Oui Chef !

Oui Chef !

Teksti ja kuvat: Juha-Matti Koivisto

Terveiset syksyisestä, mutta lämpimästä Ranskasta, Atlantin valtameren kupeesta Vendéestä. Seuraavassa ensimmäisten päivien fiilikset lyhyesti. Kansainvälinen työssäoppimisjakso on lähtenyt hyvin käyntiin, vaikka alkuun onkin ollut raskasta tehdä ”tuplavuoroa”. Ranskassa kun keittiöpäivä alkaa klo 09.00 ja päättyy klo 15.00 tai 16.00, jatkuakseen taas seiskan aikaan noin klo 23:00 asti. Kuvassa vasemmalla on työssäoppimispaikkani Le Balatan omistaja keittiömestari Chef de cuisine Nicolas Boucher.

Kulttuurieroihin ei ole voinut olla törmäämättä. Veden- ja sähkön säästön lisäksi Ranskassa on erittäin tärkeää pitää kyökki kunnossa, poskipusuista puhumattakaan. Pakko myöntää Eija, olit oikeassa – maailmalla työlautani siisteydestä tulee sanomista 😉

Täällä ollaan koko ajan iloisia ja hymyillään jopa töissä. Alkuun tarjoilijat kyselivätkin, että onko minulla kaikki kunnossa kun ei hymyilytä. Kerroin, että Suomessa ollaan hiljaa ja enimmäkseen naama näkkärillä, mutta silti kaikki on hyvin. Meidän luonne vaan on sellainen.

Luulitko osaavasi keittää – tuuppa Ranskaan! Loppujen lopuksi keittäminen täällä on täysin samanlaista kuin kotoisessa Suomessa, raaka-aineet vain ovat erilaisia. On paljon kalaa ja muita mereneläviä, artisokkaa, kurpitsaa jne. Pakko mainita, pyöräytin tuossa muuten perunamuusin.

Ranskassa muodolliset kohteliaisuudet ovat tärkeitä. Aina kun tapaat henkilön, sanotaan ”Bonjour”, tuttuja mieshenkilöitä myös kätellään, naisten kanssa vaihdetaankin sitten poskipusut. Keittiömestarille on kohteliasta vastata ”Oui Chef” (kyllä / selvä on Mesu), ja se legendaarinen Alleez Alleezkin josta ”varoiteltiin” on tullut jo aika tutuksi 😉

Tästä se lähtee,

JM

Mathieu, allekirjoittanut ja Chef

Vastaa