jälkilämpöä…

Olen vieläkin vähän täpinöissäni eilisestä Lapin matkailuopiston Bm eat 2013 -ryhmän koulutuspäivästä.  Olen tehnyt valmennustyötä nyt jo jonkin aikaa. Seitsemän vuotta. Eilen tapahtui jotain, mitä en ole kokenut koskaan aiemmin.

Keskustelimme baarimestarin ammatin merkityksestä. Maalasimme ilmoille ajatuksen, että jokainen kohtaamamme ihminen ja kohtaamisen hetki on mahdollisuus, aina ainutkertainen, aina arvokas. Mitä enemmän epämukavuusalueella ja mitä haasteellisempi hetki on, sitä suurempi ja merkittävämpi on mahdollisuus, jonka tuo hetki meille tarjoaa. Jotenkin tunsin käsin kosketeltavan yhteenkuuluvuuden tunteen kehittyvän luokassa.

Hetken mielijohteesta kerroin luokalliselle uusia ystäviäni erään oman urani merkittävimmistä käännekohdista. En ole aiemmin jakanut tuota tietoa kovin auliisti. En tiedä miksi. Ehkä olen kokenut sen kuuluvan jonkinlaisen kirjoittamattoman salassapitovelvollisuuden piiriin. Nyt vuosia myöhemmin koen jakamisen olevan hyödyllisempää kuin salaamisen.

Niinpä kerroin kuinka pahaa aavistamatta otin ahdistuneen ja silminnähden erittäin vaikeaa vaihetta läpikäyvän kanssaihmisen lähelleni työn lomassa pieneksi hetkeksi kuunnellen, keskustellen, välittäen. Seuraavana päivänä hän ilmestyi tiskilleni jälleen ja täysin yllättäen kiitti kyynelsilmin, kädestä pitäen, henkensä pelastamisesta. Hän oli edellisenä iltana, ennen kohtaamistamme tullut henkisesti tiensä päähän, ei nähnyt enää muuta vaihtoehtoa eteenpäin, kuin maallisen vaelluksensa päättämisen. Etapin tiskilläni oli ollut tarkoitus vain turruttaa ja rohkaista itse toimintaan. Keskustelumme oli kuitenkin muuttanut kaiken.

Tämän kerrottuani koin lähes uskonnollista iloa siitä, että olen saanut tehdä tätä työtä puolet elämästäni, eikä loppua näy. Jotain samanlaista koki koko luokka, sillä kun olimme hetken hiljaa, oli kuin jokin kaikkia meitä suurempi olisi täyttänyt koko tilan ilolla, kiitollisuudella, kunnioituksella ja kaikella sillä, mistä elämän hyvät asiat on tehty. Se oli maaginen hetki ja kiitän teitä, uudet ystäväni, siitä koko sydämestäni.

Näin jälkilämmön ylläpitämiseksi haluan postata tähän Kentuckyssa 1800-luvulla vaikuttaneen everstin ja tuomarin Joshua Soule Smithin runon, jonka hän on kirjoittanut The Lexington Heraldiin 1890-luvulla. Viittasin tähän Mint Julepin yhteydessä ja minua jäi vaivaamaan, että emme voineet siinä tilanteessa nähdä ja lukea tätä. Nyt korjataan asia. Se on pitkä, mutta lupaan, että sen lukeminen kannattaa.

Then comes the zenith of man’s pleasure. Then comes the julep – the mint julep. Who has not tasted one has lived in vain. The honey of Hymettus brought no such solace to the soul; the nectar of Gods is tame beside it. It is the very dream of drinks, the vision of sweet quaffings.

The Bourbon and the mint are lovers. In the same land they live, on the same food are they fostered. The mint dips its infant leaf into the same stream that makes The Bourbon what it is. The corn grows in the level lands through which the small streams meander. By the brook-side the mint grows. As the little wavelets pass, they glide up to kiss the feet of the growing mint, and the mint bends to salute them. Gracious and kind it is, living only for the sake of others. Like a woman’s heart, it gives its sweetest aroma when bruised. Among the first to greet the spring, it comes. Beside gurgling brooks that make music in the fields, it lives and thrives. When the bluegrass begins to shoot its gentle sprays towards the sun, mint comes, and its sweetest soul drinks at the crystal brook. It is virgin then. But soon it must be married to old Bourbon. His great heart, his warmth of temperament, and that affinity which no one understands, demands the wedding.

How shall it be? Take from the cold spring some water, pure as angels are; mix it with sugar ’till it seems like oil. Then take a glass and crush your mint within it with a spoon – crush it around the borders of the glass and leave no place untouched. Then throw the mint away – it is a sacrifice. Fill with cracked ice the glass; pour in the quantity of Bourbon which you want. It trickles slowly through the ice. Let it have time to cool, then pour your sugared water over it. No spoon is needed; no stirring allowed- just let it stand a moment. Then around the brim place sprigs of mint, so that the one who drinks it may find taste and odor at one draft.

Then when it is made, sip it slowly. August suns are shining, the breath of the south wind is upon you. It is fragrant, cold and sweet – it is seductive. No maiden’s kiss is tenderer or more refreshing, no maiden’s touch could be more passionate. Sip it and dream- you can’t dream amiss, sip it and dream- it is a dream itself. No other land can give you so much sweet solace for your cares; no other liquor soothes you in melancholy days. Sip it and say there is no solace for the soul, no tonic for the body like old Bourbon whiskey.

-Joshua Soule Smith

Kuva2

Virtuaalibaari is back, with a vengeance! Olkaa kuulolla!

Cheers!

-Mikael

One comment

  1. Pingback: virtuaalibaari.fi » Blog Archive » näkyykö!?

Vastaa