Ei intohimoa, ei ammattiylpeyttä – näin minä sen ymmärrän. Tapasin pitkästä aikaa hyvän ystäväni, intohimoisesti alaan suhtautuvan kaverin, ja missäpä muualla kuin olutravintolassa. Baaritiskiin nojaillessamme heitti hän ääneen seuraavanlaisen kysymyksen: ”Miten saisi kaiken sen intohimon joka keittiöstä löytyy tuotua myös salin puolelle?” Lause ei vielä ollut kerinnyt kunnolla loppua, kun sain eteeni tilaamani laadukkaan brittiläisen tuontioluen, ilman vaahtoa, valmiiksi väljähtyneen ja suorastaan surkean näköisenä. Olinkin huomaamattani tilannut intohimottoman oluen, tuopillisen välinpitämättömyyttä.
Miksi niin kovin usein arjen elämys, tuote (hetki) jonka päälle on liimattu hintalappu, ravintolassa on luonteeltaan kaikkea muuta kuin mielihyvää tuottava tunnetila? Mistä johtuu, että edellisen kaltainen ei enää edes jaksa yllättää?
Kyseisestä oluthanasta laskettiin olutta myös muun henkilöstön toimesta, ja aina onnistuneesti, tietynlaisen vaahdon kera, joka kyseiseen ale-olueen kuuluu. Ajallisesti suoritukset veivät yhtä kauan, joten nyt sekin on todistettu; asioiden hyvin ja huonosti tekeminen vie yhtä kauan – kiire, mikä ihana tekosyy. Tässä tapauksessa kiirettä ei edes ollut, sen sijaan intohimon puute oli silmiinpistävää. Pelottavaksi tuon puutteen teki seikka, että kyseinen henkilö näytti olevan tietynlaisessa esimiesasemassa, puhumattakaan siitä, että hän oli töissä olutravintolassa. Onko intohimoton esimies = intohimoton henkilöstä? Varmasti, ainakin pitkässä juoksussa, tosin tuossa vaiheessahan tekijät (intohimoiset ja ammattiylpeät osaajat) ovat jo vaihtaneet työnantajaansa.
Annoinko palautetta ääneen? En antanut. Miksi en järjestänyt ”kohtausta” vajaan seitsemän euron tähden? Miksi en ääneen vaatinut henkilöstöltä enemmän, viimeistään toisen kierroksen kohdalla, jolloin sain intohimottoman olueni no 2. Miksi tyydyin kohtalooni – miksi en vaatinut itseltäni enemmän, silläkin uhalla, että olisin saanut kaupan päälle elämää suuremman selityksen oluthanan toimimattomuudesta (hänestä riippumattomasta seikasta) ja ”vaikean asiakkaan” statuksen? Voisiko olla, että kyseinen juomanlaskija on niin ”sokea”, että kuvittelee tekevänsä työnsä laadukkaasti ja olevansa osaaja, varsinkin kun ei koskaan saa rakentavaa asiakaspalautetta.
Kiitinkö lähtiessä, kiitin – minkä ihmeen takia?
…Näin vaikeaako on olla asiakas!