Matkalla loma-Suomessa osa3
Real Ale eli tuoreolut on trendikästä!? Käsipumpulla ilman hiilidioksidia pumpattava koko ajan muuttuva (elävä) olut, aivan kuten Emmerdalessa, saa maksavan yleisön sekaisin – se on niin hyvää ja makee juttu, että sitä tilaa vaikka ei siitä pitäisikään. Sitä kannattaa myös hankkia silläkin uhalla, että tynnyrit eivät tyhjene tarpeeksi rivakasti ja asiakkaille tarjoillaan hapettunutta olutta (”pilaantunutta”) vedoten tuoreoluen monimutkaisuuteen ja muotoisuuteen – niin trendikästä ja edullista. Omilla kulmilla olisi saatavilla, ainakin oli, kotimaista tuoreolutta, sahtia, mutta ei taida olla sahti-sanana yhtä seksikäs ja myyvä kuin Real Ale tai tuontiolut. Sehän on sitä paitsi kamalan makuista, tosin en ole itse maistanut, mutta niin kertovat, eikä sitä edes saa mistään, ja sitähän pitäisi myydä…
Mitä on sahti?
Sahti on pääasiassa ohramaltaista, myös ruista, kauraa ja vehnääkin käytetään, valmistettu suodattamaton perinteinen (”muinaisolut” / ainakin 1500-luvulta lähtien) suomalainen pintahiivaolut. Se käytetään tuorehiivalla ja usein maustetaan katajalla tai katajanmarjoilla, toisinaan myös humalalla.
Sahtia on aina vähäisen alkoholipitoisuuden omaavasta keskenkäyneestä vahvan imelästä ”naisten kaljasta”, happamaan ja väkevään ”miesten mehuun” joka on n.9-10til-%:sta, toisinaan ylikin (sahti on vahvuudeltaan yleensä 6-9til-%). Makua ja ulkonäköä voisi kuvailla mm. seuraavien adjektiivien kautta: maltainen (kantavierre jopa 25%), täyteläinen, karamellimainen, imelä eli keskenkäynyt, muikea eli liian hapan, kirpeä, mehumainen, banaania, katajaa, punaruskea, samea ja epämiellyttävä – ihan niin kuin se ylihinnoiteltu tuontipintahiivaolutkin marketin hyllyssä. Sahtia on olemassa hyvää (maistuu vahvalta) ja myös huonoa ”rapakaljaa” tai ”soiroa” – maista itse jos löydät, ja muodosta oma mielipiteesi. Itse en ole mielestäni saanut hyvää sahtia sitten mummolan ja Kuitulan papan tekemän – pappa kun osasi sahdin hitaasti käyttämisen taidon mikä on hyvän sahdin A ja O.
Perinteisiä sahdin valmistusalueita ovat olleet Häme sekä Pohjois-Satakunta ja erityisesti mm. seuraavat paikkakunnat: Lammi joka tunnetaan sahtipitäjänä, Hartola ja Pertunmaa – sahtia on toki valmistettu muuallakin esim. Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa. Itse olen aina liputtanut Joutsan sahdin ja sen lähialueiden sahdin puolesta. Ikävä kyllä Joutsan Sahti (hekin) lopetti toimintansa pari vuotta sitten. Sahdin valmistusta Joutsassa vuonna 1999
…”Sitä valmistettiin aikanaan talossa kuin talossa”.
Sahti on rekisteröity Euroopan unionin (EU) aidoksi perinnetuotteeksi vuonna 2002 ja sillä on nimisuoja kuten lambic-oluella.
