Booli – kaikkien juomasekoitusten isä?

Booli – kaikkien juomasekoitusten isä?

Jos juomasekoitusten historia ja sitä myötä juomamaailman trendien seuraaminen kuulostaa kiinnostavalta aiheelta, suosittelen tutustumaan boolien (engl.: punch) historiaan. Melko hiljattain aiheesta on julkaistu erittäin asiallinen teos. Punch – The Delights (and Dangers) of the Flowing Bowl, kirjoittajanaan arvostettu cocktailhistorioitsija David Wondrich, on mitä mainioin opus aihetta tutkivalle. Tässä pieni maistiainen aiheesta

1600-luvulla maailman meriä ja eurooppalaisten suurvaltojen kauppaa siirtomaiden kanssa hallitsivat ns. kauppakomppaniat. Englantilainen Itä-Intian kauppakomppania (East India Company) oli ensimmäinen laatuaan saadessaan Englannin hovilta eli Elisabeth I:ltä ns. kuninkaallisen toimiluvan vuonna 1600. Kauppakomppaniasta tuli lopulta Intian hallintoa käsissään sotilaallisen voiman avulla pitänyt taho. Myös esim. Hollannilla oli oma Itä-Intian Kauppakomppaniansa.

Syyskuun 28. päivältä vuodelta 1632 on löydetty ensimmäinen kirjoitettu dokumentti, jossa nimenomaan brittiläisen kauppakomppanian yhteydessä mainitaan ensimmäistä kertaa koskaan sana ”punch”, suomeksi booli. Sana on muunnos sanskriitin sanasta ”panch”, mikä tarkoittaa viittä. Siispä booli on alunperin nimetty ainesosiensa lukumäärän mukaan. Perinteinen boolin ”ohje” tai ainesuhteiden muistisääntö kuuluu seuraavasti: One of sour, two of sweet, three of strong and four of weak. Siispä yksi osa hapanta, kaksi osaa makeaa, kolme osaa väkevää ja neljä osaa mietoa. Tässä on vain neljä aineosaa, mutta useimmiten alkuperäisissä booleissa on ainakin kahta erilaista alkoholia.

Boolit ovat olleet 1600-luvun lopulta aina 1800-luvulle saakka erittäin suosittuja Lontoossa, missä on nähty tuhatmäärin ”punch house” –nimellä kulkeneita baareja. Yksi hyvin tuntemamme juoma, tai oikeammin juomaryhmä on myöskin saanut alkunsa punchina. Kyseessä ovat Collinsit. Juoman kehitti hovimestari nimeltään John Collins, Limmer’s hotellissa, Conduit Streetilla, Lontoossa jo 1800-luvun alussa. Juoma tunnettiin Lontoossa nimellä John Collins’ Gin Punch. Yhdysvaltoihin päädyttyään juomassa ryhdyttiin käyttämään Old Tom giniä ja hiljalleen nimi muuntui Tom Collinsiksi. Harry Johnsonin Bartenders’ Manual vuodelta 1882 sisältää seuraavan reseptin:

John Collins

3/4 tablespoonful of sugar;

2 or 3 dashes of lemon juice;

2 dashes of lime juice;

4 or 5 small lumps of ice;

1 wineglassful of Holland gin;

Pour in a bottle of plain soda, mix up well, remove the ice and serve.

Reseptissä mainittu Holland gin tarkoittaa luonnollisesti geneveriä. Samasta kirjasta löytyy myös Tom Collinsin resepti, joka on käytännössä täsmälleen samanlainen, mutta siinä painotetaan nimenomaan Old Tom ginin käyttöä.

Britit veivät boolin mukanaan amerikan mantereelle todennäköisesti jo 1600-luvulla. Ja mikä villitys niistä syntyikään! Amerikkalaiset baarimestarit ja herrojen klubit ovat suunnilleen jokainen luoneet oman punchinsa. Jotain boolien suosiosta kertoo Jerry Thomasin The Bartender’s Guide vuodelta 1862, jonka 236 reseptistä kaikkiaan 86 kpl (!) on erilaisia puncheja. Kuuluisin näistä on jopa ollut laseissa, kun Amerikan Yhdysvaltoja on suunniteltu.  George Washington, Benjamin Franklin, Thomas Jefferson ja muut Yhdysvaltojen perustamisessa mukana olleet brittiläistaustaiset herrat ovat tunnetusti nauttineet The Fish House Punch –nimistä boolia Philadelphialaisella klubillaan nimeltä The Schuylkill Fishing Company jo 1700-luvun puolen välin tienoilla.

The Fish House Punch

0,5 l Konjakki

0,25 l Jamaikalainen Rommi

0,25 l Persikka Brandy (tai persikkalikööri)

0,33 l sitruunamehu

n 600 g sokeri

2,5 l kylmä vesi

Tällä hetkellä sekä Amerikassa että Euroopassa vallitsee hurja historiallisten juomasekoitusten villitys ja siksipä boolikin on nostanut taas päätään. Esimerkiksi Fish House Punchia tarjoillaan useammassa Lontoon huippu-cocktailbaarissa, joko boolina tai drinkiksi muunnettuna (kannattaa muuten oikeasti kokeilla).

Cheers!

Vastaa