yleinen väärinkäsitys – onko?

yleinen väärinkäsitys – onko?

1

Että Baarimestarit ovat kaikki värittömiä, tuoksuttomia ja mauttomia – kaikki samanlaisia. Ei pidä paikkaansa, sen osoitti kohtuullisen rankka lähiopetusviikko 41 jonka aikana porukka pisti itsensä ja persoonansa likoon enemmän kuin kiitettävästi – tästä porukasta ei kuplia puutu. ”Oppiminen on tuonut mukanaan aivan uudenlaista varmuutta tekemiseen elinkeinossa. Oppiminen on avannut jo olemassa olevan osaamisen osia. Olen siis osannut tehdä jotain, mutta nyt on valottunut myös miksi asioita tehdään kuten tehdään.”

2

3

4

5.1

Töissä käyntiin on tullut aivan uutta virtaa. Jaksaa painaa hiileen ja päivät jolloin ”ei lähde” ovat yhä harvemmassa.”

5

Aina vaan ”Irish Coffee” – miksei ”French Coffee”? Mutta mistä laatuluokituksesta, mihin paahtoon, kuinka paljon sokeria, millaista sokeria… ”Lumumba” kylmänä appelsiinibitterillä tuunattuna!!?

6

7

Suomenkielistä alan kirjallisuutta ei todellakaan ole liikaa – tässä yksi todella laadukas tuotos pukinkonttiin

8

Ja Baarimestarikin hiljenee kun aidosti innostunut tarjoilija-opiskelija tulee kertomaan pihlajanmarjavaahdoista / hyytelöistä ja omista kahvisiirapeista – Hyvä hyvä Antti! 😉

9

Mikko ja treenisessio Olutmestari 2015 finaaliin

10

11

Glögikausi ovella – voisiko olla muutakin kuin virttynyt lasi Gellermäisen lusikalla, polttavan kuuman mauttoman nesteen kera, mantelisilpulla ja rusinalimpillä ryyditettynä!!?

12.1

Puolukkaa, tyrnin ja kuusen oksaa, katajaa, pari Lapin ruusua ja yksi seinäruusu…  – tähän palataan myöhemmin.  

12

Jätetään tekeytymään – 10.10. oli päivämäärä

13

Ja aikakauden mukaiset  selfiet 😉

Pidetään pieni breikki ja jatketaan jälleen viikolla 46. Tässä välissä polkastaan käyntiin tutkinnon sisältöihin liittyen myyntikampanja jonka aikana toteutuvat mm. seuraavat ammatilliset elementit: verkostoituminen, taloudellinen työskentely ja hinnoittelu, markkinointi, muun henkilöstön perehdyttäminen ja sitouttaminen ym. – mitähän ne alkoholiyritykset ja elinkeinon yhteistyökumppanit muuten myyntikampanjoilta haluavat?

Huomenna Isolle Kirkolle ja FinnBar 2014 Helsingin yön kera – raporttia luvassa.

Kuvat © Ari Manninen

Vastaa