paikkaa vaihda

paikkaa vaihda

1.1Kaikki loppuu aikanaan ja niin kävi myös nyt. 2013 aloittaneet Baarimestarit saivat opintonsa loppuun – nythän se vasta alkaa – ja valmistuivat. Kahvinkeitin ei ollut 523:ssa edes kerennyt jäähtyä kun ”tilalle” tiskin taakse saapui jo uusi porukka mallia 2014.

1

Baarimestarin erikoisammattitutkinto 2013 / Lapin matkailuopisto (järjestyksessään Lapin matkailuopiston 5. vuosikurssi – 2007, 2008, 2010, 2012 ja 2103) – kuvasta puuttuvat Jonna H, Jonna R, Krista & Antti

2

Lusikka toimii näinkin 😉

4

Uuden aloittavan ryhmän ajatuksia koskien modernia baarityöskentelyä ja juomatuotteen parissa työskentelevää ammattilaista – ei hassumpi pohja alkaa työstämään

Baarimestarin eat 2014

Koossa on jälleen porukka, jonka yhteinen nimittäjä on aito halu. Halu oppia uutta ja syventää jo olemassa olevaa, halu oppia ymmärtämään. Halu joka tulee omasta sydämestä, eikä ympäröivän ”painostuksesta” tyyliin miksi et sinä kun muutkin? Niin miksipä en myös minä, kun kerta muutkin!???

Mitä tapahtuu Baarimestarin erikoisammattitutkinnolle? Itse uskon, että tutkinto tulee säilymään ja sen perusteet kirjoitetaan uudestaan vastaamaan tämän päivän elinkeinoa – viisaita kansallisia päätöksiä odotellessa.

Moni uusi baarimestariporukka ympäri Suomen maan aloittaa opintonsa syksyllä. Toivottavasti opiskelijavalintoja tehtäessä on taso säilynyt, sillä itse törmäsin faktaan, että moni haki syksyllä alkavaan koulutukseen juuri nyt, kun siihen ei enää tulevaisuudessa kuulemma Suomessa ole mahdollisuutta – lienee selkeä signaali tutkinnon tarpeellisuudesta ja olemassa olevasta tulevaisuudesta. Karhunpalvelus kaikille olisi, jos juuri nyt opiskelemaan otettaisiin ”kaikki kynnelle kykenevät” ja koulutettaisiin vain kouluttamisen takia – kun siihen vielä on mahdollisuus – ainoana tavoitteena hulppea valmistuneiden ja tutkintojen määrä. Kyseessä on kuitenkin erikoisammattitutkinto ja Mestari-sana, ei ”ammattitutkintotasoinen perustepläjäys” uutta ammattia etsiville. Milloin joku on valmis aloittamaan baarimestariopinnot? Ehkäpä olisi aikaa unohtaa noin 2 vuotta alalla ym. ”ammatilliset kriteerit” ja oppia tuntemaan hakija – kuten jo totesin, Baarimestarin erikoisammattitutkinnon perusteet kaipaavat päivittämistä joka saralla. Kiinnostaako ketään!!? Hep!

…Joku – se kuuluisa – näyttönsä antanut on kuin kala vedessä heti ensi sukelluksen jälkeen. On myös niitä jotka hoksaavat vasta myöhemmin ja ”aika ns. loppuu kesken”. Ja niitä, jotka eivät sitten kuitenkaan sitoutuneet ja lähtivät todellisuudessa vastentahtoisesti mukaan ympäröivän paineistamana – miksi juuri nyt kun siihen on ollut mahdollisuus jo vuosien ajan? Ja niitä joiden opinnot tyssäävät siviilielämän kiemuroihin, jotka eivät aina ole niin yksinkertaisia. Ja totta kai on myös niitä joiden rahkeet eivät vielä vain riitä, mutta myöhemmin kyllä, vaikka kuinka olisi halua – hae koulutukseen tulevaisuudessa uudestaan ja aivan varmasti saat mahdollisuutesi. Ja on myös niitä, jotka eivät edes halua kouluttaa itseään (kun ei tarvitse?). Henkilöitä jotka jatkavat kuten ennekin – puolivillaisesti ja näennäisesti sinne päin, turhia sitoutumatta, asioita suoranaisesti väärin tehden. Ja sehän on tietysti taas jonkun muun syy kun kukaan ei enää tule baariin ja kun ei edes saa tippiä ja kun…

HYVÄÄ KESÄÄ 🙂

Virtuaalibaari hiljenee kesän ajaksi. Jatketaan elokuussa viikolla 35 kun uuden baarimestariryhmän opinnot varsinaisesti alkavat – edessä on jälleen uusi matka uusine tarinoineen, mutta ei ihan vielä.

Nöyrimmät Kiitokset arvon yhteistyökumppanit ja tahot – Te mahdollistatte tämän kaiken.

Ja Kiitos valmistuneet Baarimestarit – olitte jälleen laadukas uniikki porukka, niin hyvässä kuin 😉

Hyvää kesää ja menestystä,
Arska

Kuvat © Ari Manninen

Vastaa