haasta yksittäiset sokeripalat

Kruunu tuli ja otti pelikentän haltuun. Kaiken digiloikkimisen ja etätyöskentelyyn siirtymisen mukanaan tuoman turbulenssin keikutellessa jäi baarimestarien arjesta ”tiedottaminenkin”. Nyt kun pyörät jälleen pyörivät, ja toivottavasti myös pysyvät pyörimässä, niin palataan Karttusen Mikaelin (Altia) maaliskuiseen vierailuun ennen kuin pimeni. Puretaan hänen koulutuspäivän ammatillista sisältöä ja enpä malta olla pikkasen miettimättä uuden arjen mukanaan tuomaa – politiikan puolelle en meinaa lipsua, mutta rivien välistä saa lukea. Ja hei, nyt jos koskaan on hyvä hetki kouluttaa itseään, sillä tutkintojen ja substanssiosaamisen tarve ei ole kadonnut mihinkään, vaikka ala junnaakin ja tulevaisuus näyttää epävarmalta. Juuri nyt on aika valmistautua tulevaan ja päivittää itsensä, sillä tästäkin kyllä selvitään – uusi pelikenttä sitten lienee kuitenkin erilainen ja uusin nyanssein todellista osaamista korostava.   

Akateemisia rokkistaroja – ketkä? Ammatilliset opetko? Ei todellakaan, vaan baarimesut – eikö? Kyllä maailma ihan oikeasti on tylsä paikka ilman auki olevia majoitusliikkeitä, ravintoloita ja elämää kuhisevia baaritiskejä. Olen usein sanonut ääneen, alan yleistä arvostusta opiskelijoiden kanssa miettiessä, että kaikki maailman ravintolat pitäisi laittaa hetkeksi kiinni, että ihmiset hoksaisivat ja ”näkisivät”. No, ihan kevään 2020 oloista en tarkoittanut. Olihan se hämmentävää nähdä, miten moni raitti hiljentyi juuri ravintoloiden ja majoitusliikkeiden sulkemisen myötä – herätäkseen jälleen niiden avautumisen myötä. Toivottavasti ne myös pysyvät auki ja kevään kaltaisia sulkuja ja rajoituksia ei nyt syksyllä ja alkutalvesta koettaisi. Niin innovatiivinen case kuin cocktailbox olikin, niin sitähän ei ole suunniteltu baarin pysyväistuotteeksi, eihän? Kuka siihen ralliin enää haluaa – jälleen yksi syy vähemmän käydä baarissa? Kestäisikö ala ihan oikeasti enää toista sulkukierrosta?

Juomatuotteeseen eri muodoissaan on koko 2000 -luvun liitetty termi vastuullisuus, mutta mitä tuo yksittäinen sana voisi olla arjen isossa kuvassa? Niitä arjen tekoja kaikkien toimesta, joilla varmistetaan koneiston auki olo ja käynnissä pysyminen, silläkin uhalla, että oma mielihyvä ei olisikaan listan ykkösenä. Vai onko se jälleen yksi inflaation kokenut sana, joka kuulostaa hienolta, suorastaan vakuuttavalta, mutta jää sanahelinäksi, kun halu ja tunne voittavat järjen. Ihmisen muistihan on todistetusti lyhyt ja rahan vielä lyhyempi. Se kummasti tiivistyi kaupan kassojen jonokin, kun kapulat palasivat hihnalle.

Ja sitten Mikaeliin. Kaiken voi tehdä toisin, eikä se välttämättä ole väärin – se on vain toinen tie. Voiko tuotesokeudesta parantua – turhia tuotteita, kuinka monta prosenttia back baarista? Kuka sitä back baaria muuten hallitsee ja kenen tarpeita baarimestari tyydyttää – asiakkaan vai omia? Kas siinäpä jälleen (ikävä kyllä edelleen?) pulma 😉 Kuinka tulla tässä hommassa oikeasti paremmaksi – että se näkyy ja vieraat muistavat. Ethän vain nosta itseäsi jalustalle vieraiden kustannuksella? Eihän baarimestareilla ole koskaan ollut varaa nostaa itseään jalustalle. Mä olen Suomen paras baarimestari, taitavin ikinä – ketä tuo oikeasti edes kiinnostaa!!? Anteeksi, mutta voitko hyvin? Onko piposi kumista? Eikö leuhottamisen trendi ollut jo ohitse?   

