Teksti: Janne Goman
Tuntuu kuin ois aivan vasta ollu se ilta ku kämpillä laitoin fiilistelymusat soimaan ja pakkailin matkalaukkua. Väreitä tulee vieläki ku muistelee. Herätys olis siinä puol kuuden tiimoilla ja Väinön kans otettas suunnaksi Rovaniemen lentokenttä. Huomenna oltaisiin jossain aivan muualla.
Mikä siintää mut ja Väinön sinne Ranskaan? Mun kohalla valtava halu päästä tutustumaan oman tulevan ammatin kansainväliseen puoleen, ja päästä opettelemaan keittotaitoa sen synnyn juurille. Opittua tuli, että Ranskan ruoanvalmistus kulttuuri on kyllä uniikki. Se ei ole vain ihmisille työ, vaan suureksi osaksi ihmisten yleistietoon kuuluu että kun ranskalainen kokki tekee työtään, on siinä mukana taitavien käsien kanssa sydän.
Itse rakastuin tähän kokemukseen, maan kulttuuriin, historiaan ja ihmisiin. Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista onkin tehdä suomalaisista raaka-aineista ruokaa ranskalaiseen tapaan syntyperäisille ranskalaisille ihmisille henkilön kanssa, joka on vakiinnuttanut tällaisen suomalaisen nuoren omaan perheeseen ja yritykseen niin kuin oman lapsen. Puhun siis tästä suomimenusta. Siinä oli mukana sitä sydäntä.
Magali ja pojat – ”äiti” joka piti huolen
Alun perin yksi motivaation lähde oli halu koetella rajojaan. Tiedossa oli kauan ennen lähtöä, että jos tähän touhuun mukaan lähtee, niin pääsee tekemään töitä, paljon ja hyvälaatuista. Omaan persoonaan kuuluu halu olla vaikuttavana persoonana omissa harrastuksissa ja mielenkiinnon kohteissa, siksi kahden kuukauden treeni pääosin englannin kielellä suoritettuna kuulosti mun korvaan loistavalta tavalta lähteä kokeilemaan niitä rajoja ja kansainvälistyä. After all.. Näinkin nuori tyyppi on hoksannu, että niin moni asia tässä maailmassa on asenteesta kiinni. Sopii mulle. Miksi asiat meni niin kuin meni tässä KV-topissa. Asenteen takia!
Vaikka ennakkoluuloja oli paljon ja vieras kulttuuri ja kieli iski ensimmäisenä faktana mulle, hommaan pääs sisälle hetkessä. Koko topin ajanhan englantia käytettiin kommunikaatioon. Siellä missä olin, ei englanti kuitenkaan ollut tuttua, moni sanoi suoriltaan ettei sitä puhu. Töissä siitä huolimatta toimeen tultiin loistavasti. Se saattoi hidastaa menoa, ei kaataa. Monella halukkaalla ulkomaille lähtijällä jäi lähtö tekemättä siinä pelossa ettei pärjää kielen puolesta. Mun mielestä tuossa ajatuksessa on prioriteettien järjestys sekasin. Mun jakson aikana palattiin aivan juurille myös kommunikaation kanssa. Kun asiaa ei osannu, työkaverit näytti. Kun virhe tehtiin, se kädestä pitäen korjattiin.
Mestari pelastaa mitä pelastettavissa on – ja oppipoika oppii 😉
Pikkuhiljaa alkoi hommat hiffata ja päästä sisälle asioihin. Samalla mulla kehittyi ranskan ”kielitaito” ja työkavereilla kehittyi enkku. Loppua kohen siis helpottui. Ja vaikka mun harjoittelemassa ravintolassa ruoanlaittotavat ja esillelaitot etc. vietiin hieman uusiin ulottuvuuksiin, ei koko kahden kuukauden aikana ollut YHTÄÄN ongelmaa mistä ei oltais selvitty. Muistaen lähtökohdat: suomalainen nuori, jolla ei ole sanaakaan kielitaitoa ranskasta (edelleenkään) ja vastassa maa ja ihmiset, joissa englannin opiskelu ei kuulu pakolliseksi. Niinku monelta vanhemmalta ja viisaammalta kuullut hyvän vinkin joka toimii näin kansainvälisestikin: hymy.
Takana siis yli 300 h työkokemusta edellä mainitussa ympäristössä. Tyytyväisempi omiin päätöksiin ja valintoihin ei juuri vois olla. Ammattitaidon kera kehittyi myös ihmisenä: uusia kavereita ja tuttuja tuli matkalta paljon. Samoiten meidät haluttiin takaisin visiitille kesäkuun loppupuolella. Kuulemma yöpaikka löytyy meille jos sinne eksytään…
Tähän loppuun vois lisätä pienen inspiraatiopiikin: tässä maailmassa on lukematon määrä paikkoja ja asioita, mitä ihminen ei tule ikävä kyllä oman elämänsä aikana kokemaan. Ne paikat, asiat, ihmiset ja kokemukset kuitenkin ovat siellä ja elossa. Menkää tsekkaamaan ne, vieläkö ne siellä on. Matkailu avartaa niin monella eri tasolla, ja mm. itse lukeudun niihin, jotka pitävät kansainväliseen toimintaan kykenevän ravintola-alalla työskentelevän suuressa arvossa. Mikään ei anna niin paljon elämälle sisältöä, kuin päässä vieraisiin piireihiin, jossa sut toivotetaan tervetulleeksi, otetaan kädestä kiinni ja tutustutetaan sut paikalliseen toimintaan. Tällaisia mahollisuuksia ei kaikille anneta, meille annettiin tarjottimella. Se, pitäiskö tuohon tilaisuuteen tarttua, on jonkun muun päätettävissä. Tartunko itse tulevaisuudessa tällaisiin mahdollisuuksiin? Aivan varmasti.
Merci beaucoup,
Janne
