on jälleen satujen aika

Kuva1

Vuosi 2014 paketoituna pulkassa ja kohta myös mäessä – meillä on lunta. Ei paljon, mutta kuitenkin. Nöyrimmät Kiitokset Arvon yhteistyökumppanit – niin menneestä kuin tulevasta. Kiitos myös kaikille Teille laadukkaamman alan tekemisen puolesta omilla työpisteillänne tuulimyllyjä vastaan painiville. Pyyteetön työnne kyllä huomataan vaikka kukaan ei ääneen ”hoksaa” kiittää – ovihan kuitenkin käy. Ja kiitos Teille virtuaalibaarin seuraajat – parhaimmillaan teitä on tuhansia. Kalenterivuoden 2014 suosituin postaus muuten oli marraskuun ”vastuullisesti”, joka tavoitti ainakin 4483 yksittäistä henkilöä. Kiitos! Vuosi vaihtuu ja satuja kerrotaan jälleen suuntaan jos toiseen, yhden jos toisenkin toimesta. Tässä yksi…

…Olipa kerran opettaja. Ja sai opettaja opiskelijalta tekstiviestin: ”En pääse tämän(kään) päivän tunneille, mutta seuraavan kerran kun tapaamme teen tajunnan räjäyttävät juomat.” Harmi vain, että tuossa vaiheessa, viestin saapuessa, kyseinen opintokokonaisuus oli jo ohitse 😉

Oikein Hyvää ja rauhallista Joulua. Onnellista vuoden vaihtumista ja menestyksekästä vuotta 2015. Jatkuu tammikuussa.

Vastaa