Jos et pysty näkemään asioita asiakkaan silmin, niin kuinka muka pystyt antamaan hänelle hänen tarvitsemansa – näetkö asiat ja asioita vain tiskin takaa? Valtaa & vastuuta…

Roots of motivation in hospitality – your roots of motivation? Mitä motivaatio on? Asennetta? Jotain, jota sinulla on tai sitten ei? Niin tarua koko case vai…

Milloin tsekkasit viimeksi myyntitilastot? 8cl viikossa tai 2 pulloa kuukaudessa ei ole myyntiä. Moiset määrät ovat myynnin esteitä – Hmmmmmmm 😉

Onhan sinun painekattilassasi positiivinen venttiili – jotain niin siistiä, että unohdat kaiken muun (lue työn).

Noin se päivä meni. Nöyrästi jälleen kerran KIITOS Mikael & Altia 💪 Tiedän ja osaan, mutta ymmärränkö? Niinpä. En voi sanoin kuvailla sitä kiitollisuutta teitä alan toimijoita ja yhteistyökumppaneita kohtaan, jotka edelleen arvostatte ruohonjuuritason käsipareja ja mahdollistatte niin paljon jalkautumalla ja jakamalla. Suunnitellaan, toteutetaan ja kehitetään jatkossakin, sillä koulutuksen tarve ei tule koskaan katoamaan. Surkeaa olisi, jos kaikki muuttuisi niin harmaaksi Exceliksi, että esim. alan koulutus ja lähiopetus menettäisivät merkityksensä ja käsipareja ei tarvittaisi, ainakaan koulutettuja. Käsillä tekemistä – se kuuluisa craft – voi sitten loppupeleissä opettaa vain käsillä tekemällä ja ympärillä olevaa aidosti aistimalla, aidon yhteisöllisesti. Virtuaalisesti pääset kyllä tiettyyn pisteeseen asti, mutta sitten se vaan tökkää. Ja kun se tökkää, niin se pysähtyy…  

Jeps. Vanha viimeisin baarimesuporukka on käytännössä jälleen koossa ja keväällä pysähtyneet tai tyhjäkäynnille edenneet opinnot saatetaan loppuun alkusyksyn aikana lähiopetuksen merkeissä – toivon todellakin niin. Uuden porukan kasaaminen on myös käynnissä, joten jos yhtään olet joskus miettinyt, että koulun penkille olemassa olevaa ammatillista syventämään, niin nyt, ja olet valmis, kun taas mennään. Tutkinto ehkä muuttui, mutta ammattinimike, sisällöt ja tavoitteet eivät. Edelleen se mestari -sana on lupaus paremmasta ja antaa tekemiselle takuun ja sillä siisti. Ja noita mestareita tulevaisuudessa juuri tarvitaan, sillä pelikenttä tarpeineen muuttui pysyvästi vuonna 2020.

Siitä vastuullisuudesta. Nyt tuota vastuullisuutta voisi jälleen kerran kuuluttaa molemmin puolin tiskiä, ennen kuin kaikki alan tyypit karkaavat toisiin hommiin ja ollaan ihan oikiasti ihmeissään. Ajan henki lienee väsyä kaikkeen kovin helposti, mutta jos vähän vielä jaksettaisiin ilman, että joku määrää ja käskee. Jaksettaisiin, vaikka pikkasen joutuukin jarruttelemaan omia mielihaluja tyydyttäessään. Ihan varmasti joku päivä taas remelletään ja kaulaillaan, paiskataan tassua ja kaadetaan mukeja ovipumpun laulaessa kuin viimeistä päivää. Eihän kenenkään ”pää räjähdä”, vaikka pikkasen himmailtaisiinkin pidettäessä ne ovet auki – eihän?

Kuvat © Ari Manninen