Täydellinen tuoppi, elämyksellinen olut, mistä sen löytäisi? Tšekit juovat olutta eniten maailmassa per henkilö, eivätkä varmasti juo huonoa olutta, joten olisiko siellä kolpakko odottamassa nimelläni? Otetaan selvää – kohti Prahaa ja kaupungin kuuluisia olutravintoloita.
Löytyikö se täydellinen oluttuoppi, elämyksellinen juomatuote josta olen jo jauhanut kyllästymiseen asti? Kyllä löytyi, ja kaiken huipuksi kahteen kertaan 🙂
Praha on lager-oluiden ystävän paratiisi. Kaupunki on täynnä olutravintoloita ja laadukkaan oluen tarjoileminen tuntuu olevan ravintolalla kuin ravintolalle kunnia-asia, itsestään selvyys. Yleensä hanassa virtaa vain jokin tietty olut: Pilsner Urquell, Budějovický Budvar (Budweiser Budvar) tai Staropramen. Valikoimiin kuuluu myös Gambrinus, mutta esim. Velkopopovický Kozeliin en Prahassa törmännyt kertaakaan. Siellä täällä saatat saada myös esim. Stella Artoista, mutta silloin et ole olutravintolassa – kyltissä ulkona lukee suurella todennäköisyydellä Pizzeria jotain.
Olut on tasalaatuista, tarjoillaan aina brändin omasta lasista laadukkaan vaahtokruunun kera, asiakasystävällisesti hinnoiteltuna: puoli litraa maksaa n. 25-30 Tšekin korunaa = 1-1,20€. Jos oluestasi Prahassa pyydetään yli 70 korunaa, on käynnissä ns. ryöstö.
Tyypillinen tšekkiläinen olutravintola on miljööltään aika karu (niukka puukalustus tylyn baaritiskin kera), mutta sen viehätys perustuukin asiakkaiden ja henkilöstön luomaan tunnelmaan, ajan patinan kera.
Olutetiketti – muutama vinkki perinteisessä olutravintolassa asioidessa
Sisään astuminen on aina seikkailu, sillä ravintolaan ei yleensä näe sisälle, ja kun ovikin aukeaa väärään suuntaan eli sisäänpäin, on ”pelkokerrointa” ihan tarpeeksi – rohkeasti vaan peremmälle. Harvassa paikassa sinut ohjataan istumaan, joten paikan etsiminen jää asiakkaalle. Sisään astuessa on sivistynyttä tervehtiä henkilökuntaa, ainakin pääjuomanlaskijaa.
Perinteisissä olutravintoloissa on pitkät pöydät joissa toisilleen tuntemattomat ihmiset istuvat sulassa sovussa – kysy kohteliaasti voitko liittyä seuraan ja istu alas (sinne missä on tilaa). Jos pääset valitsemaan paikkasi, niin kannattaa ehdottomasti istua selkä seinää vasten (vierekkäin, ei vastakkain) jotta et menetä ravintolan tapahtumia jotka ovat parhaimmillaan melkoinen näytelmä.
Pöydillä on olutlasin alustoja pinoissa; ota yksi ja aseta se eteesi = merkki henkilöstölle, että olet olutta vailla. Ennen kuin huomaatkaan, on edessäsi laadukas kolpakollinen ravintolan hanaolutta, yleensä ravintolassa on vain yksi hanatuote, ja kaikki tämä sanaakaan vaihtamatta henkilöstön kanssa – juomanlaskija johon jo sait katsekontaktin, tuskin tervehti satunnaista matkaajaa, yhtä sivistymätöntä turistia miljoonien joukossa, ja olutta pöytiin kantavalla varsinaisella tarjoilijallakin on ihan tarpeeksi tekemistä ilman kuulumisten vaihtamista. Tuotuaan oluen jättää tarjoilija pöydälle paperiliuskan johon sitten tukkimiehen kirjanpidolla merkitään juodut oluet, kirjataan mahdollinen ruokailu jne. Kun kolpakko on tyhjä, tulee uusi tilalle yleensä automaattisesti, kunnes vihellät pelin poikki heilauttamalla paperiliuskaa henkilöstölle, näyttämällä haluavasi maksaa. Tämän jälkeen maksat tietylle henkilölle (yleensä rahastajana toimii tietty tarjoilija) ja matka jatkuu. Varaa maksua varten käteistä – näillä hinnoilla sinulla lienee varaa antaa tippiä ja ostaa pari olutta henkilöstölle!?
