Ruskan väreissä kylpeneen Levin huipulle, tai ainakin puoliväliin, rakentamaan yhteistyöverkostoja joiden tehtävänä on varmistaa laadukas ammattiin valmistuminen, olemassa olevaa pedagogiikkaa kehittäen. Parin päivän tunturipyrähdyksen ohjelmaan mahtui muutakin kuin Opetushallituksen järjestämä työseminaari; mm. työskentelyä Levi-Instituutin tarjoilijaopiskelijoiden kanssa sekä drinkkikoulun pitäminen keski-ikäisille, hyvätuloisille ja korkeasti koulutetuilla kuluttajille – menikö ”Laadukkaammin kotona” viesti perille vai keskittyikö kuulijakunta sosiaalisen median villitsemänä räpläämään puhelimiaan? Entäpä millaiset ovat kyseisen kohderyhmän kulutustottumukset juomatuotteeseen liittyen? Mitä ajattelee Manninen tämän päivän ammatillisesta koulutuksesta ja opettajuudesta?
Kyseessä oli Opetushallituksen järjestämä ”Pedagogisen kehittämisen huiput Levillä – yhteistyössä laadukkaasti ammattiin – työseminaari” 18.-20.9.2012. Seuraavassa on muuan seminaarivieraita kuunnellessa, heidän kanssa keskustellessa syntynyt ja päivänvalon nähnyt ajatus omaan alaani ja opettajuuteeni peilaten.
Ammatillinen koulutus
Opetetaanko teoriaa alle vai aletaanko heti tehdä yrityksen ja erehdyksen kautta? Kävelemäänkin kuulemma oppii vasta n. 1000 kaatumisen jälkeen. Tekemällä oppii, mutta ainakin omalla alallani laadukas tekeminen vaatii alle toisinaan tylsän teorian esim. vastuulliseen anniskeluun liittyen. Kyseessä lienee samankaltainen ikuisuuskysymys kuin muna vai kana tai Irlanti vai Skotlanti. Näyttävä kaato vai syvällinen tietämys ja tuntemus koskien kaadettavaa tuotetta – kumpi tulee ensin, kumman tulee tulla ensin?
Missä menee raja harjoitteluun liittyen? 1000 epätarkasti mitattua alkoholiannosta lienee liikaa, puhumattakaan sammuneista asiakkaista joista jokainen on liian paljon, ennen kuin esim. anniskelumääräykset iskostuvat. Milloin tulee todeta ääneen, että tekeminen ei nyt yksinkertaisesti riitä, sillä rajansa se on harjoittelullakin – eihän nykypäivän ravintola-asiakas halua, että hänen kanssaan harjoitellaan, ainakaan loputtomiin asti.
Työelämälähtöistä koulutusta
Eihän tämän pitäisi olla mitään uutta? Eikö tämä ole koko jutun juoni – tunnetaan elinkeinon vaatimukset ja odotukset (elinkeino), rakennetaan yhteistyötä koulutuksen järjestäjien ja työelämän toimijoiden välille. Näinhän sen pitää olla, näinhän se on pitänyt olla!? Eikö moderni opettajuus ole juuri itsensä kehittämistä elinkeinon kanssa ja sen avulla.
Päänsärkyä aiheuttavat kysymykset tuntuvat olevan: ”Kuinka pitää ammatillinen koulutus elävänä ja kiinnostavana? ja ”Kuinka lisätä koulutuksen työelämävastaisuutta?” – omasta mielestäni vastasin jo. Mistä johtuu, että moni ei koe koulutusta tärkeäksi? ”Tutkinnot eivät vanhene, mutta osaaminen vanhenee kyllä.”
Onko nykykoulutus ”koulutuksella mässäilyä”, jossa koulutuksen läpäisy on kaikki kaikessa monien tärkeiden ja oleellisten asioiden kustannuksella? Milloin koulutuksen joustaminen loppuu, milloin sen tulee loppua?
Onko koulutuksen ja osaamisen keskittyminen tietyille henkilöille ongelma? ”Tarvitaan kuitenkin huippuosaamista, sillä ihan hyvä ei vaan riitä!”
