Merci beaucoup ja näkemiin!

Ensimmäinen ranskalaisten ravintola-alan opiskelijoiden ryhmä on saanut kolmen viikon työssäoppimisjaksonsa päätökseen. Muutamasta kommelluksesta huolimatta sujui jakso hienosti ja kaikki työssäoppimisjaksoon sitoutuneet tahot olivat tyytyväisiä. Opiskelijat olivatkin erinomainen mainos ranskalaiselle alan koulutukselle ja omalle oppilaitokselleen. Ryhmän viimeiset kuulumiset kuvien kera – olkaa hyvä.

Tästä kaikki alkoi. Harmaa ja sateinen Rovaniemi toivotti opiskelijat reilu kolme viikkoa sitten tervetulleeksi Lappiin. Ilmeistä päätellen oli ainakin kylymä. Kuvassa oikealla heidän koulun henkilöstöä: opettaja Lionel ja koulutuspäällikkö Roselyne.

Pauline ja Lapin matkailuopiston opiskelijoita Ravintola Oppipojassa jossa hän suoritti oman työssäoppimisjaksonsa.

Pierre ja Nilin henkilöstöä. Tutuiksi tulivat mm. suomalaiset raaka-aineet, erilainen tarjoilukulttuuri ja alkoholilainsäädäntö.

Nicolas, Pierre ja Nilin henkilöstöä. Nicolas teki osaamisellaan, ammatillisellaan nöyryydellään ja halullaan oppia uutta niin vahvan vaikutuksen, että hänen olisi haluttu jäävän yritykseen töihin. Kaiken kaikkiaan ryhmän viidestä opiskelijasta kolmelle tarjottiin töitä, joten ammatillisen osaamisen näyttö on ollut varsin onnistunut.

Mikä erottaa ranskalaisen kokki-opiskelijan suomalaisesta? Oikeanalainen ammatillinen nöyryys ja halu (ammattiylpeys), sekä runsaan elinkeinossa työskentelyn mukanaan tuoma ammatillinen osaaminen ja varmuus joka näkyy kaikessa tekemisessä – tyypit ovat taitavia.

Francois ja Lapland Hotel Sky Ounasvaaran henkilöstöä.

Miten suomalainen keittiökulttuuri eroaa ranskalaisesta? Suomessa esivalmisteluihin käytetään paljon vähemmän aikaa, vaikka ne tehdäänkin yhtä laadukkaasti. Kaikki toimintaa on myös sähäkämpää; esim. annokset lähtevät keittiöstä ulos ihan eri vauhdilla kuin Ranskassa. Suomessa on vain yksi pitkä työvuoro ilman taukoa, kun kotona Ranskassa päivä jakaantuu kahteen vuoroon (kattaukseen) muutaman tunnin tauolla.  Suomalainen keittiöhenkilöstö tulee salille – tästä mahdollisuudesta ja tavasta toimia opiskelijat pitivät kovasti. Ranskassahan salille tulee vain Chef ja hänkin lähinnä keräämään kiitokset. Raaka-aineita, ja ruokaa (annoksia) saa ja pitää maistaa – tämänkin hoitaa Ranskassa yksinoikeudella Chef. Tekeminen Suomessa on kuulemma paljon rennompaa kuin kotona, jossa kaikki vieläkin tietyllä tavalla perustuu tiukkaan hierarkiaan ja klassiseen ”old schooliin”. Ja se, että suomalainen chef esim. tiskaa, kuten muutkin kuolevaiset, oli jotain aivan ihmeellistä 😉

Poroa, karhua ja muuta riistaa, erilaisia kaloja kuin kotona, uusia valmistustekniikoita kuten savustaminen jne.

Tiukoista aikatauluista (työvuorolistoista) huolimatta oli mahdollisuus tehdä myös muuta, joten drinkkikurssi oppilaitoksen baariluokassa oli paikallaan. Uusia makumaailmoja kuten lakka ja puolukka, suomalaisia laadukkaita alkoholituotteita, oikeaoppisen Caipiroskan valmistaminen, valmistustekniikoita pikaisesti, pikkujippoja kuten appelsiininkuoren liekittäminen jne. – ja hauskaa oli 😉

Oman tekemisen arviointi on aina tiukka paikka. Benjamin päälliköiden ympäröimänä palautetta vastaan ottamassa.

Kielitaidon merkityksestä. Jotta pääset ja saat tehdä asioita, tulee sinun puhua englantia sujuvasti ja käyttää sitä rohkeasti. Vaikka olisit kuinka taitava, mutta yrityksen henkilöstö ei voi luottaa siihen, että ymmärsit (puutteellisesta kielitaidosta johtuen), ja joutuu siksi ”kävelemään perässäsi” tarkistaakseen asioita, tulee tekemisestä kaikille tahoille raskasta ja tavoitteet jäävät toteutumatta.

Nicolas ja Make arvioimassa työssäoppimisjaksoa (kuva alla).

 

Napapiiri ja Joulupukki

Napapiiri näytti paljon paremmalta kun lumi vihdoinkin oli maassa – nythän se on jo taas sulanut pois.

Tuliaisia kotiin; mukaan tarttui mm. puukkoja ja keittiöveitsiä. Normikokoinen Lapinleuku – meillä kun on kaikki niin suurta 😉

Napsulla vastaan tuli myös wannabeepukki Intiasta.

Ja tässä kuvassa on se ainoa oikea ja aito – suomalainen Joulupukki. Jännittikö? Vaikka kuinka yrittivät olla coolisti ja naureskella, niin kyllähän se jännitti.

Jouluterveiset kotiin, ja kun on oikeaan aikaan oikeassa paikassa, niin sitä voi päästä vaikka Intian telkkariin.

Jouluksi kotiin. Mitä jäi mieleen? Sauna oli kova juttu, kuten myös lumi. Työkaverit ja paikalliset mukavia ja avoimia, yökerhot paljon suurempia kuin kotona Ranskassa, ruoka ja juoma hyvää mutta kallista, bussit aina myöhässä, koulu oli ollut hieno ja oppilaitoksen arki juuri oikealla tavalla jämäkän rentoa…

Kaiken kaikkiaan Suomi oli mukavan positiivinen yllätys ja kolme viikkoa meni ihan liian nopsaan – à bientôt !

ps. Uusi ryhmä Ranskasta on jo saapunut ja työn touhussa – heidän kuulumisiaan myöhemmin.

 

Vastaa