ei vain opiskelijoille

ei vain opiskelijoille

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koulutuksen järjestäjän kansainvälinen toiminta on niin paljon muutakin kuin vain opiskelijoiden liikkuvuuksia, niitä kansainvälisiä työssäoppimisjaksoja, joita myös Kv-toppijaksoiksi kutsutaan. Parhaimmillaan se on myös opettajien ja asiantuntijoiden liikkuvuutta ja ”työssäoppimisjaksoja” ulkomailla. Seuraavassa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa mm. matkailupalvelujen lehtorina toimivan Kimmo Ahon matkaraportti Kataloniasta. ”Sain mahdollisuuden olla viikon vierailevana opettajana yhteistyökumppanimme oppilaitoksessa Barcelonassa…

Jesuïtes Sarrià Sant Ignasi on yli 3.000 oppilaan koulu, jossa on kaikkea mahdollista 3-vuotiaille esikoululaisille, aikuisopiskelijoille ja kaikille siltä väliltä. Koulussa on tarjolla opintoja niin urheilun kuin draamankin parista, mutta itse työskentelin luonnollisesti ravintolan salipuolen tulevien ammattilaisten ja jo työelämässä olevien, tutkintoa suorittavien sommelierien kanssa. Teemana olivat luontevasti cocktailit. Minulle oli sanottu, että koululla on kaikki paitsi blenderi, eikä mitään tarvitsisi ottaa Suomesta mukaan. Tästä huolimatta varasin mukaan perustyövälineet ja niiden lisäksi suuren määrän bittereitä, itse tehtyjä siirappeja yms. harvinaisempia raaka-aineita. Kaiken varalta. Perillä tietysti aavistuksen harmitti, kun vermuttivaahtokarkit ja aprikoosibrandyt olivat levinneet vaatteiden sekaan mielestäni perusteellisesta pakkaamisesta huolimatta.

Ensimmäisen ryhmän kanssa huomasin, että vaikka kaikilla on englannin kieli jollain tavalla hallussa, niin omaa opetusta on hyvä havainnollistaa mahdollisimman paljon esimerkiksi käsillä puhumalla tai konkreettisesti näyttämällä puheena oleva esine, asia tai tekniikka vaikka pantomiimin keinoin. Huolimatta siitä, että olen jatkuvasti työskennellyt kansainvälisten, monikulttuuristen opiskelijaryhmien kanssa, oli tilanne haastava. Ehkä syynä oli se, että Suomeen tulevat opiskelijat ovat niitä, jotka luottavat kielitaitoonsa ja sitä rohkeammin käyttävätkin. Nyt tilanne oli se, että koulun pääkieli on katalaani ja espanja kakkoskieli, englantia ei normaalisti opetuksessa käytetä. No, tämä oli varmasti puolin ja toisin erinomainen kieli- ja kulttuurikylpy.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aloitimme ensimmäisen päivän perustyötekniikoilla ja työvälineillä, koska ne harvatkin, jotka olivat tiskin takana työskennelleet, olivat tehneet baristan työtä eikä cocktaileista ollut kokemusta. Olin ajatellut, jotain osallistavampaa työskentelytapaa, mutta ajan puutteen takia päädyin siihen, että teen itse kaikki maistamamme cocktailit samalla niiden taustoista ja työtavoista kertoen. Päätös lienee ollut oikea, koska näin ehdimme maistamaan lähes kaiken mitä oli tarkoituskin. Oppilaat olivat hyvin tunnollisia ja olivat selkeästi tottuneet ainakin jossain määrin hierakiseen toimintaan työssään, ainakin siihen malliin asioita tapahtui kun opettaja pyysi jotain tekemään.

Seuraava sessio käsitteli vähän modernimpia cocktaileita, joihin tarvittiin esimerkiksi tuoreita yrttejä. Tiedustelin, josko niitä oli seuraavaksi päiväksi saatavissa ja vastaus oli ”No problemo, haetaan meidän omasta yrttitarhasta!” No, ei muuta kun aamulla koulun yrttitarhaan. Matkalla poikkesimme vilkaisemassa vielä miltä koulun urheilukentät ja uimahalli näyttävät. Hyvältähän ne näyttivät, ihan vähän kateellisena ajattelin trooppisen lämpöisessä uimahallissa… Kasvimaa oli mahtava, siellä kasvoivat niin yrtit, sipulit kuin viiniköynnöksetkin. Mansikatkin näyttivät jo punertavan… Kaikkein hienointa oli kuitenkin ottaa tarvittavat sitruunat suoraan puusta! Puutarhaa käytetään niin ihan pienten esikoululaisten kuin ravintola-alan ammattilaistenkin opetuksessa, eikä puutarhanhoitaja siitä suotta ollutkaan ylpeä, sen verran hyvät olivat antimet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraavassa sessiossa siis vähän modernimpaa otetta cocktaileihin, ja tätä varten olin tuonut mukanani esimerkiksi erilaisia infuusioita, siirapeita ja muita harvinaisempia raaka-aineita. Opiskelijoiden suosikeiksi nousivat Gin Gin Mule, Gin Basil Smash ja JAMKin opiskelijoiden Baarimikko 2014-tapahtumaan kehittämä Tea Elixir.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Cocktail pairing. Gin Tonic on kaikkialla, ainakin Espanjassa 😉

Mukavaa oli sekä opettavaista puolin ja toisin. Hienointa oli huomata se intohimo ja ammattiylpeys, jolla työhön ja sen tekemiseen suhtauduttiin. Toivottavasti sitä jäi myös itselle kotiin tuomiseksi.”

Kimmo
Jyväskylän AMK

 

Kuvat © Kimmo Aho

Vastaa