Terveiset Sveitsistä

Terveiset Sveitsistä

Täällä lämpötila on lähes päivittäin +20 ja aurinko paistaa täydeltä taivaalta. Kevät tekee kovaa vauhtia tuloaan. Sää vaikuttaa huomattavasti myös asiakasmäärään sillä hyvällä säällä keittiössä alkaa olemaan kiirettä. Pääsiäiseksi toivotaankin hyvää ilmaa ja suurta asiakasmäärää.

Työviikkoja on nyt reilu neljä takana ja pikku hiljaa alkaa tekemiseen kehittyä omat rutiinit. Yllätysbongeja tulee enää harvoin – nyt muistaa jo suuren osan listasta ja esille laitot. Työtunteja on kertynyt hyvin ja paljon uutta on opittu kuluneiden viikkojen aikana uusista työtavoista, raaka-aineista ja esille laitosta – ammattitaito on kehittynyt paljon.

Töiden ohella ei ole ilmennyt myöskään vapaa-ajan ongelmia. Liechtensteinin linnan olen käynyt kuvaamassa ja kyselemässä sieltä prinsessan paikkaa. Itävallan puolella käytiin ruokaostoksilla, siellä kun on halvempaa kuin Sveitsin puolella. Sveitsin kaupungeista Churissa olen käynyt jo useampaan otteeseen ja Luzernin nähnyt ja siellä olevat Euroopan vanhimmat puusillat läpi kävellyt. Davosissa kävin harrastamassa hieman talviurheilua kun kelit sen vielä sallivat (kts. kortti). Ja jos vapaa päivinä ei huvita lähteä katsomaan maisemia voi hyvällä säällä oleskella järvellä ja illan tullen siirtyä tikanheittoon jossa en ole enää niin huono, osun jopa tauluun nykyään.

Täällä on viihtynyt niin hyvin että hieman harmittaa kun kotiinlähtö on jo lähellä.

Emma

Vastaa