virtuaalibaari.fi

baarimestaruus – illuusio siitä, että tiedät mitä teet?

Taas mennään ja kohta se on loppu, tutkintotilaisuuksia vaille valmista. Baarimesujen toiseksi viimeinen tutkintoon valmistava tietopuolinen lähiopetusjakso käynnistyi normimaanantaimaisesti, sinne tänne ilman päätä häntää, vaan tiistai toi mukanaan (jälleen kerran) ammattimaisen otteen ja hyvä niin, sillä vuorossa oli BPF:n enemmän kuin haastava Bar workshop Miksun & Jyrin vetämänä. Intoa, halua, …

kevät on parasta aikaa – oppia töissä

Kevät on openkin parasta aikaa, eikä vain sen takia, että taivas on jälleen sininen, aurinko paistaa ja pikkulinnut kertovat kesän (ja loman) lähestymisestä. Keväällä se vaan koko kulunut lukuvuosi puhkeaa kukkaan kilpaa heräilevän luonnon kanssa. Keväisin talven pitkinä ja pimeinä hetkinä opittu alkaa ”junnujen” käsissä jalostua laadukkaaksi tekemiseksi joka palkitsee. …

White Lyan

Lontoon ydinkeskustassa on paljon maailmanluokan baareja, mutta keskustan ulkopuolellekin rohkeneva saattaa yllättyä positiivisesti. Esimerkiksi Islingtonin kaupunginosassa sijaitsee Tony Conigliaron italialishenkinen 69 Colebrooke Row ja Old Streetin metroaseman vieressä huippucocktaileja järkihintaan livemusiikin kanssa tarjoava Nightjar. Sieltä on noin 10 minuutin kävelymatka White Lyaniin. Se puolestaan on arvostettu sijalle 26. maailman parhaiden …

kaikkihan perustuu…

Tatiana ja Sonja rullasivat kohti Rovaniemen kansainvälisen lentoaseman kiitotietä kun lakeuksilta tuttu karismaattinen hahmo jo Purjehti Toripuistikkoon baarimesujen vieraaksi. Finlandia Vodkan Global Mixologist Pekka Pellinen (Brown Forman Finland) ja ohjelmassa ammatillisen ajatusmaailman pöllyttämistä & tukistelua sekä rajojen rikkomista mm. leikkien, tiedostettujen cocktailien kera. Kuin varkain vitosen baariluokassa nähtiin myös yksi viileimmistä tempuista ikinä …

…vai marketista?

Mösjöö Issukka ja Day2. Jos ensimmäinen päivä antoi jo viitteitä tulevasta, niin taisipa toisen päivän sisältö sittenkin olla porukalle melkoinen yllätys. Mentiinkö syvälle? No mentiin ja hyvä niin, sillä hämmästyttävän harva alan todellinen taitaja puhuu (yleensäkään miettii?) asioista työpisteen ja työn ulkopuolella. Kumpi on tärkeämpää – juomasekoituksen balanssi vai oman …

luonnonkaloja vai..?

Non ni, sanoisi Nikkanen, kun sisään käveli toinen Jarkko, Pro baarimestari 2016 Jarkko Issukka Bacardi Martini Finlandilta. Edessä parin päivän syvällinen aivojumppa baarityöskentelyyn ja erityisesti vieraanvaraisuuteen liittyen, brändäyksellä ryyditettynä. Kuinka valaistua ja ymmärtää kokonaisuus, erottaa hyvä tekeminen huonosta? Lienee sitä älyllistä ammatillista laiskuutta parhaimmillaan mennä baarimestari edellä, vai? Kuinka brändätä …

2022

Taas mennään! Baarimesujen valmistavan koulutuksen lähiviikko no6 ja tiistain vieraana Kyrö Distillery Company ja Mikko Koskinen. Päivän agenda seuraava: Kyrön tislaamon tarina, mitä on craft?, suomalainen cocktailkulttuuri, gini ja Juuri. Miten on mahdollista, että Suomessa – miten niin, miksi ei!? Ja siitä suomalaisesta cocktailkulttuurista – mitä se on? Onko se …

möykkelistä cocktailiksi

Mitä taitavammat edellä, sitä tulevaisuuden taitajat perässä, eikä aina jäljessä. Sitä luomisen tuskaa, rajoja rikkovaa oivaltamista ja onnistumista yrityksen ja ”erehdyksen” kautta – jota baarityöskentely toisen asteen nuorten kanssa on – on aika vaikea pukea sanoiksi. Olen tämän todennut aiemminkin; kun liiallinen ammatillinen näkemys ja ylivertainen tietämys osaamisen kera eivät …

Jarno Kososelle jo kolmas Lapin drinkkimestaruus

Lapin drinkkikansa kokoontui 8.2. Leville, Bar Ihkuun, kilpailemaan jo 13. Lapin drinkkimestaruudesta. Finlandia Vodkan, De Kuyperin ja Bar Ihkun sponsoroiman yhteenoton reseptikilpailuun ilmoittautui yhteensä 29 alan ammattilaista ympäri Lappia. Reseptien määrä yllätti kilpailun järjestäjät Juha Yli-Rahnaston Lapland Hotelsista sekä Marko Muttosen Panimo Pup Levistä. – Odotin reseptikisaan 20–25 osallistujaa, nyt …