Muljahti mieleen Jyväskylässä

Moni tekemiseen liittyvä asia on suomalaisessa ravintolassa vain sinne päin kun puhutaan esimerkiksi laadusta ja laadukkaasta tekemisestä. Samat negatiiviset silmään sattuvat ja korvaan särähtävät asiat tulevat vastaan kaikkialla, niin Jyväskylässä, Helsingissä kuin Rovaniemellä – lienee aika ruveta puhumaan alan ominaispiirteistä tiettyihin asioihin liittyen. Toki moni tekee asioita myös laadukkaasti, luojan Kiitos, mutta onko se isossa mittakaavassa tosiaan näin vaikeaa. Kommentoin jo muutamia juttuja Päivin tekstin sisällä, mutta pistetään nyt sitten koko ”kommenttiraita” kaikkine mieltä ahdistavine alaan liittyvine asioineen pyörimään, että päästään kesäloman viettoon ajatus vapaalla 😉

Joo-sana

Joo-sanalla ei voi, ei ainakaan pitäisi voida, korvata Anteeksi ja Kiitos-sanoja. Saisinko yhden oluen, Kiitos. – ”Joo”. Haluaisin maksaa. – ”Joo”… Niin ihania, kuin nuo ”tettiläiset” ja tulevaisuuden taitajat ovatkin, niin jotain on mennyt pieleen kun kaikkeen vastataan ”Joo”. Palvelukulttuurin mukaista, tuskin. Mistä moinen johtuu? Onko perehdyttäminen mennyt pieleen? Onko sitä ollut ollenkaan?  Kuuluuko kyseinen sana myös perehdyttäjän perussanastoon? Lukeeko sana muka yrityksen palvelumanuaalissa? Eikö tyypit muka huomaa?

Joo-sana kuulostaa pahalta, melkein yhtä pahalta kuin aikanaan meillä täällä Pohjoisessa muodissa olleet ”Hä” ja ”Tä”-sanat jotka onneksi ovat lähes tyystin kadonneet.

Yleinen siisteys

Mistä johtuu tietynlainen uusavuttomuus siisteyteen liittyen? Pöytäpintoja ei esimerkiksi pahemmin pyyhitä. Riittää kun hakee kaiken käsin pois ja pikkaisen puhaltaa. Tarjottimen käyttöhän ei ole ajan mukaista – rennon coolia ja helppoa, puhumattakaan rätin käytöstä.

Moni työpiste ja backbaari on niin likainen ja epäjärjestyksessä, jopa maineeltaan paremmissakin paikoissa, että se yksinkertaisesti näkyy – viestittääkö todellisesta ammattilaisuudesta. Pölyisiä pulloja etiketit vinksin vonksin, tahmaisia pintoja, ryytteessä olevia lasiovisia kylmäkaappeja ja messinkipintoja, tavaraa siellä ja täällä. Eihän se voi olla, että siisteyteen liittyvän voi unohtaa kun on hyvä läppä, suurmiehen elkeet ja älyttömän hyvät drinksut.

Miljööstä

Ajan patina on makea juttu, mutta kun se alkaa näkyä rikkinäisinä ja repsottavina asioina on se lähinnä surkeaa.

Suomalaiset ovat synkkä kansa ja suurin osa vuodesta tarvotaan pimeydessä, mutta tarvitseeko sitä korostaa joka ikisessä kuppilassa liiallisella hämyisyydellä (=pimeydellä) ja tummilla sävyillä, pahimmillaan pimeillä karsinoilla. Itse haluan nähdä mitä syön ja juon, mutta en kuitenkaan valot täysillä. Mikä on valaistuksen merkitys? Oikein tehtynä, hillityn tyylikkäästi, se on ylivoimainen tunnelman luoja.

Väljähtynyt fiilis

Eivätkö nuo samat tuotevalikoimat, lippusiimat ja seeprantaljat seinillä ole jo nähty? Moni liikeidea ja sen toteutus yksinkertaisesti on jo loppuun kulunut – väsähtänyt ja väljähtynyt. Onko peruskuluttajalla nykyään edes muita vaihtoehtoja kun sukeltaa tutun ja turvallisen ikkunateippauksen taakse ”elämysten” pariin.

Alan kilpailutoiminta nuorten koulutukseen liittyen – valmentajan silmin

Verta, hikeä ja kyyneleitä. Sitä se ihan oikeasti on kun nuori alan opiskelija heittäytyy vapaaehtoisesti valmennettavaksi, luopuen vapaa-ajastaan ja monesta muusta nuoren elämään kuuluvasta jutusta – ja kaikki tämä rakkaudesta lajiin, valmentajiensa kunnianhimoa tyydyttäen, halun olla paras ohjaamana.