…Olutta ei tilata tiskiltä suoraan juomanlaskijalta kuin äärimmäisessä hädässä (kun istumapaikkoja ei löydy), eikä sitä maksetaan tarjoilijalle saman tien – rentoudu, sinusta tullaan pitämään huolta.
Jos otat valokuvia, niin on kohteliasta kysyä voitko valokuvata. Olutravintoloiden henkilöstö – ravintolathan ovat usein turistinähtävyyksiä ja suoranaisia pyhiinvaelluskohteita – ja kanta-asiakkaat ovat kuvaamiseen tottuneita, mutta pitävätkö he siitä? Ota kuvasi kerralla ja lähde käymään vaikka vessassa. Mikä ihana tekosyy räpsiä kuvia mennessä ja palatessa; jokaisesta kulmasta, taulusta, peltilätkästä, henkilöstöstä, yleisilmeestä jne., ja kaikki tämä ikään kuin huomaamatta. Kun kuvat on otettu, niin keskity olennaiseen; seuraan ympärilläsi ja olueen edessäsi.
U Zlatého tygra
Mainitsin jo saaneeni reissun aikana kaksi kolpakollista olutta jotka olivat ylitse muiden. Toinen niistä suorastaan paiskattiin eteeni Prahan ehkä kuuluisimmassa olutravintolassa U Zlatèho tygrassa (”Kultainen tiikeri” / www-sivut englanniksi). Toisen sain perinteikkäässä ja vähintään yhtä kuuluisassa panimoravintola U Flekůssa jonka esittelen myöhemmin.
U Zlateho tygra löytyy matkalla vanhan kaupungin torilta Karlova katua pitkin Kaarlen sillalle, Husova kadulta numerosta 17, heti alussa Karlovalta päin katsottuna, oikealla puolella katua. Todella kuuluisaksi ravintolan teki vuonna 1994 Tšekin silloinen presidentti Václav Havel joka vei Bill Clintonin oluelle kyseiseen ravintolaan – nyt siellä on sitten käynyt myös Manninen 🙂 Ravintolan historia juontaa ainakin vuoteen 1816 jolloin virallisissa dokumenteissa on maininta osoitteessa toimivasta panimosta.
Mestari työssään.
Tiikerin hanassa virtaa vaalea lager Pilsner Urguell Plzeňský Prazdroj 12° (4,4til-% / kantavierre 11,85%) ja se tarjoillaan puolen litran kolpakosta, ilman hymyä, hintaan 26CZK =1,05€ (lokakuussa 2011).
Tervehdykseeni ei vastattu, tiedusteluuni vapaista paikoista viitattiin kädenheilautuksella – lähellä oli, että poistuimme, mutta kun tänne kerta on tultu, niin tuohon väliin mahdutaan. Muki eteen ja pienen alku hämmingin jälkeen mieli alkoi rentoutua. Ennen kuin huomasinkaan, vaihdoin kuulumisia vieressäni istuvan vanhemman pesunkestävän tšekin kanssa, joka kohtelun perusteella oli ravintolan kanta-asiakkaita. Kolauttelin kolpakoita yhteen kippis sanan kera, höpöttelin niitä näitä. Touhun huomioi myös henkilökunta ja palvelun laatu paranikin huomattavasti, huipentuen juomanlaskijan (tylyn oloinen ja melkein pelottavan näköinen kaveri) tervehdykseen poistuessamme ravintolasta – jää murrettiin ainakin hetkellisesti.
Mikä teki juomasta elämyksellisen? Rakas matkaseura, ihmisten äänet (ravintolassa ei ollut musiikkia) ja nauravat naamat ympärillä, juomanlaskijan toiminnan seuraaminen, höpöttäminen ja kädenpuristukset uuden ystäväni kanssa, puhumattakaan laadukkaasta ja oikein hinnoitellusta oluesta – se vain oli niin kokonaisvaltaista, oikeanlaisia olennaiseen keskittyviä virikkeitä ympärillä, helppoa ja rentouttavaa. Tuntui hyvältä kun odotukset, jotka olivat ravintolan suhteen korkealla, täyttyivät alun ”vaikeuksien” jälkeen. Tällä kertaa miljöö (ilmapiiri) ja tuote olivat se juttu, jonka myötä henkilökuntakin sai anteeksi töykeytensä, ja siksi toisekseen, he kyllä pitivät minusta huolta omalla persoonallisella tyylillään. Siellä olisi voinut viihtyä ja istua pidempäänkin – vähemmästä oli tullut enemmän.
Mainio video U Zlateho tygrasta kun kaikki ei mene ns. etiketin mukaan – kyseiset herrat olivat työvuorossa myös oman vierailuni aikana.
Matka jatkuu U Flekůssa…