Voi Joharin ikkuna!

Voi Joharin ikkuna!

Lapin matkailuopiston baarimestareiden neljäs lähiopetusviikko (vk16) käynnistyi perinteisesti ”opiskeluihin orientoitumalla”. Maanantain ohjelma koostui lähinnä tutkintoon liittyvien tehtävien päivittämisestä; oman yrityksen baarimanuaali / perehdyttämisopas sekä myyntikampanja, joiden kummankin osalta on seuraava vaihe jo toteutus. Jos maanantaina vielä pikkaisen haukoteltiin, niin tiistaina olikin jo sitten jo täysi hönkä päällä – kiitos vierailevan asiantuntijakouluttajan. Mikä oli päivän sisältö ja kuka oli tuo kovasti huitonut hauska mies joukkojen edessä?

Baarimestarin esiintymistaidot

Tiistain vierailevana asiantuntijakouluttajana oli 5. kerroksen baariluokkaan saapunut näyttelijä Hannu Friman FIA avaamaan baarimestarin esiintymiseen ja minään liittyviä asioita – aihealuetta (vuorovaikutustaidot) jonka lähes jokainen tiskin takana työskentelevä henkilö omaksi vahvuudekseen nimeää. Onko todellakin näin, onko se niin monen tyypin vahvuus? Hannu on Lapin matkailuopiston baarimestarin erikoisammattitutkinnon suhteen tuttu vieras, ollut mukana jokaisen neljän vuosikurssin puitteissa, joten koulutuksen järjestäjän tavoitteet ja toiveet päivän suhteen olivat jo entuudestaan tuttuja.

Millainen on kokemukseesi perustaen tyypillinen baarimestari-opiskelija? ”Porukka on mukavaa ja ulospäin suuntautunutta, motivoituneita. He osaavat toimia erilaisten ihmisten kanssa, eivätkä pelästy oikeastaan mistään. Kaikki asiat ja tilanteet ovat tuttuja. Selkeä ammatillinen kehittämiskohde on oman persoonan tunteminen – he eivät tunne itseään.” Allekirjoitan Hannun luonnehdinnan täysin, niin tämän kuin aikaisempienkin ryhmien osalta, ja erityisesti tuon kehittämiskohteen (heikkouden) osalta. Oman yrityksen liikeidea ja palvelukulttuuri kyllä tunnetaan, mutta Minä itse!?

Millainen minä olen? Millainen sinä olet?

Se kuuluisa oman kodin tuoksu

Todella simppeliä – silti niin kovin vaikeaa käytännössä

Omaatko sinä vaihtoehtoidentiteetin

Seuraavassa on muutama muistikirjaan tarttunut tänään kuultu juttu. Lauseita ja ajatuksia jotka saivat ainakin minut jälleen kerran aivojumpalle.

Ja lähtee: ”Ihmiset joilla on iso avoin minä, yksinkertaisesti pärjäävät tässä maailmassa paremmin.”

Menestyvän asiakaspalvelijan yksi perusominaisuus on hyvä kuulo, mutta ”minkälaista ääntä haluat kuulla?” Entäpä aukeavatko nämä kysymykset: ”Reagoiko asiakas lähettämiisi viesteihin kaikilla aisteillaan?” tai ”Miten oma tunnetilasi vaikuttaa palvelutilanteeseen?”

Tässä ehkä kaikessa yksinkertaisuudessaan päivän järisyttävin: ”Aitous on ainoa oikea tapa olla läsnä!”

Mitenkä tämä juoksutus: ”Jokainen meistä on maailman paras minä – asiat menee pieleen kun haluaa olla joku muu, yritetään olla jotain muuta kuin ollaan – asioista tulee vaikeita kun minän päälle on rakennettu kuva”. Näinhän se meidän luonteeltaan läpikulku-alalla usein menee, liian usein. ”Vaihtoehtoidentiteetti” – sanana paperilla kielellistä rikkautta, mutta käytännössä tiskin takana jotain ei positiivista.

”Se kuuluisa ensivaikutelma – sekuntien mittainen analyysi koko persoonasta – on niin vahva, että sitä ei hevin muuteta.” Tehtävä: Mitä pahimmillaan voi tapahtua työhaastattelussa?

”Millainen on hyvä asiakaspalvelija joka jää mieleen – pystytkö antamaan asiakkaalle omakohtaisen elämyksen?” ”Tiedostatko oman itsesi vaikutuksen ympäristöön? Kuinka paljon haluat antaa persoonastasi työroolillesi?”

Persoona + ammattitaito = riittävästi.” Mitä enemmän tuota kolmen sanan lausetta kahdella välimerkillä, sekä vuosien varrella vastaan tulleita positiivisia ammattilaisia miettii ja muistelee, niin tottahan tuo on, se on juuri noin! Ammattitaitoinen persoona on nykyisessä harmaassa massassa riittävästi, on aina ollut, mutta onko kyseessä katoava laji?

Vau mikä päivä

Huh huh mitä tykitystä? Ei ihme, että porukan posket alkoivat punoittaa ja orastava päänsärky jyskyttää takaraivossa päivän painuessa kohti kello kuuttatoista. Minä kiitän Söör Frimania jälleen kerran. Uskallan väittää (pistää rahani likoon), että ryhmän ryhti on huomenna parempi, askel sähäkämpi, sanat ja sävyt erilaisia, oman Minän ja ammatillisen arvostuksen taso piirun verran ylempänä, ajatuksen sisältö ammattimaisempi…

…120 drinkkireseptiä laadukkaalla kravattisolmulla kun ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi 😉

ps. Tämä muuten oli artikkeli no 100 – enpä olisi uskonut!

One comment

  1. Pingback: Moderni baari kansainvälisessä virtuaalimaailmassa » Blog Archive » Viikko 16

Vastaa