Baarimestareiden 5. lähiopetusviikko alkoi ja vesi oli poikki – ja sitä myöten meni karille koko viikolle pohjan antava mestarillisesti laadittu pedagoginen suunnitelma. Baariluokassa, jota myös oppimisympäristöksi kutsutaan, junan sai kuitenkin vielä helposti eri (uudelle) raiteella. Elinkeinossa raiteen nimi olisi ollut väärä ja näytössä lukenut…
Auringonpaiste yllätti, josta johtuen pöytiintarjoilu peruttu, sillä liian vähän porukkaa töissä (taas). Kyllä. Idylliset ulkotarjoilualueet jonne ilta-aurinko paistaa kuuuuuuuumasti (nettisivuilla luki niin) ovat jälleen auki. Ja se pöytiintarjoilu, eihän se olisi edes onnistunut tuossa harkitussa kokonaisuudessa, tuoleista ja pöydistä rakennetussa läpäisemättömässä viidakossa? Sitä paitsi kun ne itse hakee, niin sehän on oiva mittari ajatellen vastuullista anniskelua, eikö? – Puolitotuutta tuossakin!?
Ja vesi on edelleen poikki – vähästä se alkaa ahdistaa, vai alkaako – mutta totuuden nimissä: sähköt menevät poikki aina väärään aikaan, puhumattakaan kopiokoneeseen juuttuneesta paperista, tai läppäristä joka ei löydä videotykkiä, tai…
Millaista on aikuisopiskelijan (tulevan Baarimestarin) arki?
Haastavaa se on ihan varmasti. Oman työn ja opiskelujen yhteen sovittaminen ei aina ole helppoa, vaikka asioita olisi suunniteltu. Haastavaa se on aina ollut ja tulee aina olemaan. Monia arjen juttuja jotka pitäisi saada nivoutumaan joustavasti: esim. yötyön ja aikaisen kouluherätyksen yhteen sovittaminen. Ja vielä pitäisi päästä alkuunkin, oppia opiskelemaan. ”Tiedon omaksuminen väsyneenä on tosi rankkaa.” – Pitää paikkansa.
Sitoutuiko oma työpaikka sitten opiskeluihini loppupeleissä oikeasti? Suurin osa sitoutuu, lähes kaikki, ja on opiskelijan mukana tukien häntä 110%:sesti, korjaan 200%:sesti. Antaen opiskelijalle mahdollisuuden ja samalla ottaen hyödyn irti työntekijänsä ammatillisesta kehittymisestä. Kaikki voittavat, näin sen piti mennäkin. Mutta kun arki ei enää menekään opiskelujen kannalta jouhevasti ja on ”kaksi suuntaa” johon pyl….., korjaan kumartaa, niin… – Rankkaa? Ihan varmasti.
Opiskelen Mestariksi. Se, että tuntee oman osaamisensa riittämättömäksi opiskelujen aikana, ei ole huono juttu – oppimassahan tässä ollaan. Kukaan ei ollut seppä syntyessään ja täydellistä ”mixologistia” ei vielä ole tullut vastaan, eikö tule. Taitavia, toisinaan jopa älyttömän taitavia, maailma on täynnä. Pystyykö koulutus tuottamaan täydellisiä kaiken osaavia taitajia – ettekö te niin luvanneet? Ei pysty, mutta peruspalikoita paremmat eväät se ihan varmasti antaa. Taas se vain on loppupeleissä sinusta itsestä kiinni. – Perhana kun aina sälyttävät vastuun minulle. Jossain vaiheessa se riittämättömyyden tunne alkaa kyllä kääntyä varmaksi osaamiseksi, tulee ns. turvallinen olo. Aktiivisuutta se vaatii, niin koulussa, omalla työmaalla kuin vapaalla. – Rankkaa? Ei ollenkaan. Rakkaudesta lajiin, ammattiylpeästi, sopivan intohimoisesti, ei yltiöpäisesti.
Ja se kuuluisa motivaatio opintojen suhteen
Nousujohteista lisääntyvän osaamisen ja ymmärryksen myötä – näin käy aina, varsinkin jos opittuja asioita haluaa (pystyy ja voi) viedä omalle työpisteelle ja työyhteisöön. Haastavaa on edellinenkin, sillä se kuuluisa muutoksen vastarinta kyllä tulee eteen enemmin tai myöhemmin. Mikä tuokin kuvittelee olevansa? Osaa muka kaikesta kaiken – niin Mestaria, niin Mestaria.
Tiistai
”Jokainen koulupäivä on ollut aamukiukuttelun arvoinen.” Huomenna jatketaan, huomenna paistaa aurinko, huomisesta tulee hieno päivä. Aivan mahtavaa – Amerikkaa! Vesikin jo kuulemma juoksee 😉