Jos ovat paratiisien pimeydessä viihtyvät konjakkitynnyrit kuvauksellisia, niin kyllä näyttää kaksikorvainen sahtitynnyrikin suomalaisessa järvimaisemassa hyvältä
Ja näin se pappa teki sahtia
Ohramaltaista joiden sekaan lisättiin ruisjauhoa – kahdellekymmenelle kilolle ohraa viisi kiloa ruista (25 kilosta mallasta saatiin 60-80 litraa sahtia). Aikoinaan maltaat valmistettiin itse, mutta sittemmin sahtimaltaat ostettiin valmiina. Maltaat laitettiin ”tiinun” (puusta valmistettu avonainen astia – amme) pohjalle ja niitä huuhdeltiin haalealla vedellä. Pikku hiljaa tiinuun, jonka kyljessä oli mittaviivat koskien maltaan ja veden suhdetta, alettiin vaiheittain lisätä kiehuvan kuumaa vettä, jolloin mäskin imeltyminen alkoi. Jotta mäskin lämpötila pysyi tasalaatuisena, saatettiin mäskin sekaan tiinuun laittaa kuumia kiviä. Työvaiheena imeltäminen oli tärkeä, sillä mitä paremmin mäski imeltyi, sitä parempaa sahtia olisi odotettavissa. Imeltynyt mäski kuumennettiin vielä karjakeittiön muuripadassa kiehumispisteeseen, varoen pohjaan palamista joka antaisi valmiille sahdille palaneen maun.
Seuraavaksi ”kuurinaan” (vierteen juoksuttamiseen käytetty puinen kaukalo) aseteltiin pohjalle oljet joiden päälle alettiin mättämään kiehuvan kuumaa mäskiä. Jos sahtia haluttiin maustaa humalalla, laitettiin tässä vaiheessa talon päädystä haettu humala kuurinaan olkien päälle tai sekoitettiin suoraan mäskiin. Kuurinasta sitten laskettiin pikku hiljaa liruttamalla vierrettä joka vielä kiehautettiin (”keitettiin”) padassa, jonka jälkeen se siirrettiin puuastioihin tai tiinuun jäähtymään. Jos valmistusprosessi oli aloitettu aamusella, niin hiivan pystyi lisäämään vierteeseen illan suussa. Vierteen annettiin käydä avonaisissa astioissa vuorokauden verran jonka jälkeen se siirrettiin tynnyreihin. Tynnyreissä sahti sai käydä ”avopäin”, eli tynnyrin täyttöaukko auki, vielä toisen vuorokauden ajan kunnes haluttu happamuus oli saavutettu. Tämän jälkeen käymistä alettiin jarrutella. Tynnyreiden täyttöaukon kansi tilkittiin sitkosmaisella ruistaikinalla ja kannessa olleella tapilla, tynnyriä ilmaamalla, säädeltiin käymisprosessia ja nesteen kuohuntaa. Sahti säilytettiin tynnyreissä kylmissä kellareissa joista se annosteltiin.
Sahdin valmistus vei kaksi päivää. Ensimmäisenä päivän suoritettiin valmistelut ja mm. huuhdeltiin kaikki valmistukseen käytettävät puuastiat kuumalla katajavedellä – katajaa ei tässä talossa muuten käytetty valmistuksen yhteydessä. Varsinainen valmistusprosessi vei sitten seuraavan päivän aamusta iltaan. Näin se tehtiin Kuitulassa, mutta kaikilla taloilla lienee ollut omat tapansa tietyn perusrungon puitteissa – kuten jo totesin, oli (ja on) olemassa hyvää ja huonoa sahtia. Nykyisin kaupalliset tuottajat käyttävät moderneja valmistusmenetelmiä esim. lämpötilojen suhteen, mutta kuurinaa käytetään edelleenkin vierteen juoksuttamisessa.
Sahti oli mummolassa arkinen asia ja aina pöydässä, niin ruoka-, jano- ja kyläjuomana, kuin myös talkoojuomana esim. heinäntekoon liittyen. Sahtia maistavassa (”hörppivässä”) pikkumuksussakaan ei ollut mitään ihmeellistä – puhun kokemuksesta 😉
Sahtitynnyrit täytettiin tynnyrin päällä olevasta neliömuotoisesta täyttöaukosta ”runtista” – käymistä ja nesteen kuohuntaa säädeltiin täyttöaukon kannessa olevan pienen reiän ja siihen veistetyn puutapin avulla
Kun ”avopäin” käymisen aikana oli saavutettu haluttu happamuus, tilkittiin kuvassa näkyvä neliönmuotoinen kansi ruistaikinalla.
