Tuotetietouden merkityksestä

Tuotetietouden merkityksestä

Aina kun alan ihmisiltä kysytään tuotetietouden merkityksestä, on vastaus sama: se on todella tärkeää ja oleellinen osa esim. baarityöntekijän osaamista ja arkea. Jos kyseinen työskentelyn elementti koetaan niin tärkeäksi, mitä se todellakin on, niin mistä johtuu, että arki kuitenkin on ihan jotain muuta – jo annetun vastauksen suoranainen irvikuva. Näin ei toki aina ole, mutta ihan liian usein. Asiakkaille kerrotaan tuotteista puuta heinää, vakuuttavan oloisesti, suorastaan asiantuntevasti, sinne päin ja rinta rottingilla. Toisinaan tyydytään vain toteamaan: ”En tiiä!” – Ei kai vaan taas ole viitsimisestä kiinni?

Jack Daniels ja Jim Beam eivät ole sama tuote. Tequilaa ei valmisteta kaktuksesta, eikä todellakaan aloesta. Blended terminä on muutakin kuin suora suomennos.

Tein yllä olevan kyselyn (”tutkimuksen”) alan ammattilaisille vuonna 2009 ja tuolloin saadut tulokset olivat tietyiltä osin enemmän kuin hälyttäviä. Tuosta on aikaa jo kohta kolme vuotta ja mikään ei tunnu muuttuneen. Osaajat ovat osaajia edelleenkin, mutta suurin osa tiskin taakse tulleista uuden sukupolven edustajista ei vieläkään koe tuotetietouden merkitystä tärkeäksi, ei ymmärrä kuinka paljon se helpottaisi arjen työskentelyä ja myymistä (tuloksen tekoa), joka lienee kuitenkin se pääjuttu, eivät hyvä läppä ja nopeat liikkeet – minä kun olen edelleen, päivittäin, siinä uskossa, että uusi sukupolvi saa alan arvostuksen uuteen nousuun jo pelkästään omalla rautaisella kokonaisvaltaisella ammatillisella osaamisella ja alaan sitoutumisella.

Suomi on täynnä laadukkaita mahdollisuuksia kouluttaa itseään; esim. alkoholiyritysten väkeviin alkoholeihin liittyviä koulutuksia, mutta porukoita ei kamalasti tunnu kiinnostavan – voisikin kysyä kuinka kauan alkoholiyrityksiä kiinnostaa!? Miksi väkeä ei kiinnosta? Sehän on tiedetty jo tovin, että alallamme pärjää ihan liian helpolla, sillä näennäisellä osaamisella, mutta kuinka kauan? Olisiko aika herätä molemmin puolin tiskiä ja ruveta ihan oikeasti vaatimaan? Ensimmäiseksi itseltä ja kädeltä joka pulloon tarttuu, ja aikanaan korvauksen haluaa.

Kysymys kuuluu

Tunnetko myymäsi tuotteet? Kuinka paljon osaat kertoa asiakkaille niistä? Tunnetko tuotteiden valmistuksen, ominaispiirteet, käyttötarkoitukset, historian ja tarinat niiden takana jne. – voisiko tätä osaamista ja tietämystä hyödyntää omassa työskentelyssä? Vastaan puolestasi: kyllä voisi, ja jatkan: asiakas tulee asiantuntijan (sinun) luokse. Kysymys kuuluukin: oletko asiantuntija? Yksi syy lähteä ravintolaan on halu oppia uusia asioita – keneltä niitä voisi paremmin oppia kuin asiantuntijalta.

Voiko tänä päivänä ravintolassa todellakin myydä tuotetta tuntematta sitä?

Pitäisikö tehdä jotain? Hakeutua koulutuksiin, etsiä tietoa aktiivisesti, kilauttaa kaverille.

 

Vastaa