siitä miljööstä
Joskus se ympäröivä miljöö vaan on niin mak(g)ee, että eipä juuri muuta tarvita kuin…
Joskus se ympäröivä miljöö vaan on niin mak(g)ee, että eipä juuri muuta tarvita kuin…
Turhan tutkinnon kohtalo kiinnostaa – sen todistavat reilu 1400 edellisen postauksen lukenutta henkilöä. Toivottavasti mielipiteet ja näkemykset ammatilliseen erikoisosaamiseen liittyvän koulutuksen merkityksestä eivät jää kievareiden hämyssä olutkolpakoiden ääressä syvällä rintaäänelle lausutuiksi totuuksiksi, joille läsnäolijat tyytyvät hyväksyvästi nyökkäämään – vain keskustelun asteelle mestareiden piirissä. Syvällistä erikoisosaamista tarvitaan nyt ja ihan varmasti …
Se on turha ja aikansa elänyt tutkinto – tuohon väittämään aina silloin tällöin törmää, mutta nyt se alkaa konkretisoitua. Miksi jo työnsä osaavien henkilöiden jatkokouluttautumista, itsensä haastamista ja oman olemassa olevan ammatillisen osaamisen syventämistä ei arvosteta? Miksi arvostus on hiipunut siinä määrin, että koko tutkinnon tulevaisuus on nykymuodossa vaakalaudalla osana …
Ovella odottanut Baarimestareiden viikon 41 viimeinen vieras oli Veli Salonen Edrington Finlandilta. Päivän ohjelmassa rypäletisleiden perusteet ja Skottiviskit taukojumpan kera – postauksen lopussa bonuksena yksi kuva vuosien takaa 😉
Yksi Baarimestareiden viikon 41 teemoista oli mallas, joten ei muuta kuin olutkouluun Mikko Pietikäisen (Servaali) oppiin. Hienoa, että ala on keksinyt oluen uudestaan – onko? Nyt kun olut tuntuu olevan juomatuotteena kaikkien huulilla ja kovin trendikästä, ainahan se on ollut olemassa, niin toivoa sopii, että rehellistä tuotetta myös kohdellaan rehellisesti …
Viikko 38 toi Baarimestareiden vieraaksi tukun huippuammattilaisia näkemyksen ja vision kera. Toripuistikon 5. kerrokseen kiikkuivat Heikan Jari Altialta, Lokan Juho Interbrandsilta ja Raittisen Markku Finlandia Vodka Worldwidelta (kuvassa). Luvassa mm. alkoholiyrityksen toiminnan avaamista, brändimarkkinoinnin kiemuroita, urakehityksen suunnittelua, agave-tisleitä, katkeroita, vodkaa…
Lapin matkailuopiston Baarimestarin eat 2013 aloitti opintonsa elokuussa viikolla 35. Ensimmäinen varsinainen lähiopetusjakso oli melkoista myllerrystä mielen ja käsiparien hakiessa omaa paikkaansa. Opinnot oli jo aloitettu kesäkuussa parin päivän mittaisella ”sisäänajojaksolla”, mutta nyt se oikeasti alkaisi. Tiistaina vieraaksi saapui Nina Halme Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalta. Torstaille lukkariin oli merkitty Baarimestarin viinioppi ja …
Syyslukukauden osalta on nuorten baarityöskentelyyn liittyvät tunnit paketoitu. Viimeisen rupeaman aiheena olivat klassikot ja aikansa ”kukkona työpisteellä” pyörineen Joonaksen suhteen ei olut muuta vaihtoehtoa kuin esittää haaste. Kumpi tekkee paremman Old fashionedin 😉 Samalla tarjoutui jälleen mahdollisuus kaivella nuorten arvomaailmaa ja ajatuksia baarityöskentelyyn liittyen.
Kopioiminen on trendikästä – on aina ollut ja tulee aina olemaan baarityöskentelyyn liittyen. Kun tekemistä ei kuitenkaan rajoita ammattilaisen liian ”hienostunut ajatusmaailma” on lopputulemana yhä useammin ja useammin hienoja ja innovatiivisia omia toteutuksia. Aina se ei onnistu, mutta harva meistä oli seppä syntyessään. Seuraavassa toisen asteen nuorten tekemistä alkavaa kaamosta …
Vanha kunnon sananlasku, jossa piilee totuuden siemen. Mielestäni sen voisi ymmärtää myös niin, että meille jokaiselle muiden ihmisten silmät, kuten myös kasvot ilmeineen, ovat oman sielumme peili. Kuulostaa sekavalta, mutta antakaa kun selitän.