Totta puhuen, eihän se koulun ja uuden lukuvuoden aloitus aikaisemmista vuosista juurikaan muutu – sama positiivinen hässäkkä joka vuosi. Ensimmäisen vuoden opiskelijat, tulevaisuuden Sukulat ja Björckit, valtaavat koulun käytävät ja opetustilat. Ilmassa on jännitystä, aitoa innostuneisuutta, mutta myös hämmennystä. Ja kaikki haluavat kokeiksi – kiitos television – siltä ainakin alkuun tuntuu. Joukossa on kuitenkin myös niitä, jotka haluavat juomatuotteen pariin ja baaritiskin taakse, aivan kuten…!!? Niin – kuka? Kateellinen? Kyllä, mutta kenelle? Miksi baarissa ja salin puolen touhuamisella, juomatuotteella, ei Suomessa ole kasvoja jotka kaikki tunnistavat? Niitä vetovoimaisia persoonia joiden kaltaiseksi halutaan.
Syytetäänkö tuosta kasvottomuudesta vaikka Suomen alkoholilainsäädäntöä ja mainontaan liittyvää pykäläviidakkoa – liian helppoa. Olisiko vikaa sitten alan pienissä (miksi?) piireissä ja tietynlaisessa laiskuudessa näkymisen suhteen – vanha levy, vaihda jo!? Riittääkö muuten tulevaisuuden tekemisen ja jatkumon suhteen, että noita peräänkuulutettuja vetovoimaisia kasvoja löytyy vain alan piirien sisällä vain alan piireille? No ketä tässä sitten osoittaisi sormella – koulutusjärjestelmää? Suomessahan on elinkeinossa runsaasti osaajia ja saatavilla laadukasta (tässä uskossa olen) koulutusta esim. baarityöskentelyyn liittyen ainakin Kuopiossa, Vaasassa, Turussa, Hyvinkäällä, Espoossa, Rovaniemellä ja kuulemma muuallakin. Mikä mahtaa muuten olla Baarimestarin erikoisammattitutkinnon kohtalo? Katoaako kyseinen tutkinto ja baarimestarin ammattinimike kokonaan kansalliselta koulutuskartalta? Itselle ainakin nuo jo mainitut alkavat ja menossa olevat tutkinnot ympäri Suomen maan ovat selkeä signaali elinkeinon tarpeista ja tutkinnon tarpeellisuudesta. Odotellaan – joku varmasti aikanaan kertoo tarvitaanko erityisosaamista enää ollenkaan. Juuri nyt kentällä onkin mukavan harmaata ja ”tasalaatuista”, joten miksi ei mentäisi tällä myös tulevaisuudessa.
…Lapin matkailuopiston Baarimestarin eat 2014 aloittaa varsinaiset opinnot viikolla 35. Vuoden kestävää ammatillista kasvua (matkaa) tullaan seuraamaan tutusti virtuaalibaarissa.
Toisen vuoden opiskelijoita – mitähän kesän aikana on sattunut ja tapahtunut? Ajatus on kirkastunut ja visio tulevasta on selkeänä mielessä tai sitten se orastava ”ammatillinen näkemys” on alkanut harhailla oikein kunnolla. No, selkenee kyllä, mutta töihin pitää kuitenkin ihan oikeasti alkaa, tai niitä jatkaa, sillä itsestä se on loppupeleissä taas kerran kiinni – apuja kyllä on tarjolla. Jos ammattilaiseksi haluat, niin oikopolkuja ei opintojen (lue osaamisen hankkimisen) suhteen vaan ole – tämä on fakta!