Tällä reissulla on pää jo työnnetty mm. kattilaan, joten miksi ei tynnyriinkin – tynnyrin sisäpinnat ovat tummuneet vuosien käytön aikana
Muoviset hanat tulivat sahtitynnyreihin 1950 ja 60-luvuilla helpottamaan niiden käyttöä – aiemmin tynnyreiden alaosassa oli puinen juoksutusvarsi (”raana”, ”nokka”) puutapilla. Sahtitynnyreiden koot vaihtelivat pienistä kuljetukseen ja säilytykseen käytetyistä naseloista, lekkereistä ja nassakoista 15, 30, 60 ja aina n. 146.5 litraa vetäviin tynnyreihin. Vanhoissa tynnyreissä kuvan metalliset vanteet olivat valmistettu puusta. Sahtitynnyreitä, puun värisiä tai maalattuja, löytyy tietyillä alueilla ”joka nurkasta”. Tynnyreiden hinnat vaihtelevat muutamasta kympistä aina reiluun sataan euroon – sarjassamme hieno sisustusartikkeli.
Ja mistä sitä sahtia sitten saa?
Eihän sitä tahdo löytää oikein mistään. Muutama ravintola sitä myy, mutta nuo paikat todellakin pitää tietää. Tietyistä ALKO.n myymälöistä sitä saa, mutta niihin pitää lähtemällä lähteä – edes Joutsan ALKO:sta sitä et enää saa. Tietyistä osoitteista sahtia saa mukaansa vierteenä, jonka asiakas voi halutessaan ohjeiden mukaan käyttää itse… – Kyllä se sahti, ikävä kyllä, alkaa olla katoavaa, ainakin siltä tuntuu, kansanperinnettä kun suomalainen olutkulttuuri kumartaa hurmoshenkisesti kaiken ulkomailta tulevan (myös kotimaisen peruslagerin) ja valtavilla markkinointikoneistoilla jyräävän, niin usein kasvottoman, oluen suuntaan.
Sahti on säilyttämisen arvoinen ainutlaatuinen olut (asia), ja sitä soisi ”olutravintolasta”, joita Suomessa on kuulemma todella paljon, löytyvän. Sahti on isompi juttu kuin ehkä hoksataankaan, vai lämpimikseenkö esim. kuuluisa amerikkalainen panimo Samuel Adams Boston Beer Co sitä valmistaisi (Samuel Adams Norse Legend Sahti). Mainio sivusto sahtiin liittyen: http://sahti.vuodatus.net/blog
”Kun on olutta, nin on ystävijä” – vanha sysmäläinen sanonta.
Mummola on mummola – tässä miljöössä ”mökkilimsa” on aina maistunut parhaalta
Grilliruoalle jälkkäriksi norjalaisen vuonna 2002 perustetun pienpanimon Nøgne Ø:n ”Dark Horizon 3. edition”. Hienosti pullossa tasapainottunut, voimakkaasti humaloitu 15.5til-%:nen, täyteläinen ja makea, kahvi- ja lakritsiarominen olut, liköörilasista palan painikkeeksi siemailtuna – hyvä haku emännältä aterian päätteeksi.
Aiheesta toiseen – vastaan tullut kaunotar Kuitulan kylän raitilla. VAU!
Selitäppä tämän kuvan fiilikset ulkomaanelävälle. Rantasauna keskellä ei mitään, tyyni järven pinta, pieni tuulenvire (=ei itikoita), hiljaisuus jonka rikkoo satunnainen käen kukunta, veden lämpötila n. +20° (=10-15 minuutin pituinen vedessä oleilu vastaa laadukasta hierontaa) – takaisin löylyihin, olut, uudestaan järveen, saunaan ja ehkä toinenkin olut… Pohjoisen talvi ominaispiirteineen (se ikuisesti jatkuva pimeys kylmyyden kera) on hienoa aikaa, varsinkin jos se kestäisi vain reilun kuukauden tai kaksi, mutta eihän Suomen kesää ja uimalämpöisiä järviä voita mikään!
Jätetään tynnyri odottamaan täyttymistä. Sainko sahtia? No en saanut kun en ollut tajunnut / huomannut informoida, mutta ehkä ensi kerralla – maku ei ole suusta hävinnyt mihinkään sitten viime kerran. Savumuikkuja kyllä saatiin majapaikan kera, siitä Lissulle Kiitos.
Kohti pääkaupunkiseutua ja aikanaan kotiin Lammin kautta?