Enpä sitten parempaa punchlinea keksinyt, mutta tuokin antaa aasinsillan tarttua maailmalla leviävään? näkemykseen comebackin tekevästä ystävällisestä ja asiakaslähtöisestä baarimestarista – onko hän joskus ollut poissa? Ilmeisesti on, tai sitten kaikki todellakin on jo keksitty, jos tämä on nyt se juttu. Suomalaista baarisceneähän tuo ennustus (vai valistunut näkemys) ei juurikaan kosketa, vaikka meilläkin taannoin oli havaittavissa tiskin takana mieltään osoittavia taikureita, joiden ammatilliset standardit eivät kohdanneet asiakkaiden kulutustottumuksia, saatikka ammatillista ymmärtämystä. Onneksi orastava epidemia ei levinnyt pandemiaksi asti. Suomalainen baarimestarihan voi juuri nyt paremmin kuin ikinä, mutta mistä johtuu, että tuo ammattinimike on virallisten koulutusten järjestäjien taholta historiaa 1.1.2018 alkaen? Mistä johtuu, että ääneen pitää mietiskellä, että asiakkaat eivät arvosta? Alalla ja porukoilla itsellään jotain tekemistä tuon ”kadonneen arvostuksen” kanssa? Miten se arvostus ansaitaan – pitäisikö konsultoida keittiötä?
Eikö asiakas arvosta tekemistäsi – kaiken osaavan ja sulavasti yössä liikkuvan koppavan kollegan arvostuksellehan on sitten loppupeleissä ihan sama, eikö!? Ketä siitä arvostuksen puutteesta voi syyttää, tai ainakin sormella osoittaa, jos se puuttuu? Tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee, mutta itse ajettiin vauhtisokeudessa VIP-kulttuuri alas ja keksittiin hauskoja hintoja ja tapoja hinnoitella, jotka viestittivät tekemisen laadukkuudesta. Itse päästettiin tiskin taakse ”liikeidean näköisiä” tyyppejä ilman koulutusta, ilman aikomustakaan sitoutua alaan ja annettiin lupa pärjätä näennäisellä osaamisella. Itse pistettiin asiakas tekemään kaikki itse – edelleen? Itse ilmoittauduttiin koulutukseen syventämään omaa ammatillista osaamista, mutta ei sitten kuitenkaan tultu paikalle. Itse ei jakseta ja itseltä ei lähde, tippiäkään ei enää muka saa (miksi sai silloin joskus?) – ihan varmasti saa, mutta jos juuri sinä et saa, niin siihen on varmaan syy!? Itse ei sytytty taistelemaan baarimestarin ammattinimikkeen ja siihen johtavan erikoisammattitutkinnon ja ammatillisen koulutuksen puolesta kun siihen oli mahdollisuus – tosin taisteluahan ei olisi voinut edes voittaa, sillä elinkeino ja työelämä olivat jo kertoneet päättäville tahoille, että baarimestareita ja heidän työtehtäviä ei alalla enää ole. Mitähän tässä kohtaa olisivat tuumanneet keittiömesut, jos heidän olemassa olonsa olisi kyseenalaistettu.
Onko juomatuotteeseen ja baarityöskentelyyn intohimoisesti sitoutuneita henkilöitä yksinkertaisesti liian vähän? Ja onko tuo (ammatillinen) intohimo sittenkin näennäistä ja purskahtelee asiakkaan edessä esille ihan väärällä tavalla ja väärään aikaan – tavalla joka aiheuttaa asiakkaassa hämmennystä ja epätietoisuutta, ja heti perään ärtymystä. Niin, vastuu on molemmin puolin tiskiä, mutta kuka perehdytti nykyiset asiakkaat?
Kuva © Ari Manninen