…Olisiko yksi syy niiden tunnistettavien juomatuotekasvojen puuttumiselle se, että televisiossa ei saa mainostaa väkevää alkoholia ja mietojakin vasta myöhään myöhään illalla, kun kaikki ovat jo nukkumassa. No, eipä tuon ole väliä muutenkaan, sillä telkkarihan on jo täynnä toinen toistaan ”kiinnostavampia” ruoanlaitto-ohjelmia maassa, merellä & rannalla, joissa kokki valmistaa juoman kuin juoman ohjelma-aikaa täyttäessään. Ja kuin kostoksi tuo penteleen keittäjä vielä ohi mennen esittelee mehukaappinsa normituotteet: mustaviinimarja-rakuuna, omena-minttu, punaherukka-sitruunahappo ja puolukka-anis. Olipa oikeastaan ihan hyvä, että meni näin, sillä purkkikarpalomehu toimimattomalla työpisteellä ei olisi ollutkaan oikein mitään – se siitä sitten. Turha sinne on lähteä (edes yrittää tunkea sekaan) alkoholittomista höpöttelemään tai jotain muuta, mutta kun edes joskus laitettaisiin kuntoon myös jonkun kurjan kuppilan juomatuote ja se normikuluttajan ymmärtämä palvelu, eikä vain tyydyttäisi viilaamaan kastikkeiden koostumuksia ja kukkakaalin lämpötiloja. Tai kyllähän se riittää kun iltapäivälehdessä on jossain kulmassa kasvoton viinikoulu pro-tekstillä parin pullon kuvan kera, ja paikallislehdessä jonkun sommelierin viinisuositus, ja kerran vuoteen jo mainitun iltapäivälehden sivuilla avataan sesonkiin liittyvä glögi- ja boolijuomakausi jonkun nimensä antaneen baarimestarin toimesta. Ja kyllähän sitä näkyvyyttä ja ”ammatillista sisältöä” on somessa vaikka kuinka paljon – jos joku ei sitä sieltä löydä tai löydettyään ymmärrä, niin voi voi. Ja kun alan omien ammattijulkaisujen kansissakin patsastelee jälleen näyttelijälaulajataiteilijakoomikkojuontaja, vai mikä se nyt oli, tai vaikka cocktaillasi jossa on jotain punaista, niin mallillaanhan tuo alan markkinointi tältä osin on – vetovoimaista jos mikä, toimii! Mistä se muuten johtuu, että keittiön taiturit saavat halutessaan (aina?) kaiken tuntumaan ja näyttämään niin vautsivaulta, kelillä kuin kelillä ja missä vaan.
….Näinhän se voisi (pitäisi?) mennä!?
Tuttuja naamoja – kolmannen vuoden opiskelijoita. Valmistuvia rautaisia alan ammattilaisia, isossa mittakaavassa vielä pikkaisen keskeneräisiä osaajia. Ollakko on vai off arkeen motivoitumisen suhteen – kas siinäpä pulma. Vaikka kuinka joku toitottaisi, että elinkeinossa töitä tekemällä oppii (totta tämäkin, mutta perusteet hankitaan kyllä alan oppilaitoksessa), niin opintojen suhteen ei vieläkään ole oikopolkuja. Itse käyttäisin viimeisenkin vuoden vähintään 200%:sesti hyväksi ammatillisia valmiuksia hankkiessa, niitä hioessa ja ammatti-identiteettiäni rakentaessani, tulevaan veronmaksajan arkeen valmistautuessani. Mahtavaa kun alan oppilaitoksessa saa luvan kanssa mm. kokeilla, yrittää ja erehtyä, toisinaan epäonnistuakin. Työelämässähän se ei enää mene noin – harvassa on asiakkaat jotka haluavat, että hänen kanssaan harjoitellaan, ainakaan useammin kuin kerran. Ja se valmistuminen tulee tänäkin lukuvuonna vastaan todella nopeasti, kuten aina. Ja alan töitä, niitä on kyllä tarjolla, sillä joka vuosi elinkeinosta tuntuu kuuluvan sama viesti: ammattilaisista (niistä aidoista osaajista) on pulaa – miten se muuten voi olla mahdollista!?
Ja Manninen, Manninen!! – täällä ollaan! Aidosti läsnä, vaikka sukulaispojan valistunut näkemys olikin seuraavanlainen: ”Pitkät lomat ja homma jossa ei tarvi tehä mittään!”. Serkkupojalle voisin todeta, että innostavana substanssiosaajana, ohjaajaksi naamioituneena tiedonjakajana, vertaistukena, muutosagenttina, mentorina, isänä (ja äitinä?) on ihan tarpeeksi tekemistä – harmittaisi jos ei kiinnostaisi 😉
ps. Tuo kuvakortti, jossa ”sinkosimo” kantaa ”telluja”, on Suomen Puolustusvoimien harmaisiin vuonna 1988 astuneen alokkaan (allekirjoittaneen) ensimmäinen viesti kotijoukoille Sodankylästä – olemassa ollaan ja lomillekin ehkä tullaan.