Ja sehän tie vei Tornion Panimolle. Pikkasen kurvailtiin, kun suurkaupungin asemakaava yllätti sallalaisen kartturin 😉 Vaan Kostianderin Kaj löytyi ja siitä sitten sukellus lempijuomamme oluen ihmeelliseen maailmaan. Mikä sen hienompaa kuin kuulla ja nähdä niiden ihmisten kertomana, jotka sitä itse tekevät. Kysymyksiin saa vastaukset, aistit aukeavat, ymmärrys ja näkemys jalostuvat, intohimo ja ylpeys omasta tekemisestä tarttuvat – aina. Joku joskus sanoi, että kun on nähnyt yhden panimon ja tislaamon, niin eipä niillä tarvitse enää käydä, samanlaisia ovat kaikki. Jep jep, sanon minä ja loput kirjeessä…
Olut – miksi se vieläkin toisinaan on niin vaikeaa? Niin mikä? No laadukkaan tuopposen rakentaminen ja tarjoilu. Hygienia ja tarjoilulämpötila kunnossa. Oikeanlaisesta ja puhtaasta lasista, hymyn, katsekontaktin ja vaahdon kera, tarvittaessa ”päräyttävällä infopläjäyksellä” ryyditettynä. Tuotteen tuntien ja sitä arvostaen – kotimaisuutta ja paikallisuutta arvostaen. Maksutapahtumaan keskittyen ja vilpittömästi ostotapahtumasta kiittäen. Niin, olut vaan maistuu aidolta ja paremmalta tietyissä paikoissa – siihen varmaan on syynsä. Janoista tekoihin!!
1749 päivää seuraavaan olueen – vai miten se meni?
Ai että, tuo Helles kyllä osui allekirjoittaneen oluthermoon…
Muutamaa tuntia myöhemmin – nämä ovat niitä hetkiä ja toivottavasti se välittyy kuvan kautta. Kiitos Kaj ja Tornion Panimo 👌 Oli hienoa käydä vieraananne ja aistia se intohimo & taito mille te panette laadukasta olutta, kelillä kuin kelillä, edelleen Torniossa. Hyvä olut kun on niin paljon enemmän kuin vain ääneen huudettu tuoppi tai kalja. Jatketaan ja otetaan pienet!!
Se alkaa tämän baarimesupoppoon reissu olla tehty. Viimeinen vieraileva tähti Jokiväylään, 12 minuutin ravistus jokivarressa ja elinkeinoon hämmentämään kuponki takussa. Jatketaan kuiten vielä parin postauksen verran.
Kuvat © Ari Manninen