasta, kestävän kehityksen mukaisesta toiminnasta eri nyansseineen, uskottavuudesta, tarinallisuudesta ja tuotetietouden merkityksestä – hetken aikaa porukka varmaan tunsi pannuhuoneen lämmön poskillaan…
Ettekö muka usko!!?
Mitä, mitä, mitä – juokaa vissyä, niinkö? Paikalla olleet tietäjät tietävät – kuplissa on taikaa, mutta sorvataanpa ensin se balanssi jiiriin…
Kiitos Henu ja Pernod Ricard Finland. Mukava oli touhuta, tekemällä oppii – hauskalla tavalla juuri oikia määrä ”hullua tiedemiesmäisyyttä” joka vei mukanaan. Ammatillinen nälkä kasvaa koko ajan ja selväksi kävi, että oikoteitä baarimestariksi ei ole. Sitä joko ottaa haasteen vastaan tai yksinkertaisesti tyytyy vähempään – valinta, joka jokaisen on itse tehtävä itsensä puolesta. Moni asia aukesi ja täytyy myöntää, että kaikkien näiden vuosien jälkeen valaistuin itsekin (tätä en tietenkään voi ääneen sanoa 😉) ja oppia tuli, energiaa tarttui. Tuota positiivista energiaa on itse asiassa tarttunut jo hetken aikaa useamman vierailija toimesta ja niin vaan on oma tekeminenkin päivittynyt. Jatketaan!!
Perussiivoukset ja paikat kuntoon. Porukka eri suuntiin, Henulle kyyti lentoasemalle, kotiin ja aamukoneelta noutamaan seuraava vieras. Kiirusta pitää, mutta makiaa…
Kuvat © Ari Manninen