baarimestari – kaikkien kaveri?

baarimestari – kaikkien kaveri?

1

Otsikko olisi voinut olla vaikka ”Karttusen kyydissä”, mutta tuolloin muodostuisi mielikuva huonosta reality-viihteestä tai jostain mitä Altia Akatemian valmentaja Mikael Karttusen koulutuspäivä baarimestareille todellakaan ei ollut. Arjen raadollisuutta ja todellisuuden luonnetta avaava intensiivinen päivä pisti porukan miettimään omaa tekemistään ja sitä myöten aika hiljaiseksi. Vai mitä olette mieltä seuraavasta ryhmän opiskelijan näkemyksestä palautetta pyydettäessä: ”Minä olen työympäristöni vaikeimmin hallittava palanen. Ei ne tuotteet, miljöö tai liikeidea ja asiakkaat.”

2

Fläppitaululle piirtyi pyramidi josta voi yhden palan poistaa kaiken jatkuessa kuten ennenkin – minkä?

Uusi näkökulma

Niin se vaan menee, että tuo poistettava palanen on BM eli baarimestari, elävä ihminen jonka korvaa automaatti – eihän se noin voi mennä, mutta tulevaisuutta? Niin kauan kun joku kuvittelee vain olevansa juomabisneksessä toimiva ”nesteytysautomaatti” (vain töissä täällä), tuo poistaminen lienee väistämätöntä. Siinä vaiheessa kun televisio ja kotisohva oikeasti voittavat baarin (ravintolan) on peli menetetty. Ja kenen vika? Ei ainakaan alan itsensä, eihän 😉

Miksi baariin lähdetään? Perimmäinen syyhän, se no1, ei ole koskaan esim. tuote. Tuote on vain väline ja tekosyy, johon asiakas yhä useammin ei enää tyydy. Kyllä, on baareja joilla menee kaikessa tässä jonkun muun aiheuttamassa surkeudessa hyvin – ja syy siihen ei ole kylän makein backbaari tai leuhkin erikoisolutvalikoima.

…Miksi lähteä baariin kestämään kohtelua.

3Meiltä odotetaan paljon, mutta kummalta enemmän – fyysiseltä ympäristöltä vai sinulta? ”Kuinka pitää oma mieli uutena ja puhtaana?” Miten sinä näet oman työympäristösi? Miten ensimmäistä kertaa saapuva asiakas näkee ja kokee asiat – millaisen kuvan hän saa? Miten asiakas kokee tilan ja kaiken sen mitä siellä tapahtuu? Pitäisikö joskus saapua työmaalle samasta ovesta kuin asiakkaat ja ajatuksen kera ilman kiirettä?

…”Yksityiskohdista syntyy luksus.” Jotain sellaista mitä naapuribaari ei tarjoa, mihin naapuribaari ei edes pysty.

Vakuuttaako baarimestari asiantuntijan roolissa? Tarjoaako hän ratkaisuja? Asioitahan tehdään asiakkaille, ei henkilökunnalle. Maksimoitko myyntitilaisuudet? Ymmärrätkö asiakkaan tarpeet ja tyydytätkö ne – ylitätkö ne? Pyritkö ihan oikeasti tekemään parhaasi jokaisen asiakkaan kohdalla? ”Yksi kohtaaminen, yksi mahdollisuus.”

5.1

Ajatuksen kautta – ymmärränkö mitä teen ja miksi?

5

…Samaan aikaan Osuuskaupan puolella 😉

7

Joukossa myös niitä ”täydellisen baarimestarin” ominaisuuksia, mutta eipä meiltä paljon vaaditakaan 😉

8.1

8

Mestarin opissa

9 10

11

12

Millainen on ollut baarimestarin ammatillisen elämän (uran) alku? Onko sinua arvostettu ja otettu vastaan luottamuksen kera – millainen ammatillinen minäkuva on syntynyt? Pieleen mennyttähän ei tältä osin enää voi muuttaa.

Onko raha (palkka tai se kuuluisa tippi) ainoa palkinto jota työltäsi odotat?

Mindful Bartender

Asiakkaat ovat vieraitasi – ”Paras tapa tehdä rahaa on unohtaa rahan tekeminen.” Avoin mieli, oivalla – ”Nyt kun osaan niin en tarvitse ketään kertomaan minulle miten tämän voisi tehdä paremmin”. Avoimuus – ”Ei ole olemassa ammattisalaisuuksia”. Ymmärrä (ainakin pyri), älä tuomitse.

Ryhmän ajatuksia päivän tiimoilta

”Yksi kohtaaminen, yksi mahdollisuus pisti miettimään tosissaan. Jokainen päivä on ainutlaatuinen, olit sitten töissä tai vapaalla.” ”Hyvä muistutus siitä miten paljon itsellä kasvamista ihmisenä ja ammattilaisena.” ”Alkoi ajatella omaa tekemistä, osaamista ja rutiineja. Jos et tunne itseäsi, et näe virheitäsi. Opi katsomaan asioita vieraasi silmin. Teemme liian vähän asioita asiakkaan tarpeiden tyydyttämiseksi. Sokeasti teemme asiat itsellemme, omien mieltymyksien ja intohimojemme kautta.”

13

Ingalla asiaa 😉

”Mitä olen aikaisemmin ollut, mitä olen jatkossa?” – Baarimestareiden matka jatkuu tällä foorumilla jälleen tammikuussa 2015 viikolla 4. Nyt on aika unohtaa rahan tekeminen ja tehdä sitä!

KIITOS SÖÖRI ja Altia Akatemia 🙂

 

Kuvat © Ari Manninen

Vastaa