Ready Steady Shake – Day 2

Ready Steady Shake – Day 2

Tuttu näky – Lainion lumikylän Ice Dome jäisine baaritiskeineen toimi jälleen Finlandia Vodka Cupin kansainvälisen finaalin päänäyttämönä. Aamupala ja kisabriiffi Salosen Jarkon johtaman F.B.S.K. porukan kanssa, jonka jälkeen Domen kisa-areenan työpisteiden, Kievarin esivalmistelutilojen ym. kimppuun. Ihmettelemällä kun nämä eivät ole koskaan valmistuneet ja aikataulukin kertoo: ”16:30 Competition in The Ice Dome”.

Kisa-areenan kuntoon pistäminen on aina oma ”shownsa”. Paljon tavaraa jolla on oma paikkansa liikkuu suuntaan sun toiseen puhtaalla hauisvoimalla: jääpala-astioita, laseja, työvälineitä, jäät ja jäämurska, kisailijoiden käyttämät alkoholit ym. – kuvassa Maikka vahvana.

Kilpailijoiden lasien numerointi (”tarroittaminen”) on aikaa vievää ja ainutlaatuista sorminäppäryyttä vaativaa toimintaa, siksi nämä kaverit 😉 – ja aikanaan kisapiisiin omille paikoilleen

Yksi mielenkiintoisimmista rakennusvaiheista on kilpailijoiden reseptien mukaisen alkoholien toimittaminen työpisteille

Dome on hyvissä ajoin jäitä ja jäämurskaa vaille valmis – sauma käydä liuaamassa lumilinnan sokkeloissa. Miltähän tänä vuonna näyttää?

Lumilinnan hotellihuoneiden miljöötä – on viikinkiä, Kiinan muuria pandalla, enkeliä, kotkaa… (kuvissa edessä näkyvät huoneiden jääsängyt) Lainion Snow Village

Esivalmistelutilat kilpailijoiden omia tarvikkeita vaille valmiina

Silloin tällöin törmää aika erikoisiin ainesosien ja raaka-aineiden kokonaisuuksiin, kuten tässä tapauksessa kilpailija no 23 kohdalla – limppua, piparjuuritahnaa, kananmunia, tyrniä…

Samaan aikaan toisaalla – kilpailijat ovat matkalla Lainioon kukin omalla tyylillään

Kuvat yllä (3 kpl) ja kuva alla © Finlandia Vodka Worldwide Ltd.

Ja muut paikalla olijat ja vieraat näyttäisivät viihtyvän myös erilaisten aktiviteettien parissa

Oikeanpuoleisessa kuvassa itse Mestari näyttää mallia (Kuva oikealla ja alla © Finlandia Vodka Worldwide Ltd.)

Mitä täällä tapahtuu – mikä juttu tää on? Keitä nää tyypit on?

Kilpailijat ovat saapuneet

Naapurukset (Slovakia ja Tsekki) tutustumassa Domen kisa-areenaan – mitä äijä meinaa tehdä? (Kuva © Finlandia Vodka Worldwide Ltd.)

Hetki sitten vielä niin siistissä ja rauhallisessa esivalmistelutilassa pääsee xxx valloilleen kuin kilpailijat aloittavat koristeiden valmistamisen, mehujen puristamisen jne. – hässäkässä mukana Kreikka, Venäjä, Kypros, Nicaragua, UK, Ukraina, Slovakia, Tsekki, Panama, Venezuela, USA, Georgia, Romania, Puola, Dubai UAE, Irlanti, Kolumbia, Suomi, Unkari, Israel, El Salvador, Serbia, Latvia, Puerto Rico, Liettua, Chile, Thaimaa ja Korea, muuan tulkki, innokas valokuvaaja…

Katrin ilme kertoo kaiken – ”Mitä sie oot vailla? Mie autan.”

The Bar is open – Let the show…

Kuvat yllä ja kuva alla © Finlandia Vodka Worldwide Ltd.

Itsensä näköiset kisapiisit – oikeanpuoleisessa kuvassa hauska koriste joka on rakennettu sitruspuristimella lumesta puristettuun puolikkaaseen “lumikennoon”

Siintääkö katseessa jo palkintorahat ja Mombasan hiekkarannat?

Vanha tuttu vuosien takaa (8th Finlandia Vodka Cup Final) – Ariel Israelista. Peukut pystyyn Pekan ja Arielin puolesta.

Kuva © Finlandia Vodka Worldwide Ltd.

Ready Steady Shake!

Ja ravistettiinhan sitä – oli jos vaikka minkälaista tiukua ja tohoa, kuivajäätä, kiveä, peiliä, tyylikkäitä koristeita… Jos palkintoja jaettaisiin ”Show-miehen” elkeistä, niin ylivoimainen voittaja olisi Venezuelan pillimies. Aperitiivin tulokset / Aperitif results

Kuva © Finlandia Vodka Worldwide Ltd. Lisäinfoa kisasta + videot täältä

Long Drinkin tulokset / Long Drink results

Day 2 Briefly

Long long day, but this is the one to remember – cocktail competition in fantastic ground, in the middle of the nowhere, all that snow and ice around you.

The building of competition arena to Ice Dome is a pleasant job. It`s like a rise and doom of Rome. It comes from nowhere and few hours later it has gone. It´s a feeling that I can`t really explain, you have to experience by yourself. It makes you tired, but in a good way. Making the preparation room for competitors is always the same fun and when the competitors come it`s always the same circus. If you thought shopping at The Quick Mix Market was something special you haven`t seen anything – the buzz around the preparation tables is something unbelievable. And the buzz during the competion heats when the drinks are flying from the Dome to judges on icy trays and slippery paths – don`t even think it`s easy.

The competition – Finlandia XV Vodka Cup – and it`s International Final was great again. The warm atmosphere continued during the second day, although it became a little bit more serious. For a moment it didn`t feel like a competition with money and glory. Great drinks and innovative decorations, competitors cheering to each other. Thank you Jarkko and your F.B.S.K. Crew – always a pleasure to work with you guys.

The blunder of XV Cup? I think we give it to Marjut who “lost” two cocktails to snow on her way from the Dome to judges. Eye witnesses say that for a moment it had looked a brilliant move – almost a magical act – with icy tray, and then… Oooops! 😉

Miten kävi – kuka voitti ja mitä? Who won – to be continued (Logo © Finlandia Vodka worldwide Ltd.)

Kuvat / Pics © Finlandia Vodka worldwide Ltd., Ari Manninen

 


Vastaa