maailman parhaissa baareissa

maailman parhaissa baareissa

1

Vierailimme talvisena maanantaina Lontoossa maailman parhaaksi valitussa baarissa, The Langham hotellin yhteydessä sijaitsevassa Artesian baarissa. Kyseessä on viiden tähden hotelli ja hotellin yhteydessä oleva aulabaari, joille ympäri maailman on tyypillistä esimerkiksi kansainvälinen, paljolti hotellin asukkaista koostuva asiakaskunta, laajat aukioloajat, laajat valikoimat erilaisia juomia sekä ne pakolliset hampurilaiset ja club sandwichit ruokalistalla. Seurueemme oli ensimmäistä kertaa Artesianissa ja odotukset olivat korkealla, mutta osin myös ristiriitaiset; mikä ihme voi tehdä baarista niin hyvän, että se on valittu jo kolmatta kertaa maailman parhaaksi? Olimme toki tietoisia baarin kunnianhimoisesta ja innovatiivisesta juomatuotteesta, kultaisista ananaksista ja tuoksua vapauttavista ilmapalloista, mutta tämän tasoisen baarin ollessa kyseessä ei menestys voi perustua pelkästään teknisesti tasokkaaseen tuotteeseen.

2

Kuva © Artesian

Saavuimme hotelliin sivuovesta ja pääsimme heti testaamaan asiakaspalvelun sujuvuutta, kun ensimmäinen vastaan tullut henkilökunnan jäsen sattui olemaan siivooja. Rouva johdatti meidät luontevasti, juuri sillä tavalla kuten viiden tähden hotellissa pitääkin, baariin ja kohti seikkailumme alkua. Koska Artesianiin ei oteta varauksia, jännitimme sitä, josko meille on ollenkaan sijaa. Henkilökunta vaikutti olevan kiireistä ja parista siivoamattomasta pöydästä päätellen baari olikin ollut jo iltapäivästä täynnä, mutta onneksemme välittömästi meitä varten siivottiin vapautunut pöytä. Baarissa oli yksi baarimestari, yksi hovimestari ja muutama tarjoilija töissä. Mietimme onko valokuvaaminen soveliasta, mutta naapuripöydän herrojen esimerkkiä seuraten kaivoimme aika nopeasti kännykät esiin ja kuvia räpsimään.

3 4.1

Artesianin juomatuote on todella harkittu ja baarimestareiden lisäksi kehitystyöhön osallistuu markkinointitoimisto, joka miettii esimerkiksi juoma-astioiden visuaalista ilmettä. Tilasimme drinkkilistalta hyvin erityylisiä juomia ja omassa Will of the Woods-cocktailissa oli mukana niin männynoksa kuin marinoituja sieniäkin! Seurueemme jäsenen tilaama Pina Colada puolestaan oli koristeltu hienosti kuivatulla ananaksella ja tohdin väittää, että aika lähellä maailman parasta Pina Coladaa liikuttiin.

Palvelu kuitenkin oli vähän huolimatonta, ei todellakaan sellaista mitä odotin, vaan aikalailla poissaolevaa, jopa väsynyttä. Pois lähtiessämme saimme kuitenkin tuta, mistä puusta maailman parhaat baarit on veistetty. Kysyin baarimestariltamme Rudi Carrarolta, josko voisin ottaa baarista valokuvan. Hän sanoi, että totta kai ja lisäsi, että halutessani pääsen tiskin taakse kuvaamaan! Tällä pienellä eleellä asiakaspalvelija vakuutti minut siitä, että hyvä palvelu on Artesianissa myötäsyntyistä, ja ainakin minä lähdin suurta kokemusta rikkaampana, olinhan päässyt ex tempore maailman parhaan baarin tiskin taakse kuvaamaan.

4

The Nightjar Bar – Photo credit: Max Oppenheim

Myöhemmin illalla vierailimme maailman kolmanneksi parhaaksi baariksi valitussa Nightjarissa. Täällä pöytävaraus on pakollinen ja se tulee tehdä hyvissä ajoin, sekä varmistaa varaus antamalla luottokortin numero. Ensikertalaisen on tätä paikkaa hankala löytää, sen verran huomaamaton sisäänkäynti on. Nightjar on siis salakapakka ja vaikka kyseinen trendi on jo aikoja sitten kohdannut suosionsa huipun, niin Nightjarin suosio ei ole siitä huolimatta hiipunut. Päinvastoin, se on jo kolme kertaa valittu kolmen parhaan joukkoon maailman parhaita baareja äänestettäessä. Syitä tähän voi olla esimerkiksi se, että tarjolla on joka päivä jazzahtavaa tai bluesahtavaa livemusiikkia, laatuun nähden edulliset hinnat, ystävällinen palvelu ja kerrassaan loistavat juomat. Ensimmäisellä kerralla täällä vieraillessani minulla oli aikaa ainoastaan yhteen cocktailiin, mutta nyt olimme liikkeellä pidemmän kaavan mukaan.

5 Honey Smash & Coalition

6

7

1

8Testasimme seurueemme kanssa toistakymmentä erityylistä juomasekoitusta Nightjar Drinks ja yhtään keskinkertaista ei osunut kohdalle. Sen sijaan jokaisessa juomassa oli joku koukku tai juju, joka puhutteli sen nauttijaa. Itse ilahduin kovasti Nightjarin Penicillin-versiosta, joka oli niin lähellä täydellisyyttä kun drinkki vaan voi olla ja hinta oli Balveniesta tehtynä kampanjatuotteena 7 puntaa! Näistä kahdesta baarista tällä kertaa pidemmän korren vei Nightjar, mutta Artesiankin tulee varmasti saamaan vielä toisen mahdollisuuden 😉

 

Kuvat © Birthe Laitinen, Kimmo Aho, Ari Manninen

Vastaa