Oppilaitosten välinen yhteistyö
Onko tätä sitten kuitenkaan oikeasti olemassa – onko kyseessä vain suuri illuusio joka näyttää hyvältä koulutuksen järjestäjien logojen kohdatessa paperilla? Miksi vain persoonat ja toimivat henkilökemiat pystyvät yhteistyöhön ja avoimeen vuorovaikutukseen, eivät organisaatiot ja betoniin juntatut rakenteet.
”Tuomittu opettajaksi”
Mitä elinkeino haluaa, vaatii ja odottaa tämän päivän ammatilliselta opettajalta? Rautaista substanssiosaamista ja kokonaisuuksien hahmottamista. Muutoksen mukanaan tuomien uusien asioiden sietokykyä ja ongelmanratkaisukykyä. Yhteistyö ja verkostotaitoja kaikilla tasoilla – todellista elinkeinon tuntemista, asiantuntijuutta. Kokeilunhalua, innovatiivisuutta, uutta osaamista elinkeinoon, jatkuvuutta, kumppanuutta, uskallusta, luottamusta, vastavuoroisuutta… – Ylivoimainen haaste vai arjen rutiinia?
Drinkkikouluun
Idea oli antaa kuluttajalle pikku vinkkejä kuinka tehdä parempia juomia (juomasekoituksia) kotona, silläkin uhalla, että on jälleen yksi syy vähemmän lähteä baariin – drinkkien tekeminen kotona kun koetaan hankalaksi. Kuinka käyttää hedelmiä, yrttejä, jäitä, tarjoiluastioita jne., puhumattakaan laadukkaista alkoholeista oikeine tarjoilulämpötiloineen. Pienen luentomaisen briiffin jälkeen baariin jossa Levi-Instituutin toisen asteen nuoret tarjoilijaopiskelijat tekivät noita parempia juomia ja opastivat ”koululaisia” esim. blenderin käytön saloihin. Kiitos Yli-Rahnaston Juhalla ja opiskelijoille – erinomaisen hyvä veto terveellä ammattiylpeydellä 🙂 Kiitos myös elinkeinon yhteistyökumppanille.
Esivalmistelujen kimpussa. Opiskelijoiden drinkkilistalla oli kaksi juomaa eri versioineen: Caipiroska ja Ivanov.
Viimeiset hionnat mm. tasalaatuisuuteen liittyen
The Bar is open!
The Crew – hymyn kera 😉 ja ilman niitä ”Joo, hä, kiitti, sori”-sanoja jotka ikävä kyllä ovat tämän päivän hyväksyttävää palvelusanastoa
Ja niistä kulutustottumuksista
Millaisia alkoholijuomia nauttii hyvätuloinen, koulutettu, keski-ikäinen aikuinen kotona ja baarissa? Vaikka otanta oli suppea, niin tulos kyllä antaa selkeän vinkin kulutustottumuksista. Kotona nautitaan viiniä joka usein yhdistettään ruokaan – tässä kohtaa hyödynnetään ALKO:n myyjien asiantuntemusta. Usein viini on punaista ja kotoisin uudesta maailmasta. Viini on myös kytköksissä vuoden aikaan esim. portviini. Osa vastaajista osasi nimetä tiettyjä tuotemerkkejä ja rypälelajikkeita jotka ohjaavat ostopäätöstä. Kotiin kannetaan myös olutta, mutta vain vähittäiskaupasta, lonkeroa ja toisinaan kotimaista kirkasta.
Baarissa mennään fiiliksen mukaan, mutta sielläkin juodaan usein viiniä punaisena tai valkoisena. Ravintolassa repertuaariin tulevat mukaan ulkomaiset siiderit, kuohuviinit ja samppanja, tummat oluet (yleensäkin erikoisoluet tuotantopaikkakunnasta riippumatta) sekä mallasviskit. Kukaan vastaajista ei maininnut juomasekoituksia!!!
Näin – talvea ja Levin mutkamäen MaailmanCuppia 2012 kohti.
Lunta odotellessa