Siksi onkin uskomatonta, että usein kilpailuissa ei anneta palautetta (ei osata, ei viitsitä, liian kiire..!?), tai jos annetaan niin tyyliin: ”Meillä ei ole kuin positiivista sanottavaa.” Höpö höpö! Jos ei ole muuta kuin positiivista sanottavaa, ja kaikki on mennyt aivan mahtavasti, niin miksei tullut täysiä pisteitä. On ihan käsittämätöntä, että kun opiskelijalta kysyy mikä meni pieleen, mitä teit ”väärin”, on vastaus: ”En tiedä.” Kokemukseen perustuen voin sanoa, että kilpailutoimintaan mukaan lähtevät ja valmennuksen loppuun asti kestävät nuoret ovat pikkaisen normityyppejä kovempinahkaisia. Tyyppejä jotka kestävät enemmän. Tyyppejä jotka haluavat palautetta, vaikka se tekisi kipeää. Itse asiassa he suorastaan janoavat sitä oppiakseen, joten on suoranainen loukkaus olla sitä antamatta, niin kilpailijaa kuin valmentajaakin kohtaan. Kyseessähän oli kilpailu – K I L P A I L U.

Saattaa näyttää tylyltä, mutta tämä on se juttu, niin hyvässä kuin pahassa – kun se tehdään ajan hengen mukaisesti (Kuva: Petteri Nissinen)

*FBSK:n (Suomen baarimestarien ja kannattajien kerho ry) drinkkiohjeiden mukaan. Kuka päivittäisi FBSK-reseptien tyhjät rivit ja joku muu esimerkit (mikä?)? STTV:kin lienee nykyisin Valvira? Sama sirkus ja arvailu joka ”treenikausi” – raskasta niin valmennettaville kuin valmentajille.

Asiakkaan vastuu

Pistetään asiakas töihin, niin saa sitä mitä haluaa – varmasti mieleistään laatua!? AaaBeeCee, asiakas kävelee. Eläköön buffat ja linjastot. Eläköön asiakkaan omatoimisuus. Eläköön robottimaiset kassatarjoilijat. Eläköön! Eläköön! Eläköön!

Jyväskylästä

Vanhaan kotikaupunkiin oli kiva tulla, Opetushallituksen oppimisympäristökehittäjien ja IT-osaajien yhteisseminaariin, sillä kulmathan olivat tuttuja ja asiat suunnilleen samoilla paikoilla kuin aikoinaan lähtiessä.

Kävelykadun varrelle oli Rovanperän Harri kumppaneineen laittanut englantilaisen pubin, Harry`s The Old English Pub, jossa tarjoiltiin Real Alea – ja joka muki oli erilainen, lähes kuten Emmerdalessa, Nam! Hieno paikka ja kiva henkilökunta, ja vielä mukavammaksi muuttuu kun tulee pieni patina puupintoihin, ihan pikkaisen himmennetään pirun kirkasta iltavalaistusta, piilotetaan ”takabaarin” keittiö ja otetaan se valmis Musta Ryssä-sekoitus (etiketissä luki niin – paksulla tussilla ja pölökkykirjaimilla) niiden laadukkaiden viskien välistä pois.

Shaker oli vaihtanut paikkaa, siihen apteekin paikalle, leuhkasti kulmaan. Old Fashioned oli ns. kohillaan ammattimaisen esiintymisen ja myyntipuheen myötä – tiedusteluun bitterin määrästä ja laadusta sekä käytettävästä Bourbonista. 10 points Mestari. Taisi tosin valmistustekniikasta johtuen (valmistettiin sekoituslasissa ja siivilöitiin lasiin jäiden päälle) osa sokeripalan makeudesta jäädä sekoituslasin sisäpinnoille? Eipä siinä. Kiva baari ja nuorilla miehillä hyvä meininki – vaikka tiskillä istuskellessa näkymä backbaarin kulmalle ja backbaarin avoimesta ovesta takahuoneeseen oli kohtuullisen karu, suljettu osasto pikkaisen vei fiilistä ja tuulikaapissa oveen nojannut terassin huoltovälineistö sai epäilemään paikan olevan auki.

Olin jo muuten melkein unohtanut miten hienoa tiskin takana parhaimmillaan voi olla – palautui mieleen nuorten neitojen tilausta kuunnellessa: ”Jotain makeaa, mutta ei liian. Ei mitään ällömakeaa, mutta sopivasti. Sellanen!” 🙂

Vastaa