Opiskelijoiden alan opintoihin kuuluu nykyisin olennaisesti kilpailutoiminta, joka opettajan kohdalle kirjataan lukkariin kilpailuvalmentamiseksi. Ja mikäpä siinä – kaikkiahan kilpaileminen (ja valmentaminen) ei kiinnosta, mutta aina löytyy muuan tyyppi, jotka haluavat haastaa itseään ammatillisesti pikkaisen enemmän. Aina löytyy joku, joka lähtee ”leikkiin” mukaan uteliaisuuttaan mittaamaan omaa osaamistaan. Aina on joku, joka haluaa pikkaisen enemmän ja syvällisempää yksilöllistä ohjausta kuin normioppimisympäristö tarjoaa. Ja ehkäpä sitä pikkaisen halutaan mainetta ja katoavaista kunniaakin, varsinkin valmennuspuolella!? Tee vähiten teknisiä virheitä ja voitat – sitäkö se kilpaileminen meidän alalla on? Laskiko kukaan onnistumisia? Oliko niin totista niin totista? Jäikö tuomariston ammatillinen palaute (taas) saamatta?
Tänä vuonna nuo tyypit ovat Noorá ja Rosá, ”viittä vaille valmiit” ammattilukiolaiset ja tulevat rautaiset salipuolen ammattilaiset. Ensimmäinen kilpailukauden tason mittaaja on tammikuun lopulla Riihimäellä järjestettävät Taitaja2016-semifinaalit ja tehtävä no5. ”Kilpailija valmistaa baarissa tai vastaavanlaisessa tilassa juomasekoituksen. Hän huolehtii siitä, että työpisteessä on tarvittavat välineet ja raaka-aineet juomasekoituksen valmistamista varten. Hän valmistaa tuomareiden nimeämän juomasekoituksen käyttäen oikeita työtapoja, välineitä ja raaka-aineita. Hän esittelee raaka-aineet ja valmiin juomasekoituksen. Kilpailija siistii työpisteen. Juomasekoitukset, joista kilpailun järjestäjä nimeää yhden valmistettavaksi, ovat: Mojito, Aperol Spritz, Gin Tonic, Dry Martini ja Whiskey Sour.”
Ei kait siinä – ruvetaanpa viilaamaan ja hiotaan 🙂
Mitäpä jos!?
Kotiin palaavat opiskelijat osaisivat kertoa ”coachille” miksi täydet pojot baariosuudesta jäi saamatta, sillä suoritukset olivat kuulemma olleet mainiot. Miksi ammatillista palautetta ei taaskaan saatu ja jos saatiin, niin se oli molemmille tyypeille sama (kaikille?), vaikka pisteet olivat erit – miten on ylipäätään mahdollista? Anteeksi ilkeyteni, mutta ihan oikeasti minua ja meitä kiinnostaa ja järjestävät tahot ovat sen ”velkaa” sitoutuneille ja itsensä likoon pistäneille opiskelijoille sekä heidän taustajoukoille. ”Hyvä veto, hygieenistä, mutta siisteydessä toivomisen varaa” ei vaan riitä. Se, että aikataulut eivät pitäneet ja jokin painoi päälle, on vain ihana tekosyy jättää palaute antamatta. Se, että palautteesta puuttui sisältö, kertookin jo sitten ihan jostain muusta. Se, että etsitään vain virheitä, on jotenkin surkeaa. Se, että onnistumisia ei palkita, roiskeista huolimatta – vaikuttiko makuun ja tuhosiko elämyksen, on vielä surkeampaa. Ja hei – kyllä tyypit palautteen kestävät sillä ovat leikkiin ryhtyneet ja tuolloin leikin luonteen ymmärtäneet, mutta sillä kuuluisalla kasvatuksellisella pelisilmällä, niin hyvässä kuin pahassa.
Se on treenaaminen yksinäistä puuhaa – ja tulee aina olemaan.
Toivotan Rosallé ja Noorallé Menestystä, en onnea, sillä onnellahan ei ole eikä ollut mitään tekemistä osaamisen kanssa – tai mistä sen tietää, kyseessähän on arvostelulaji 😉
Kuvat © Ari Manninen